Mutta Ludvigilla oli vielä asiaa hänelle. Tämä varovainen kuningas tahtoi kysyä neuvoa toiseltakin, aivan toisenlaiselta neuvonantajalta kuin mitä Olivier Perkele oli, neuvonantajalta, jonka luultiin saavan tietonsa ylemmistä tähtitarhoista, jota vastoin Olivier'in neuvot — niin ainakin ihmiset, niiden hedelmiin nähden, olivat taipuvaiset päättämään — tulivat alhaaltapäin, itse paholaisen luota.
Ludvig vei maltittoman Qventinin yksinäiseen torniin Plessis'n linnassa, jossa aivan mukavasti ja komeasti asui kuuluisa tähtienennustaja, runoilija ja tietoviisas, Galeotti Marti eli Martius eli Martivalle, kotoisin Naruista Italiassa, mies, joka oli kirjoittanut mainion väitöskirjan De vulgo incognitis (Asioista, joita ei suuri yleisö tiedä), aikakautensa suuri ihme ja Paulus Jovius'en ylistyslaulujen esine. Kauan aikaa oli tämä tietäjä elänyt suuressa kunniassa kuuluisan Mattias Corvinuksen, Unkarin kuninkaan, hovissa, jolta Ludvig tavallansa oli hänet viekoitellut luokseen, sillä Ranskan kuningas ei ollut tahtonut suoda unkarilaiselle virkaveljelleen semmoisen viisaan seuraa ja neuvoja, jota pidettiin niin taitavana taivaan sallimuspäätöksiä lukemaan.
Martivalle ei ollutkaan sen ajan itseään kiusaavia, kuivettuneita, kelmettyneitä salatieteen harjoittajia, jotka sokaisivat silmänsä sydänöisillä sulatusuunitulilla ja rankaisivat ruumistansa valvomalla kilpaa Otavan kanssa. Hän otti osaa kaikkiin hovilaisten huvituksiin ja, kunnes hän paisui liian lihavaksi, oli ollut mestarina kaikissa soturien leikeissä ja urheiluissa sekä sota-aseitten käytössä. Hän oli niissä niin etevä, että Janus Pannonius kirjoitti latinaisen epigrammin Galeottin sekä erään kuuluisan taistelijan välisestä paininheitosta, mikä tapahtui Unkarin kuninkaan ja hovin nähden ja jossa tähtienennustaja sai täydellisen voiton.
Tämän soturimaisen tietäjän huoneet olivat paljoa komeammat kaikkia muita, joita Qventin tähän asti oli nähnyt kuninkaan palatsissa; ja puuveistokset sekä muut koristeet hänen kirjakaapeissaan sekä seinäverhojen komeus todistivat oppineen italialaisen hienoa kauneusaistia. Työkamarista johti toinen ovi makuukammioon, toinen siihen torniin, missä hän tähtiä tutkiskeli. Suuri tamminen pöytä keskellä kamarin lattiaa oli peitetty kalliilla turkkilaisella matolla, joka oli tuotu voittosaaliina erään pashan teltasta suuren Jaizan tappelun jälkeen, missä tämä tähtienennustaja oli sotinut kristikunnan kuuluisan sankarin, Mattias Corvinuksen rinnalla. Sillä pöydällä oli kaikenlaisia matemaatillisia sekä tähtitieteellisiä kapineita, kaikki kalleinta ainetta ja suurella taidolla tehdyt. Hänen hopeinen astrolabinsa oli Saksan keisarin lahja, ja ebenpuinen Jaakon-sauvansa, joka oli täynnä koreita kirjailuja ja liitteistään kullalla yhteenliitetty, oli kunnialahja senaikuiselta paavilta.
Olipa kaikenlaisia muitakin kaluja pöydällä tai seinällä riippumassa; muun muassa kaksi täydellistä sotapukua, toinen, rautarenkaista, toinen rautakiskoista, joita molempia suuruudesta päättäen tuo jättiläisvartaloinen tähtientietäjä itse mahtoi käyttää. Siellä oli toledolaismiekka Espanjasta, skotlantilainen leveä kalpa, turkkilainen käyrä sapeli sekä jousia viinineen ja muita sota-aseita. Siellä oli kaikenlaisia soittimia, hopeinen ristiinnaulitunkuva, muinaisaikainen tuhkauurna, useampia muinaisaikaisia pakanallisia kodinhaltijain vaskisia kuvia ynnä kaikenlaisia muita kapineita, joista muutamat, niinkuin tuona taikauskoisena aikakautena luultiin, olivat loitsiessa tarpeelliset. Yhtä kirjava kuin muu kalusto olivat myös tämän eriskummallisen miehen kirjavarat. Tärkeitä muinaiskreikkalaisia ja roomalaisia käsikirjoituksia oli kristittyjen kirkkoisien suurten kirjojen seassa; niiden rinnalla noiden monta vaivaa nähneitten oppineitten käsialoja, jotka olivat tutkineet kemiaa ja lupasivat paljastaa lukijalle hermeetisen filosofian avulla luonnon perimäisetkin salaisuudet. Muutamat olivat itämaisin kirjaimin kirjoitetut; toiset taas kätkivät viisautensa tai hullutuksensa hieroglyfeihin tai kabbalistisiin salakoukeroihin. Koko huone kaikin kaluineen oli niin laitettu, että se vaikutti syvästi mielikuvitukseen, kun ottaa lukuun, että usko salaisten tieteitten vakavuuteen siihen aikaan oli yleinen eikä kärsinyt edes vastaanväittämistä. Tätä vaikutusta vielä enensi itse tietäjän ulkomuoto ja käytös, sillä Martivalle istuen suunnattoman suurella tuolilla tutki paraikaa huolellisesti erästä äskettäin Frankfurt'in kirjapainosta lähtenyttä näytettä vasta keksitystä kirjanpainamistaidosta.
Galeotti Martivalle oli pitkä, kookas, majesteetillinen mies, joka oli jo astunut nuoruuden rajan yli. Nuorekkaat ruumiinharjoitukset, vaikka hän yhä vielä aika ajottain niitä jatkoi, eivät kuitenkaan olleet voineet estää luonnollista taipumusta lihoomiseen, jota kirjojen ääressä istuminen sekä liika antautuminen pöydän suomiin nautintoihin oli vielä lisännyt. Hänen kasvonsa, joskin hiukan liian lihavat, olivat kuitenkin jalon ja arvokkaan muotoiset, ja Santonkin olisi kadehtinut hänen pitkän partansa mustia, alasvaluvia laineita. Pukuna oli hänellä kotikauhtana kalleinta Genuan samettia, leveähihainen, koristettu sammakonmuotoisilla kultasoljilla ja päärmätty soopelinahoilla. Vyötäisten kohdalta sitä kiinnitti leveä lumivalkoisesta pergamentista tehty vyö, johon eläinradan merkit olivat maalatut tulipunaisella värillä. Tietäjä nousi istualtaan ja kumarsi kuninkaalle tavalla, joka osoitti, että hän oli tottunut tämmöiseen korkeaan seuraan ja että hän itse kuninkaankin läsnäollessa ei ollut taipuvainen alentamaan itseään siitä korkeasta arvosta, jota salatieteen harjoittajat siihen aikaan vaativat itselleen.
»Te olette työssä, isä», virkkoi kuningas, »ja jos oikein näen, tutkitte juuri tuota uusmuotista keinoa, joka koneitten avulla saa aikaan monta kopiota samasta käsikirjoituksesta. Voivatko tuommoiset koneelliset ja maalliset asiat kiinnittää teidänkaltaisen miehen huomiota, jonka silmien eteen itse taivas on avannut tähtikirjansa?»
»Veljeni», vastasi Martivalle, sillä tällä nimellä tämän kammion asukkaan tulee Ranskan kuningastakin nimittää, kun hän oppilaana lähestyy häntä, »uskokaa minua, ajatellessani tämän keksinnön seurauksia tulevaisuus paljastaa minulle yhtä varmasti kaikkein hirveimmät, turmiollisimmat mullistukset, kuin jos lukisin ne mistä taivaankappaleitten keskinäisestä asemasta hyvänsä. Kun ajattelen kuinka hitaasti ja kuinka harvoista lähteistä tieteen virta tähän asti on tullut meille; kuinka vaikea niidenkin, jotka sitä kaikkein hartaimmin etsivät, on ollut päästä niiden perille; kuinka varmaan se kaikilta omaa mukavuuttansa rakastavilta jää etsimättä; kuinka helposti raakalaiskansat olisivat voineet sen johdattaa väärälle tielle tai peräti hävittää — niin voinko olla ihmettelemättä, ihastuksetta ajattelematta nousevan polven kohtaloa, jonka ylitse tiede on valuva kuin sade, keskeytymättä, vähentymättä, loppumatta, saattaen toisia paikkoja viljaviksi, toisia vesitulvan alaisiksi, muuttaen toiseksi kaikki yhteiskunnalliset olot, kumoten uskontoja ja rakentaen uusia, hävittäen ja perustaen valtakuntia» — —
»Seis, Galeotti», keskeytti häntä Ludvig, — »tapahtuvatko nämät mullistukset jo meidän aikanamme?»
»Ei, minun kuninkaallinen veljeni», vastasi Martivalle. »Tätä keksintöä sopii verrata äsken istutettuun taimeen, joka tulevien ihmispolvien aikana on kasvattava yhtä turmiollisia, mutta myös yhtä kalliita hedelmiä kuin puu Eden'in puutarhassa — nimittäin hyvän ja pahan tiedon puu.»