Ludvig, oltuaan hetken aikaa vaiti, vastasi: »Pitäköön sitten vastainen aika huolen siitä mikä siihen koskee — me olemme nykyisen ajan ihmisiä ja voimme rajoittaa huolemme nykyiseen aikaan. Kylliksi on nykyisellä päivällä sen omastakin pahasta. — Sanokaapas oletteko tarkemmin tutkinut sitä horoskopia (tähtiennustusta), jonka teille lähetin ja josta minulle annoitte jo muutamia tietoja? Nyt olen tuonut itse nuorukaisen tänne, jotta voisitte myös käyttää kädestäpovaamisen keinoa, jos sen katsotte hyväksi. Asialla on kiire.»
Kookas tietäjä nousi istuimeltaan ja lähestyi nuorta soturia tuijottaen häneen terävillä, suurilla, mustilla silmillänsä, ikäänkuin hän olisi tahtonut lukea ja tutkia jokaista uurretta ja piirrosta hänen kasvoissaan. — Punastuen ja hämillänsä tästä ankarasta tarkastelusta, varsinkin koska tarkastajan ulkomuoto oli niin arvokas ja samalla käskevä, loi Qventin silmänsä maahan eikä kohottanut niitä ennenkuin tähtienennustaja kaikuvalla äänellä sanoi: »Älä pelkää, vaan katso ylös ja ojenna kätesi!»
Tarkasteltuaan nuorukaisen kättä harjoittamansa salaisen tieteen sääntöjen mukaan, Martivalle kutsui kuninkaan hiukan syrjemmäksi. —»Kuninkaallinen veljeni», lausui hän, »tämän nuorukaisen kasvojen muoto sekä hänen käsiensä viivat vahvistavat ihmeellisesti sitä tietoa, jonka annoin hänestä hänen horoskopinsa nojalla, samoinkuin myös sitä käsitystä, jonka te itse tutkimalla meidän jaloa tiedettämme saitte hänestä. Kaikki lupaa, että tämä nuorukainen on oleva urhokas ja onni hänelle myötäinen.»
»Entäs uskollinen?» lisäsi kuningas; »sillä urhous ja onni eivät aina ota uskollisuutta seurakumppanikseen.»
»Ja myös uskollinen», lausui tähtienennustaja; »sillä hänen katseensa ilmaisee miehuullista lujuutta, ja linea vitae (elämän viiva) hänen kädessään on syvä ja selvä, joka merkitsee rehellistä uskollisuutta niitä kohtaan, jotka tekevät hänelle hyvää tai luottavat häneen. Mutta kuitenkin» — —
»Mutta mitä»? kysyi kuningas. »Isä Galeotti, miksi te keskeytätte puheenne?»
»Kuningasten korvat», virkkoi tietäjä, »ovat samanlaiset kuin herkkusuiden sairasten kielet, jotka saadakseen terveytensä takaisin eivät voi sietää välttämättömien rohtojen katkeruutta.»
»Minun korvani ja minun kieleni eivät ole niin arat», sanoi Ludvig. »Antakaa minun kuulla ne neuvot, jotka ovat minulle hyödyksi, ja niellä ne rohdot, jotka ovat terveelliset. Minä en ole moittiva edellisten ankaruutta enkä jälkimäisten väkevää makua. Ei minua ole liiaksi hellitelty hekumallisuudella eikä hempeydellä; minun nuoruuteni aika on kulunut maanpakolaisuudessa ja vastuksissa. Minun korvani ovat tottuneet tylyihin neuvoihin eivätkä niistä loukkaannu.»
»Suoraan sanoen sitten, herra kuningas», jatkoi Galeotti, »jos hankkeessanne on jotain, mikä — sanalla sanoen, mikä pelottaa arkaa omaatuntoa — niin älkää uskoko sitä tälle nuorukaiselle — ei ainakaan ennenkuin muutamien vuosien tottumus on saattanut hänenkin omantuntonsa yhtä tylsäksi kuin muiden.»
»Ja sitäkö teitä epäilytti lausua ilmi, kunnon Galeotti? Siitäkö te luulitte minun suuttuvan?» sanoi kuningas. »Voi, luulinpa teidän tietävän, ettei kuningasten valtioviisauden tietä aina voi tasoittaa (niinkuin yksityisessä elämässä ehdottomasti on velvollisuus) uskonnon ja siveysopin aatteellisilla periaatteilla. Minkä vuoksi me, maan mahtavat, perustamme kirkkoja ja luostareita, käymme toivioretkillä, alistumme kirkonrangaistuksiin ja rukoilemme, jollemme senvuoksi, että kansan etu ja valtakunnan onni vaatii meitä tekoihin, jotka ovat omalletunnollemme kristittyinä vaivaksi? Mutta Jumala on armelias, Kirkolla oli loppumattomasti hyviä töitä, ja Embrun'in pyhän Neitsyen sekä autuaitten pyhimysten rukoukset puolestamme ovat hartaat, uupumattomat ja kaikkivaltiaat.» — Hän laski hattunsa pöydälle, kävi hartaasti polvilleen hatunnauhaan pistettyjen kuvien eteen ja hoki vakavalla äänellä: »Sancte Huberte, Sancte Juliane, Sancte Martine, Sancta Rosalia, Sancti quot quot adestis, orate pro me peccatore!» (Pyhä H. j. n. e. kaikki pyhät, jotka olette läsnä, rukoilkaa minun syntisen puolesta!) Sitten hän löi rintaansa, nousi, pani hatun jälleen päähänsä ja jatkoi: »Olkaa varma, hyvä isä, jos tässä hankkeessa olisikin jotain sellaista, johon te viittasitte, niin sen toimeenpanemista ei uskota tälle nuorukaiselle eikä hän edes saa siitä aikomuksestani tietoakaan.»