»Siinä, kuninkaallinen veljeni», virkkoi tähtienennustaja, »te teette viisaasti. — Hiukan pelkoa saattaa myös olla siitä, että tämä teidän nuori uskottunne voisi osoittaa liikaa hätäisyyttä, mikä vika on ominainen tämmöisille tulisille luonteille. Mutta tieteeni sääntöjen mukaan päättäen en luule sen mahdollisuuden painavan kovinkaan paljon vaa'assa toisten avujen rinnalla, joista horoskopin nojalla sekä muillakin keinoin olemme selvän saaneet.»
»Lieneekö sydänyön aika tänä yönä sovelias hetki vaarallisen matkustuksen alkamiseen?» kysyi vielä kuningas. »Katsokaa, tässä ovat teidän päivätaulunne — te näette missä asemassa kuu on Saturnuksen sekä Jupiterin nousun suhteen. — Siitä sopii päättää, minun luullakseni — jättäen kuitenkin asian teidän syvemmän tietonne ratkaistavaksi — että sille, jonka käskystä semmoisella hetkellä retkikunta lähtee liikkeelle, menestys on varma.»
»Sille, jonka käskystä retkikunta lähtee liikkeelle», sanoi tähtienennustaja hetken aikaa mietittyään, »tämä taivaankappalten asema todellakin lupaa menestystä. Mutta, minun arvatakseni, se seikka, että Saturnus on palannut, uhkaa vaaraa ja turmiota niille, jotka sille retkelle lähetetään, josta päätän, että tämä retki voi olla vaarallinen, kukapatiesi kuolemaksikin niille, jotka sille lähtevät. Väkivaltaa ja vankeutta luultavasti tämä nurjapuolinen taivaankappaleitten asema ennustaa.»
»Väkivaltaa ja vankeutta matkaan lähteville», vastasi kuningas, »mutta menestystä lähettäjän hankkeille — eikö ennustus siten kuulunut, oppinut isäni?»
»Aivan niin», vastasi tähtienennustaja.
Kuningas vaikeni, sanallakaan ilmoittamatta miten tämä ennustus — jonka tähtienennustaja luultavasti oli umpimähkään lausunut siinä varmassa uskossa, että retki luultavasti oli vaarallista laatua — soveltui hänen oikeaan tarkoitukseensa, siihen nimittäin, niinkuin lukija hyvin tietää, että kreivitär Isabella de Croye oli petoksella saatettava Wilhelm de la Marck'in käsiin, joka tosin oli korkeaa sukuperää, mutta rikostensa vuoksi alentunut rosvopäälliköksi, ja kuuluisa hurjasta mielenlaadustaan sekä julmanluontoisesta urhoudestaan.
Kuningas veti vielä taskustansa paperin ja virkkoi, ennenkuin hän antoi sen Martivallelle, ikäänkuin anteeksi pyytävällä äänellä: »Syväoppinen Galeotti, teissä olen saanut oraakelin, joka voittaa kaikki nykyään elävät miehet, vieläpä mainion Nostradamuksenkin; älkää siis kummeksiko, jos minun usein tekee mieli turvautua teidän taitoonne niissä epäilyksissä ja vastuksissa, jotka ahdistavat jokaista hallitsijaa, jonka samalla aikaa on taisteltava kapinoitsijoita vastaan omassa maassansa sekä torjuttava päältänsä ulkonaisia, mahtavia ja leppymättömiä vihollisia.»
»Kun te kunnioititte minua kutsullanne, kuninkaallinen majesteetti», sanoi tietäjä, »ja minä vaihdoin Budan Plessis'n hoviin, päätin alistaa kuninkaallisen suojelijani käskyjen alle kaiken taitoni, josta hänelle voisi olla hyötyä.»
»Hyvä on, kunnon Martivalle — olkaa nyt vain hyvä ja kuunnelkaa seuraavaa kysymystä.» Hän rupesi lukemaan kädessään olevasta paperista: — »Mies, jolla tätä nykyä on tärkeä riita-asia, joka luultavasti tulee oikeuden edessä tai asevoimalla ratkaistavaksi, tahtoisi tällä kertaa koettaa sovittaa sitä persoonallisella keskustelulla riitaveljensä kanssa. Hän tahtoisi tietää mikä päivä olisi edullinen tämmöisen sovinnonhieromisen menestymiselle, ja tokko hänen riitaveljensä sydän mahtaisi tulla liikutetuksi, niin että hän on osoittava kiitollisuutta ja ystävyyttä hänelle siten annetusta luottamuksesta vai onko luultavampaa, että hän on käyttävä väärin hänelle siitä käynnistä tulevaa tilaisuutta ja etua?»
»Se on tärkeä kysymys», sanoi Martivalle, kun kuningas oli lopettanut lukemisensa, »ja vaatii että minä otan selkoa kulkutähtien asemasta sekä tarkasti asiaa aprikoin.»