"Mrs. Mac-Candlish, haluaisin tietää, syövätkö tuomarit täällä päivällistä tavallisuuden mukaan käräjien jälkeen tiistaina?"
"Luulen — taitavat niin tehdä, sir — tavallisuuden mukaan" — (huoneesta lähtemäisillään).
"Malttakaahan hetkinen, mrs. Mac-Candlish — kas, teilläpä on tuima kiire, hyvä ystävä! Olen tässä ajatellut, ettei taitaisi olio hullummaksi klubi täällä kerran kuussa päivällisellä."
"Ei kai, sir; arvokkaiden herrasmiesten klubi."
"Niin, oikein", sanoi Glossin, "tarkotan maanomistajia ja piirikunnassa jotakin merkitseviä herrasmiehiä; tekisi mieleni panna alulle sellainen homma".
Kuiva yskähdys, jolla mrs. Mac-Candlish otti vastaan tämän esityksen, ei suinkaan ilmaissut mitään vastenmielisyyttä itse hanketta kohtaan, käsitteellisenä, mutta sisälsi suurta epäuskoisuutta, miten pitkälle se menestyisi esittäjänsä hoimissa. Se ei ollut kieltoperäistä köhää, vaan arveloitsevaa köhää, ja sellaiseksi sen Glossin tajusi; mutta hänen aivoituksiinsa ei loukkaantuminen soveltunut.
"Onko taivallettu rivakasti tätä kautta, mrs. Mac-Candlish? Lienee väkeä riittänyt?"
"Kyllähän, sir, — mutta minua luulemma kaivataan tarjoilupuolella."
"Ei, ei, — viivähtäkää silmänräpäys, senhän voinette tehdä, vanhan tuttavuuden takia? Kuulkaahan, muistatteko huomattavan pitkää nuorta miestä, joka oli talossanne viime viikolla yötä?"
"Tosiaankaan, sir, enpä osaa oikein sanoa — en koskaan pidä sillä lukua, ovatko vieraani pitkiä tai pätkiä, kunhan laskulle laittavat mittaa."