"No, sen ison jutun Langtaen niemen laitumesta!" selitti lampuoti.
"Olkoon, siitä viisi; anna minulle selityspaperit ja tule luokseni maanantaina kello kymmeneltä", vastasi lainoppinut.
"Mutta, sir, ei minulla mitään erikoisia selityspapereita ole."
"Eikö selityspapereita, mies?" sanoi Pleydell.
"Ei, sir, ei riviäkään", vastasi Dandie; "sillä teidän arvoisuutenne sanoi viimeiskertana, mr. Pleydell, muistattehan, että te mieluimmin kuulette meidän vuorikansan suusanallisesti esittävän asiamme".
"Kirottu olkoon kieleni, jolta se kirposi!" päivitteli asianajaja; "se maksaa korvilleni kelpo pärpätyksen. No, lausuhan kahdella sanalla puhuttavasi — näet herrasmiehen odottavan."
"Hoo, sir, jos herra haluaa, niin laukaiskoon oman jousensa ensin, yhtäkaikki se Dandielle on."
"Senkin tomppeli", sanoi lakimies, "etkö voi käsittää, että sinun asiasi ei voi merkitä mitään eversti Manneringille, kun taasen hän kenties ei pidä hyvänä kestitä noita sinun isoja korviasi omilla selvityksillään?"
"No niin, sir, ihan kuin te ja hän haluatte — kunhan otatte asiani", puheli Dinmont, rahtuakaan hämmentymättä vastaanottonsa karkeudesta. "Me olemme taas siinä vanhassa urakassa rajoista, Dawston-solan Jaakko ja minä. Nähkääs, me olemme rajatusten Touthop-harjun laella Pomoragrainsin takana; sillä Pomoragrains ja Slackenspool ja Bloodylaws ne sattuvat siinä kohakkain, ja ne kuuluvat Peeliin; mutta Pomoragrainsin sivuutettuanne tulette aika isolle tasalatvaiselle kivelle, jota sanovat Kaarlon Kimpaleeksi, ja siinä Dawston-solan ja Kaarlolan maat ovat rajakkain. Nyt minä sanon, että raja kulkee selän harjaa pitkin, missä tuuli ja vesi jakoutuu; mutta Dawston-solan Jaakko pulittaa vastaan, inttää sen käyvän alempaa pitkin vanhaa karjapolkua, joka menee Sulkusolmusta Keeldarin alueelle — ja se tekee suuren eron."
"Ja minkä eron se tekee, ystävä?" kysyi Pleydell. "Montako lammasta sillä ruokittaisiin?"