"Pelkäänpä", puheli politikoitsija, joka seisoskeli likinnä
Manneringia, "ettemme ole vielä suoriutuneet vanhasta ystävästänne
Tippu Sahibista — aavistan hänen tuottavan Yhtiölle[47] lisää kiusaa;
ja minulle kerrotaan, mutta teillähän siitä on varma tieto, että
Itä-Intian osakkeet eivät ole nousemassa."
"Luulen niiden nousevan, sir, piankin."
"Miss Margaretilla", huomautti keskusteluun tarttuen kolmas henkilö, "oli joitakuita intialaisia arvopapereita. Minä tiedän sen, sillä minä nostin korot hänelle — olisi nyt suotavaa toimitsijain ja perikunnan saada everstin neuvoa niiden rahaksimuuttamisen ajasta ja tavasta. Minä puolestani arvelen — mutta tuossapa mr. Mortcloke tulee meille sanomaan, että aikovat nostaa."
Hautajaisten toimittaja mr. Mortcloke jakelikin ammatillisen pitkiksi venynein ja mitä murheellisinta juhlallisuutta ilmaisevin kasvoin kantoväelle pikku kortteja, jotka osottivat kullekin sijansa kirstun kuljetuksessa. Kun tämä etusija oletetaan järjestyväksi sukulaisuussuhteen likeisyydestä vainajaan, ei hautajaisten toimittaja välttänyt joidenkuiden loukkaantumista, niin taitava tällaisten murhemenojen ohjaaja kuin olikin. Miss Bertramin sukulaisuus oli Singlesiden tiluksiin kuulumista, jollaisen suhteen läheisyys tällähaavaa oli erityisen kateuden herättäjänä kaikille saapuvilla oleville sukulaisille. Jotakin jupinaa kuului, ja Dinmont-ystävämme tuotti julkisempaa pahennusta, ollen kykenemätön joko hillitsemään tyytymättömyyttään tai lausumaan sitä juhlalliseen tilaisuuteen kunnollisesti sovelletussa äänilajissa.
"Luulenpa, että olisitte voinut minulle antaa edes jalan hänestä kannettavakseni", huudahti hän melkoista äänekkäämmin kuin säädyllisyys olisi sallinut; "hyvä Jumala, ellei olisi noita tiluksen tilkkuja ollut, niin olisinpa saanut hänet kokonaan kantaakseni, niin monta kuin täällä säätyläistä onkin".
Parikymmentä rypistyvää ja nuhtelevaa otsaa kääntyi häikäilemättömään maalaiseen, joka mielipahaansa purettuaan asteli pönäkästi alikertaan muiden mukana, olematta millänsäkään niiden mielipiteistä, joita hänen huomautuksensa olivat pahottaneet.
Ja sitte hautaussaatto läksi liikkeelle, ruumisajurit sauvoineen ja mustapilkkuisine valkeine silkkiharsoineen miss Margaret Bertramin hyvin säilyneen neitseellisen maineen kunniaksi. Kuusi nälkiintynyttä luuskaa, itse oikeita kuolevaisuuden tunnuskuvia, upeat loimet seljässä ja komeat töyhdöt otsassa, hinasi kaamean prameita ruumisvaunuja, laahautua jahnustellen kohti hautajaispaikkaa, edellään Jamie Duff, hupelo, joka valkeasta paperista valmistaminensa suruseppelein ja kaulahuivein lyöttäysi kaikkiin maahanpaniaisiin, ja perässään kuudet saattojoukon täyttämät surukaleesit.
Monet saattajista antoivat nyt väljempää valtaa kielelleen ja haastelivat pidättelemättömällä hartaudella perinnön suuruudesta ja sen luultavasta jakautumisesta. Pääodottelijat sentään tosiaan pysyivät viisaasti vaiti, ujostellen ilmaista toiveita, jotka voisivat osottautua petollisiksi; ja asiamies eli toimitsija, joka yksinään tiesi täsmälleen, miten asian laita oli, piti katsantonsa salaperäisen mahtavana, kuin päättäneenä täyteen määrään asti säilyttää tuskan ja jännityksen mielenkiintoa.
Vihdoin he saapuivat kirkkomaan portille ja sieltä lopuksi Singleside-suvun hautasijalle, kuljettuaan parin-, kolmenkymmenen lapset käsivarrellaan jouten ällistelevän vaimon keskitse, ja saattueenaan pari tusinaa lapsia, jotka hypellen ja riekkuen juoksentelivat murhepukuisen kulkueen vierellä. Hautuupaikka oli nelikulmainen aituus Harmaidenmunkkien kalmistossa, toisella puolella vartijanaan ikivanha nenätön ja siipi — puoli enkeli, joka oli ansiokkaasti seisonut asemillaan vuosisadan ajan, kun taasen hänen vastaavalla jalustalla vartiopalvelustaan toimittanut keruubikumppaninsa virui poikkioimena runkona katkojen, takkiaisten ja nokkosien seassa, joita kasvoi jättiläismoisen rehevinä hautakammion seinustoilla.
Sammaltunut ja rapistunut kirjotelma ilmotti lukijalle, että vuonna 1650 oli kapteeni Andrew Bertram, Singlesiden ensimäinen herra, ikivanhaa ja kunnioitettavaa Ellangowanin sukua, pystyttänyt tämän muistomerkin itselleen ja jälkeläisilleen. Kohtuullinen määrä viikatteita, tiimalaseja sekä pääkalloja ja sääriluita reunusti seuraavaa hautakammion rakennuttajan muistolle omistettua hautarunouden versoa: