"Mutta sen peruuttaa tai kumoaa toinen teidän hallussanne oleva myöhäisempi, hä?" sanoi asianajaja.
"Jotenkin siihen tapaan, sen myönnän, mr. Pleydell", vastasi toimitsija, ottaen esiin nauhalla sidotun kääryn, jonka jokainen taive ja rako oli mustalla vahalla sinetitty. "Tuo asiakirja, mr. Pleydell, jonka te esitätte vaatimuksen perusteeksi, on päivätty kesäkuun 1 p:nä 17—; mutta tämä" — murtaen sinetit ja verkalleen kiehittäen auki asiakirjan — "on päivätty huhtikuun 20 — ei, 21, näen, p:nä tänä vuonna, ollen kymmentä vuotta myöhäisempi".
"Toden totta, no jo osasikin!" sanoi Pleydell; "juuri siinä kuussa tulivat Ellangowanin vastoinkäymiset yleisesti tunnetuiksi. Mutta kuunnelkaamme, mitä hän on tehnyt."
Mr. Protocol siis hiljaisuutta pyydettyään alkoi lukea testamenttia verkallisella, vakaalla, kuivakiskoisella äänenpainolla. Hogarthille olisi maalattavaksi soveltunut hänen ympärilleen kerääntynyt ryhmä, jonka silmissä toivo vuoroin heräsi ja häipyi ja joka pinnisti ajatuksiaan tajuamaan säätäjän tarkotuksen pääsisältöä ammattisanaston usmasta, johon sen oli laillinen muoto verhonnut.
Asiakirja oli odottamaton laatuaan. Se sääsi ja siirsi kaikkiaan ja kokonaan Singlesiden kartanon ja talon maat ja tilukset sekä niiden kanssa yhdysviljelyksessä olevat Loverlessin, Liealonen, Spinster's Knowen ja mitä kaikkea takapalstat "alempana mainitulle" (tässä lukija miedonsi äänensä säveän ja vaatimattoman hiljaiseksi) "Peter Protocolille, laillistetulle asianajajalle, täydellisimmästi luottaen hänen kyvykkäisyyteensä ja vilpittömyyteensä — (juuri nämä sanat vaati arvoisa edesmennyt ystäväni minut liittämään tähän) — mutta vain HOIDETTAVAKSI" (lukija sai takaisin äänensä ja sävynsä, ja useiden lukijain kasvot, joiden venähdys olisi voinut saada mr. Mortcloken kadehtimaan, lyhenivät huomattavasti), "vain HOIDETTAVAKSI tässä alempana lueteltujen tarkotusten, aikomusten ja toivomusten eduksi ja hyväksi".
"Tarkotuksissa, aikomuksissa ja toivomuksissa" oli jutun kerma. Ensimäiset esitettiin varustettuina alkulauseella, jossa selitettiin, että testamenttaaja oli suoraan alenevassa polvessa ikivanhaa Ellangowanin sukua, kun hänen kunnioitettu isoisänsä isä, Andrew Bertram, ensimäinen Singlesiden herra, autuas muistossa, oli ollut Allan Bertramin, viidennentoista Ellangowanin paroonin, toinen poika. Sitte jatkettiin, että Henry Bertram, Ellangowanin Godfrey Bertramin poika ja perillinen, oli lapsuudessaan varastettu vanhemmiltaan, mutta testamentin tekijä oli varmasti vakuutettu siitä, että hän vielä oli vierailla mailla elossa ja taivaan kaitselmuksen ohjaamana palautuisi esi-isiensä asuinsijalle — jossa tapauksessa sanottu Peter Protocol oli velvollinen ja sidottu, niinkuin hän itsensä velvotti ja sitoi ottamalla vastaan nämä säännökset, luovuttamaan itseltään sanotut Singlesiden ja muut maat sekä kaikki muut niiden ohessa hänelle siirtyneet etuisuudet (lukuunottamatta ainoastaan asianmukaista palkkiota hänen omasta vaivastaan) sanotun Henry Bertramin hyväksi ja eduksi hänen palatessaan syntymämaahansa. Ja hänen vierailla mailla asumisensa aikana, tai siinä tapauksessa ettei hän koskaan palaisi Skotlantiin, mr. Peter Protocolin tuli holhoojana jakaa maaomaisuuden verotulot ja muiden varojen korot (lukuunottamatta ainoastaan asianmukaista palkkiota tässä näkemästään vaivasta) yhtä suurina osina neljälle testamentissa nimitetylle hyväntekeväisyyslaitokselle. Valta hallita, tehdä vuokrasopimuksia, periä ja sijottaa rahoja, sanalla sanoen omistajan täysi valtuus uskottiin tälle luottamusmiehelle ja hänen kuolemansa varalta siirtyväksi erinäisille asiakirjassa luetelluille viranomaisille. Oli vain kaksi lahjotusta säädetty, sata puntaa suositulle palvelijattarelle ja toinen saman suuruinen erä Janet Gibsonille (joka asiakirjassa esitettiin testamenttaajan armeliaisuudella kasvatetuksi) hänen sitomisekseen oppilaaksi johonkin kunnialliseen ammattiin.
Ankeana valtasi apeus kuulijakunnan, joka miss Margaret Bertram-vainajan vierashuoneessa oli kuunnellut tätä Singlesiden maiden odottamatonta määräämistä. Syvä hiljaisuus seurasi lukemisen päättymistä.
Mr. Pleydell oli ensimäinen puhuja. Hän pyysi saada katsastaa asiakirjaa ja varmistuttuaan sen laillisesta pätevyydestä palautti sen mitään virkkamatta, syrjään vain huomauttaen Manneringille: "Protocol ei luullakseni ole huonompi kuin muutkaan ihmiset; mutta tuo vanha neiti on päättänyt, että jos hänestä ei konnaa koidu, niin syynä ei ainakaan ole kiusauksen puute."
"Tosiaan luullakseni", sanoi Drumquagin mr. Mac-Casquil, joka puolet äkäänsä nieltyään päätti päästää loput kuuluville, "tosiaan luullakseni on tämä tapaus eriskummallinen! Haluaisin nyt saada tietää mr. Protocolilta, jonka mieltä yksinomaisena ja rajattomasti valtuutettuna uskottuna miehenä tietenkin on tästä asiasta kysytty — haluaisin, sanon, tietää, kuinka ihmeessä miss Bertram saattoi luulla olemassa olevaksi poikaa, jonka koko maailma tietää vuosia takaperin tulleen murhatuksi?"
"Todellakaan, sir", vastasi mr. Protocol, "en käsitä itselleni mahdolliseksi selittää hänen vaikuttimiaan enemmälti kuin hän on itse tehnyt. Edesmennyt kunnioitettava ystävämme oli hyvä nainen, sir — hurskas nainen — ja hänellä saattoi olla luottamukselleen pojan elossaoloon perusteita, joita ei ole meidän saatavissamme."