Mrs. Rebecca niiaili ja yritteli saada orpotyttöäkin itkemisen asemesta niiaamaan; Dandie karkealla tavallaan rohkaisi heitä molempia, ja Pleydell turvausi nuuskarasiaansa. "Minullepa on ruokaa ja juomaa, eversti", hän huomautti toinnuttuaan, "tällaisen moukan näkeminen. Täytyypä palkita häntä omalla tavallaan — auttaa häntä hävittämään itseänsä — ei ole muuta keinoa. Hei, sinä Liddesdale — Dandie — Kaarlola — mikä oletkaan!"
Lampuoti kääntyi erinomaisen tyytyväisenä tällaisestakin huomiosta, sillä sydämessään hän isäntäänsä lähinnä kunnioitti mainiota lakimiestä.
"Et siis ota viisastuaksesi neuvostani noihin rajoihin nähden?"
"En — en, sir — kenenkään ei tee mieli oikeuttansa menettää ja itseänsä naurunalaiseksi saattaa. Mutta kun ei teidän arvoisuutenne suostu ja onkin kukaties vastapuolen ystäviä, niin pitänee meidän yrittää jotakuta muuta ajamaan asiaamme."
"Siinäpä se — sanoinhan teille, eversti Mannering! No, sir, jos sinun ehdottomasti täytyy hullutella, niin on minun asiani toimittaa sinulle oikeusjutun ylellisyys mahdollisimman vähillä kuluilla ja tehdä sinusta voittopuoli, jos vain päinsä käypi. Lähettäköön mr. Protocol minulle paperisi, niin autan häntä juttusi ohjailussa. Enpä lopultakaan näe syytä, miksei teikäläisillä olisi riitajuttunne ja kiistanne käräjillä yhtä hyvin kuin esi-isillänne oli miestapponsa ja tulellahävittämisensä."
"Varsin luonnollista, niin oikein, sir. Mekin yhtä valmiita olisimme vanhoille tavoille, ellei lakia olisi. Ja koska laki meitä sitoo, niin lain tulisi meitä vapahtaakin. Sitä paitsi pidetään meillä päin aina parempana miestä, joka on Viiteentoista vedonnut."
"Oivallisesti todisteltu, ystäväni! Lähtekäähän nyt, ja sinä lähetä minulle paperit. Tulkaa, eversti, meillä ei enää ole täällä tekemistä."
"Hitto vieköön, pehmitämme me nyt lopultakin Dawston-solan Jaakon!" kehaisi Dinmont, riemuissaan mäjäyttäen reittänsä.
39 luku.