"Totta, Sir Robert; aivan eittämättömästi; siitä ei voi olla epäilyksen varjoakaan. Mutta te näette edelleen, että tämä seikka selittää miehen hurjan menettelyn. Te, Sir Robert, huomaatte hänen rikoksensa vaikuttimen — te, sanon, huomaatte sen vaikeudetta, kääntäessänne mielenne tutkintoon. Minä puolestani en voi olla epäilemättä pääpontimeksi kostoa siitä uljuudesta, jolla mr. Hazlewood kuuluisten esi-isiensä kaikkea kuntoa osottaen puolusti Woodbournea tältä roistolta ja hänen rikollisilta kumppaneiltaan."
"Minä tutkin sitä, hyvä herra Glossin", vastasi oppinut paronetti. "Kuitenkin jo nytkin rohkenen arvailla omaksuvani sen ratkaisun eli selityksen tähän arvotukseen, ongelmaan tai pulmaan, jonka te siten olette jossakin määrin pannut alulle. Niin, kostoa sen on täytynyt olla — ja, taivaan vallat, kenen hautomaa ja ketä vastaan? — Vanbeest Brownin hautomaa, pohtimaa ja harkitsemaa Hazlewoodin nuorta Hazlewoodia vastaan, ja hänen kätensä osittain toimeenpanemaa, täyttämää ja toteuttamaa! Nämä ovat todellakin kamalia aikoja, arvoisa naapuri" (tämä puhuttelusana ilmaisi nopeaa edistymistä paronetin suosiossa), "aikoja, jolloin yhteiskunnan pylväät järkkyvät mahtavia perustojansa myöten, ja se arvoasema, joka ikäänkuin muodostaa sen korkeimman sulon ja kaunistuksen, sekaantuu ja hämmentyy rakenteen halvempiin aineksiin. Voi, hyvä mr. Gilbert Glossin, minun aikoinani, sir, miekkojen, pistoolien ja moisten kunniallisten aseiden käyttö oli ylimystön ja aatelin pidättämä itselleen, ja alhaison kiistat ratkaistiin luonnon heille antamilla aseilla tai lähimmästä metsästä hakatuilla, taitetuilla tai veistetyillä kartuilla. Mutta nyt, sir, talonpojan kursittu tallukka kahnaa hovilaisen vereslihaa. Alemmilla kansankerroksilla on riitansa, sir, ja kunniakysymyksensä ja kostonsa, jotka niiden mukamas pitää toimittaa kuolettavaan ratkaisuun. Mutta kestääpä tuo minun aikani — tuotakoon sisälle se Vanbeest Brown, tehdäksemme hänestä lopun ainakin toistaiseksi."
43 luku.
RASKAAN SYYTÖKSEN ALLA.
Vanki tuotiin nyt noiden kahden arvoisan tuomarin eteen. Osittain muutamien omantuntonsa pistoksien takia, osittain varovaisesta päätöksestään antaa Sir Robert Hazlewoodin olla koko tutkinnon näennäisenä toimittajana, katseli Glossin pöytään ja hääräili juttua koskevien paperien lukemisessa ja järjestelemisessä, tuon tuostakin vain teatterikuiskaajan tavoin heittäen mukaan taitavan vihjaussanan, milloin näki puuhakkaana esiintyvän tuomarin olevan pikku ohjauksen tarpeessa. Sir Robert Hazlewood puolestaan yhdisti onnellisesti tuomarin yksivakaisuuden ja ikivanhan suvun paronetin arvoon kuuluvan henkilöllisen ylevyyden.
"Noin, konstaapelit, antakaa hänen seistä siinä alipäässä pöytää. — Olkaa hyvä ja katsokaa minua kasvoihin, sir, ja korottakaa äänenne vastatessanne kysymyksiin, joita teille teen."
"Saanko ensiksi kysyä, sir, kuka se ottaa vaivakseen minua kuulustella?" tiedusti vanki; "sillä ne kunnialliset herrasmiehet, jotka toivat minut tänne, eivät ole suvainneet antaa minulle siitä seikasta mitään tietoa".
"Ja sanokaahan, sir", vastasi Sir Robert, "mitä on minun nimelläni ja asemallani tekemistä kysymysten kanssa, joita aion teille asettaa?"
"Kenties ei mitään, sir", vastasi Bertram; "mutta se saattaa melkoisesti vaikuttaa minun taipuvaisuuteeni niihin vastaamaan".
"No, niin, sir, suvaitkaa tietää olevanne Hazlewoodin Sir Robert Hazlewoodin ja toisenkin tämän piirikunnan rauhantuomarin edessä — siinä kaikki."