"Minä olin, sir, mainitsemallanne matkalla, olin pakotettu astumaan kärryiltä lumeen ja eksyin yrittäessäni löytää tietä Kippletringaniin. Majatalon emännältä kyllä kuulette ensi työkseni tiedustelleeni poikaa, seuraavana päivänä sinne saapuessani."
"Sallikaakin minun siis kysyä, missä vietitte yön — ettehän kai lumessa? Senhän ette olettane kelpaavan, tai käyvän täydestä, saavuttavan uskottavuutta ja jäävän vastaanväittämättömäksi?"
"Pyydän saada", vastasi Bertram muistaen mustalaisvaimon ja hänelle antamansa lupauksen, "pyydän saada kieltäytyä vastaamasta siihen kysymykseen".
"Sitäpä ajattelinkin", huomautti Sir Robert. "Ettekö sitä yötä ollut
Derncleughin raunioissa? — Derncleughin raunioissa, sir?"
"Olen teille sanonut, etten aio siihen kysymykseen vastata", vastasi
Bertram.
"No, sir, syytteeseen siis vain, sir", sanoi Sir Robert, "ja ensiksikin vankilaan, sir, siinä kaikki, sir. — Silmätkää hyväntahtoisesti näitä papereita; oletteko te niissä mainittu Vanbeest Brown?"
Glossin oli papereihin pujautellut muutamia Bertramille todella kuuluvia, joita oikeudenpalvelijat olivat löytäneet vanhasta holvihuoneesta, missä hänen matkalaukkunsa oli pengottu.
"Jotkut näistä papereista", selitti Bertram niitä katsellessaan, "ovat minun; ne olivat salkussani silloin kun se varastettiin kyytikärryistä. Ne ovat vähäpätöisiä muistiinpanoja ja nähdäkseni huolellisesti valikoittuja sellaisina, jotka eivät anna mitään todistetta arvostani tai yksilöllisyydestäni; sen olisivat monet muut paperini saattaneet täydellisesti selville. Sekaan on pantu laivatilejä ja muita papereita, jotka näkyvät kuuluvan toiselle saman nimiselle henkilölle."
"Ja tahdotteko yrittää minulle uskotella, miekkonen", ihmetteli Sir Robert, "että tässä maassa on samalla kertaa kaksi teidän peräti harvinaisen ja kankealta kuuluvan nimenne kantajaa?"
"En tosiaankaan näe, sir, kun on olemassa vanha Hazlewood ja nuori
Hazlewood, miksi ei saattaisi vanhaa ja nuorta Vanbeest Brownia olla.
Ja vakavasti puhuen, minut kasvatettiin Hollannissa, ja tiedän, että
tämä nimi, niin oudolta kuin se brittiläisissä korvissa kuuluneekin —"