Glossin älysi vangin nyt olevan joutumassa vaaralliselle alueelle ja sekaantui puheeseen, vaikka keskeytys oli tarpeeton, kääntääkseen Sir Robert Hazlewoodin huomion toisaanne. Tämä oli sanattomana ja hievahtamattomana vimmasta, johon hänet tulistutti Bertramin viime huomautuksessaan vihjaama röyhkeä vertailu. Kaulassa ja ohimoissa paisuivat suonet miltei haljetakseen, ja hän istui äkeissään ja neuvottomana kuin ainakin henkilö, joka on kohdannut kuolettavaa solvaisua taholta, jolle vastaamista katsoo sopimattomaksi ja arvottomaksi. Hänen kallella päin ja leimuavin silmin huohottaessaan verkalleen ja majesteetillisesti, ehätti Glossin hänen avukseen.
"Luulisin nyt, Sir Robert, kaikella alamaisuudella, että tämä asia voidaan päättää. Paitsi jo esitettyjä painavia todistuksia tarjoutuu konstaapeleista eräs ottamaan valalleen, että se säilä, joka vangilta otettiin tänä aamuna pois — hänen muuten käyttäessään sitä laillisen pidätyskäskyn vastustamiseen — on lyömämiekka, jonka hän menetti poliisimiesten ja salakuljettajien kahakassa juuri ennen kuin nämä hyökkäsivät Woodbourneen. En kuitenkaan", hän lisäsi, "soisi teidän tekevän mitään äkkinäistä päätelmää siitä seikasta; kenties pystyy nuori mies selittämään, millä tavoin hän tuon aseen sai haltuunsa".
"Senkin kysymyksen, sir", sanoi Bertram, "minä jätän vastauksettomaksi".
"On vieläkin erästä seikkaa kysyttävä, edelleenkin Sir Robertin luvalla", kielasteli Glossin. "Tämä vanki antoi säilytettäväksi mrs. Mac-Candlishille Kippletringanissa kääryn, jossa oli joukko kultarahoja ja monenlaisia arvoesineitä. Kenties, Sir Robert, ajattelette oikeaksi tiedustaa, millä tavoin hän tuli omistaneeksi tuollaisia harvinaisuuksia?"
"Te, sir, mr. Vanbeest Brown, kuulettehan, sir, mitä teiltä kysytään?"
"Minulla on erityisiä syitä kieltäytyä vastaamasta tuohon kysymykseen", selitti Bertram.
"Pelkäänpä siis, sir", sanoi Glossin saatuaan asian johdetuksi haluamaansa huippuun, "että velvollisuutemme pakottaa meidät allekirjottamaan vankilaanlähettämisestä käskyn".
"Kuten tahdotte, sir", huomautti Bertram; "varokaa kuitenkin, mitä teette. Huomatkaa ilmottaneeni teille, että minä olen Hänen Majesteettinsa —:nnen ratsuväenrykmentin kapteeni, vasta palannut Intiasta, joten minä en ole mitenkään voinut olla väleissä mainitsemiinne salakuljettajiin, ja että everstiluutnanttini on nyt Nottinghamissa, majurini taasen joukkoni upseerien keralla Kingston-upon-Thamesissa. Minä tarjoudun teidän molempien edessänne alistumaan mihin tahansa häväistykseen, jos en Kingstonin ja Nottinghamin postivuoron palatessa kykene todistamaan näitä seikkoja. Tai te voitte kirjottaa rykmentin asiamiehelle, jos haluatte, ja —"
"Tämä kaikki on varsin hyvää, sir", keskeytti Glossin, alkaen peljätä, että Bertramin luja väitös saattaisi jotakin tehota Sir Robertiin, joka olisi melkein kuollut häpeään sellaisen virheen tähden, jona hän olisi pitänyt ratsuväen kapteenin lähettämistä vankilaan, "mutta eikö ole lähempänä ketään henkilöä, johon voisitte vedota?"
"Tässä maassa on ainoastaan kaksi henkilöä, jotka minusta mitään tietävät", vastasi vanki. "Toinen on yksinkertainen liddesdalelainen lampaiden kasvattaja, nimeltään Kaarlolan Dinmont; mutta hän ei tiedä minusta sen enempää kuin mitä itse olen hänelle ja nyt teillekin kertonut."