Ateria ei näyttänyt kovin houkuttelevalta; mutta Bertram yritti sitä parantaa tilaamalla viiniä, minkä huomasikin välttävän hyväksi, ja söi etupäässä vain hapanta leipää, jonka särpimeksi käytti puolikuntaista juustoa. Päivällisen jälkeen tyttö toi herraltaan terveiset, ilmottaen tämän tulevan herran avuksi illan viettoon, jos herra haluaisi. Bertram lausui olevansa estetty ja pyysi tuon armollisen seuran asemesta saada paperia, kynän, mustetta ja kynttilöitä. Hänelle tuotiin pitkä poikkinainen talikynttilä taliin kuoreutuneessa kynttilänjalassa kallellaan; kirjotusneuvoista sai vanki sen tiedon, että niitä voitaisiin saada seuraavana päivänä, jos hän katsoisi hyväksi lähettää niitä ostamaan. Sitte Bertram pyysi palvelijatarta hankkimaan hänelle jonkun kirjan, ja autteli toivomustaan shillingin kolikolla; sen tulokseksi tämä kauvan viivyttyään kantoi kammioon kaksi satunnaista nidettä Newgaten kalenteria,[52] jotka oli lainannut Sam Silverquillilta, väärennyksestä tutkittavaksi joutuneelta laiskottelevalta oppipojalta. Laskettuaan kirjat pöydälle hän poistui, jättäen Bertramin lueskeluun, joka ei huonosti soveltunutkaan hänen nykyiseen kaameaan ympäristöönsä.
45 luku.
YSTÄVÄ.
Vaipuneena synkeihin mietteisiin, joita hänen kolkko luettavansa ja lohduton asemansa luonnollisesti herätti, Bertram ensi kertaa elämässään tunsi apeuden pyrkivän mielessään vallalle. "Olen ollut pahemmissakin tiloissa kuin tässä", tuumiskeli hän itsekseen; "vaarallisemmissa, sillä tässä ei ole mitään vaaraa; toivottomammissa, sillä nykyisen vankeuteni täytyy olla lyhytaikainen; sietämättömämmissä, sillä täällä minulla ainakin on tulta, ruokaa ja suojaa. Ja kuitenkin, lukiessani näitä verisiä rikoksen ja surkeuden kuvauksia paikassa, joka on niin suuresti niiden herättämien aatosten mukainen, ja kuunnellessani noita kolkkoja ääniä, tunnen voimakkaampaa taipumusta raskasmielisyyteen kuin olen eläissäni kokenut. Mene, sinä synnin ja kataluuden muistikirja!" äännähti hän heittäen kirjan ylimääräiselle vuoteelle; "skotlantilainen vankila ei saa ihan ensimäisenä päivänä lannistaa reippautta, joka on vieraassa maassa kestänyt sopimatonta ilmanalaa, puutetta, pennittömyyttä, sairautta ja vankeutta. Olen montakin kovaa ottelua Onnettaren kanssa käynyt, eikä hän nytkään saa minua nujerretuksi, jos itse voin sitä ehkäistä."
Lujasti ponnistaen mieltänsä koetti hän tarkastella asemaansa suotuisimmassa valossa. Delaserren täytyi piankin saapua Skotlantiin; hänen päällikkönsä todistuspaperit eivät voineet enää pitkää aikaa viipyä; niin, jos ensin vedottaisiin Manneringiin, niin kukaties olisikin tuloksena sovinto heidän välilleen? Hän oli usein havainnut ja muisti sen nyt, että hänen entinen everstinsä ei koskaan puolinaisesti käynyt kenenkään puolelle ja että hän tuntui sydämestään pitävän niistä henkilöistä, jotka olivat hänelle kiitollisuuden velassa. Tässä tapauksessa saattoi palvelus, joka voitiin pyytää kunnian nimessä ja auliisti myöntää, johtaa heidät keskinäiseen sovintoon.
Siitä ajatuksesta hänen tunteensa luonnollisesti kääntyivät Juliaan, ja kovinkaan tarkkaan mittaamatta välimatkaa isän todistuksella vankilasta vapautumista odottelevan ammattisoturin ja samaisen isän varallisuuden ja aseman perijättären välillä, rakenteli hän mitä upeinta ilmalinnaa ja kultaili sitä kesäillan taivaan kaikella väriloistolla, kun hänen puuhansa keskeytti raskas kolkutus portilta ja siihen vastaukseksi haukkuva isoluinen puoleksi nälkiintynyt verikoira, jolla oli varustusväen lisänä sijansa pihan sopessa. Monien huolellisten varokeinojen jälkeen avattiin portti ja laskettiin joku henkilö sisälle. Vankilan oven salvat, lukko ja ketju avattiin sitte, ja ylös portaita kapisteli täyttä vauhtia koiran astunta; elukka jäi huoneen oven ulkopuolelle raappimaan ja vinkumaan. Raskasta tömistelyä kuului portailta, ja luotsina toimivan Mac-Guffogin ääni: "Tätä tietä, tänne näin; varokaa astuimia; tuossa on hänen huoneensa." Bertramin ovi avattiin, ja hänen suureksi hämmästyksekseen ja ilokseen syöksähti sisälle hänen Vaapsahaisensa, ollen syödä hänet innoissaan; perässä harppaili Kaarlolan vanttera isäntä.
"Hohoi! Hehei!" huudahti kelpo lampuoti katsellessaan ystävänsä kurjaa asuntoa ja oloa; "mitä tämä? mitä onkaan tämä?"
"Onnen kepponen vain, hyvä ystävä", vastasi Bertram nousten seisaalleen ja sydämellisesti pudistaen hänen kättään, "siinä kaikki".
"Mutta mitäs nyt tehdään? — tai mitä voidaan tehdä?" virkahti hyväsydäminen Dandie; "velastako pula vai mistä?"
"Eipä velasta sentään", selitti Bertram; "ja jos teillä on aikaa istahtaa, niin kerron kaikki mitä asiasta itsekään tiedän".