"Hekää, tuossa on hänelle kirje; olin lähettämässä sen muuta kautta. Itse en osaa kirjottaa, mutta minulla on sekä kirjottajia että lukijoita ja ratsastajia ja juoksijoita puolestani. Sanokaa hänelle, että aika tulee nyt ja säädetty on päätetty ja pyörä kierähtää. Käskekää hänen katsoa tähtiä niinkuin hän on niitä ennenkin katsonut. — Muistatteko tämän kaiken?"
"Siitä olen totisesti epätietoinen", vastasi koulumestari, "sillä sinun sanasi, vaimo, lankeavat sekavasti sieluuni, ja lihani vapisee sinua kuullessani".
"Ne eivät teille kuitenkaan mitään pahaa tee, ja kukaties paljonkin hyvää."
"Mene pois! Minä en mitään laittomilla keinoilla saatua hyvää himoitse."
"Pökkelö!" ärähti Meg astuen ihan hänen eteensä, silmäkulmien suutahtaneen rypistyksen saadessa tummat silmät hehkuvina välähtelemään kulmakarvojen alta; "jos teille pahaa tarkottaisin, niin enkö voisi työnnältää teitä tuolta kallion kaltaalta alas, ja tiedettäisiinkö loppunne laatua sen paremmin kuin Frank Kennedyn? Kuuletteko sen, kuvatus?"
"Kaiken hyvän nimessä", höpötti koulumestari hätkähtäen taaksepäin ja tähdäten pitkän tinapäisen sauvansa noita-akkaan kuin heittokeihään, "pysy erilläsi minusta! Minä en anna kajota itseeni — vaimo, pysy taampana, oman asianmukaisen vaarasi uhalla! — luovu, minä sanon — minä olen voimallinen — katso, minä rynnistän vastaan!"
Tässä hänen pärpätyksensä katkesi lyhyeen, sillä Meg, (koulumestarin vakuutuksen mukaan) yliluonnollisella voimalla varustettuna, yllätti hänen puolustusasentonsa, työnsi syrjään hotaisun, jonka hän teki sauvallaan, ja nostalsi hänet holviin, "yhtä köykäisesti", sanoi kertoja, "kuin minä voisin heilauttaa Kitchenin kartastoa".
"Istuutukaa tuohon", hän sanoi, työntäen puoleksi kuristuneen saarnamiehen hieman rajusti rikkeintä tuolia vasten, — "istuutukaa tuohon ja kerätkää keuhkonne ja päänne kuntoon, senkin musta kirkontornin huiskale! Oletteko syöneenä vai paastoavanako?"
"Paastoavana — kaikesta pait synnistä", vastasi koulumestari, joka äänensä takaisin saadessaan ja huomatessaan manaustensa vain äkäännyttävän hillitöntä velhoa, arveli parhaaksi tekeytyä mieltä myöten ja alistuvaksi, sielussaan kumminkin vatkuttaen terveellisiä vannotuksia, joita ei enää uskaltanut ääneensä ladella. Mutta kun koulumestarin aivot eivät mitenkään jaksaneet kannatella kahta aatosjaksoa yhtähaavaa, kirpoili hänen sielullisesta työskentelystään silloin tällöin sananen tai pari hänen äännettyyn puheeseensa hyvinkin naurettavaan tapaan, etenkin kun mies-poloinen lysähti kokoon jokaisen tuollaisen epähuomion jälkeen, kauhuissaan vaikutuksesta, joka sillä voisi olla noidan ärtyisiin tunteisiin.
Meg sillävälin meni permannolle laitetulla nuotiolla porisevan ison mustan kattilan ääreen, ja hänen nostaessaan kantta levisi holviin tuoksu, joka lupasi parempaa kuin sitä hornanrokkaa, jota moisten astiain tavallisesti oletetaan sisältävän, — jos sai ollenkaan luottaa velhon kattilan höyryihin. Se oli toden teolla kelpo muhennoksen hajua, johon kuului kanaa, jänistä peltokanaa ja metsänlintua, höysteinään valtava määrä perunoita, sipulia ja laukkaa; kattilan koosta päättäen oli herkku valmistettua ainakin puolelle tusinalle syöjälle. "Ette siis ole syönyt mitään koko päivänä?" sanoi Meg, ammentaen keittoa savikulhollisen ja mausteeksi ripotellen siihen suolaa ja pippuria.