"Lähteä minun täytyy", vakuutti Bertram, "se on ihan välttämätöntä; odottakaa minua tässä viisi minuuttia".
"Viisi minuuttia?" sanoi mustalainen; "viidessä tunnissakaan ette kenties tänne suoriudu".
"Kuuletteko tuon?" esteli Julia; "taivaan tähden, älkää menkö!"
"Täytyy, täytyy — mr. Dinmont saattaa teidät takaisin taloon."
"Ei", kielsi Meg, "hänen on tultava matkassanne; sitä varten hän on täällä. Hänen on otettava osaa käsin ja sydämin, ja hyvin hänen sietääkin, sillä hänen riitansa suoriminen olisi voinut käydä teille kalliiksi."
"Se on totta, matami, on kerrassaan", vastasi vakaa lampuoti; "ja ennen kuin käännyn takaisin kapteenin sivulla, osotankin sen säilyneen muistissani".
"Oi, niin!" huudahtivat molemmat neitoset yhtaikaa, "ottakaa mr.
Dinmont mukaan, jos tuota outoa kutsua on noudatettava".
"Noudatettava sitä on kaikella muotoa", vastasi Bertram, "mutta näettehän nyt olevani turvallisesti vartioittu. Hyvästi vähäksi aikaa; menkää kotiin niin joutuin kuin voitte."
Hän puristi sisarensa kättä ja katseillaan hyvästeli vielä hellemmin Juliaa. Hämmästyksen ja pelon miltei tyrmistyttäneinä seurasivat neitoset jännittynein katsein Bertramin ja hänen kumppaninsa sekä eriskummallisen oppaansa kulkua. Viimeksi mainitun pitkä vartalo liikkui talvisen nummen yli niin nopein, pitkin ja vakain askelin, että hän pikemmin näytti lipuvan kuin kävelevän. Bertram ja Dinmont, kookkaita miehiä molemmat, olivat näköjään tuskin hänen mittaisiansa hänen pitemmän pukunsa ja korkean päähineensä takia. Hän asteli suoraan yli kedon, poikkeamatta mutkittelevalle polulle, jonka avulla jalankulkijat karttelivat epätasaisuuksia ja eri suuntiin juoksevia pikku puroja. Pienenevät varjot siten useasti katosivat näkyvistä, painuessaan tuollaisiin notkopaikkoihin, ja taas kohosivat esille. Oli ikäänkuin jotakin pelottavaa ja aaveellista hänen kiireisessä ja polvekkeettomassa kulussaan, joka ei vähääkään välittänyt matkamiehen suuntaa tavallisesti poikkeennuttavista esteistä. Hänen etenemisensä oli yhtä suoraa ja lähes yhtä nopeaakin kuin ilmassa liitävän linnun. Vihdoin he saapuivat siihen luonnollisen metsän tiheikköön, joka ulottui kedon laidalta Derncleughin rotkolle ja purolle asti, ja katosivat sinne.
"Tämä on kerrassaan eriskummallista", sanoi Lucy tovin äänettömyyden jälkeen kumppaniinsa kääntyen; "mitä voi hänellä olla tekemistä tuon vanhan akan kanssa?"