Noin neljännespenikulman päässä tuhoisan jyrkänteen partaalta johtivat jäljet vihdoin pikku aukiolle, kovin tallatulle ja selvästi veren tahraamalle, vaikka paikalle oli siroteltu kuihtuneita lehtiä ja muutenkin koetettu hätäisesti peittää jälkiä, jotka ilmeisesti olivat johtuneet epätoivoisesta kahakasta. Ahon laidasta löydettiin uhrin metsästyspuukko, näköjään viskattuna tiheikköön, toisesta laidasta taasen vyö ja tuppi, nähtävästi kiirettömämmällä huolella ja varovaisuudella kätkettyinä.
Tutkintotuomari mittautti ja tarkasteli tällä paikalla näkyvät jalan jäljet. Muutamat vastasivat onnettoman uhrin askeleita; toiset olivat isompia, toiset pienempiä, osottaen ainakin neljän tai viiden miehen olleen hänen kimpussaan. Ennen kaikkea havaittiin täällä, ja ainoastaan täällä, lapsen jalan jälkiä; kun ei niitä nähty missään muualla ja Warrochin metsän halki kulkeva kova hevospolku oli vieressä, niin oli luonnollista ajatella, että poika oli saattanut mellakassa paeta sille suunnalle. Mutta koska lapsesta ei sen koommin ollut kuultu, niin sheriffi kaikki nämä seikat tarkoin muistiin merkittyään katsoi voivansa lausua mielipiteenään, että vainaja oli joutunut väkivallan uhriksi ja että tuntemattomat murhaajat olivat riistäneet haltuunsa lapsen Harry Bertramin.
Rikollisia etsiskeltiin kaikin tavoin. Epäluulo horjui salakuljettajain ja mustalaisten vaiheilla. Dirk Hatteraickin aluksen kohtalo oli selvillä. Kaksi miestä oli Warrochin lahden (kuten Warrochin kärjen etelänpuoleista poukamaa nimitettiin) vastapäiseltä rannalta nähnyt hyvin etäältä lokertin ajautuvan itää kohti, niemekkeen nenitse kierrettyään, liikkeistään päättäen ohjattomana. Pian jälkeenpäin he huomasivat sen tarttuvan matalikolle, savuavan ja lopulta leimahtavan liekkeihin.
Nämä hulmusivat jo korkealla, kun he näkivät tykkiveneen liehuvin lipuin pistäytyvän näkyviin niemen takaa. Palavan aluksen kanuunat laukeilivat itsestään, mikäli tuli ne saavutti, ja lopulta he näkivät sen räjähtävän ilmaan. Tykkivene pysytteli oman turvallisuutensa tähden ulohtaalla, ja risteiltyään paikalla, kunnes toinen oli tuhoutunut, se lähti täysin purjein etelään päin. Huolellisesti kyseli sheriffi miehiltä, oliko mitään veneitä lähtenyt liikkeelle aluksesta. Sitä he eivät osanneet sanoa — eivät olleet ainoatakaan nähneet — mutta olihan niitä saattanut poistua sellaiselle suunnalle, että palava alus ja maalle päin painuva sankka sauhu jäi niiden ja katsojain väliin.
Että tuhoutunut laiva oli Dirk Hatteraickin, sitä ei kukaan epäillyt. Hänen lokerttinsa oli hyvin tunnettu rannikolla ja sitä oli juuri odoteltu siihen aikaan. Asian laidan vahvisti tykkiveneen päällikön kirjeellinen vastaus sheriffin tiedustukseen; hän lähetti myöskin sen päivän liikkeitä koskevan otteen lokikirjastaan. Siinä huomautettiin heidän väijyskelleen salakuljetusalusta, jonka laivurina oli Dirk Hatteraick, tullivirkamies Francis Kennedyn tekemän ilmotuksen ja vaatimuksen perusteella. Kennedyn piti tähystellä maissa siltä varalta, että hurjaluontoiseksi mieheksi tunnettu ja moneen kertaan lain suojaa vaille tuomittu Hatteraick yrittäisi ajaa aluksensa matalikolle.
Kello yhdeksän seuduissa aamulla he olivat huomanneet purjealuksen, joka vastasi Hatteraickin lokertin tuntomerkkejä. He lähtivät ajamaan takaa ja ampuivat sitä, moneen kertaan merkkilipuilla vaadittuaan sitä kohottamaan kotipaikkalippunsa ja kääntymään tuuleen. Toinen nostikin silloin Hampurin lipun ja vastasi tuleen, ja taistelua kesti täydessä kulussa oltaessa kolme tuntia, kunnes he lokertin juuri sivuuttaessa Warrochin kärjen näkivät ison raa'an jalkäköyden katkeavan ja aluksen joutuvan ohjattomaksi. Sotalaivan miehistö ei melkoiseen toviin kyennyt käyttämään tätä seikkaa hyödykseen, kun suunta oli pidetty liian likitse rantaa, jotta olisi enää voitu kaartaa niemeke. Sen he saivat tehdyksi kahdella luovilla; silloin he huomasivat ahdistetun aluksen syttyneen tuleen ja miehistön siitä nähtävästi poistuneen.
Liekit olivat ehtineet muutamiin kannelle luultavasti vasiten kasattuihin väkijuomatynnyreihin ja muihin helposti palaviin aineksiin. Sen vuoksi ne roihusivat niin valtavina, ettei alusta uskallettu lähetä veneillä, erittäinkään kun kuumuus laukoi sen ladattuja kanuunia toisen toisensa jälkeen. Kapteenilla ei ollut vähintäkään epäilystä siitä, että miehistö oli sytyttänyt aluksensa ja paennut veneillä. Pidettyään tulipaloa silmällä, kunnes alus räjähti ilmaan, kääntyi Hänen Majesteettinsa tykkivene "Hai" Man-saarta kohti, katkaistakseen salakuljettajilta paluutien. Nämähän luultavasti ensi tilassa yrittäisivät pujahtaa tuohon turvapaikkaansa, vaikka saattaisivatkin päivän tai pari piileksiä metsissä, arveltiin. Mutta sen koommin eivät he kuitenkaan olleet pakolaisia nähneet.
Sellaisen selityksen antoi William Pritchard, Hänen Majesteettinsa tykkiveneen "Hain" kapteeni ja päällikkö, lopuksi syvästi pahotellen, ettei hänen ollut onnistunut tavata roistoja, jotka röyhkeydessään olivat ampuneet Hänen Majesteettinsa lippua. Hän vakuutti, että jos hän vielä kerran kohtaisi mr. Dirk Hatteraickin, niin ehdottomasti hän konnan hinaisi perässään satamaan vastaamaan kaikista teoistansa.
Kun siis näytti kutakuinkin varmalta, että lokertin miehistö oli pelastunut, oli Kennedyn kuolema helposti selitettävissä, jos hän osui heidän tielleen metsässä juuri kun olivat vimmoissaan aluksensa menetyksestä ja hänen osuudestaan vaurioon. Eikä ollut vaikeata uskoa, että moisista ahdinkonsa hurjistuttamista raakimuksista ei näyttäisi kovin katalalta rikokselta murhata lapsikin, jonka isää vastaan Hatteraickin tiedettiin syydelleen katkeria uhkauksia, tämän äkkiä käytyä toimeliaaksi salakuljettajain hätyyttäjäksi.
Tätä oletusta vastaan väitettiin, ettei viidentoista tai kahdenkymmenen miehen joukkio olisi voinut piileksiä rannikolla, kun niin tarkka etsintä pantiin toimeen heti heidän aluksensa tuhouduttua. Ainakin olisi heidän veneensä nähty rannassa, jos he olisivatkin kätkeytyneet metsään. Huomautettiin lisäksi, että noin täpärissä olosuhteissa, kun kaikki turvaan vetäytyminen tietenkin näytti vaikealta, ellei mahdottomaltakin, ei käynyt ajatteleminenkaan heidän kaikkien yhtyneen hyödyttömään murhaan pelkästään koston vuoksi.