"Hyvästi sitte", virkkoi nuori Hazlewood, kuiskasi pari sanaa neitosen korvaan ja juoksi sen jälkeen kiireisesti alas vierua, ikäänkuin ei olisi luottanut päättäväisyyteensä hitaammin vauhdein.
"Minne Charles Hazlewood juoksee?" kysyi potilas, joka oli nähtävästi tottunut hänen saapuvilla oloonsa ja hoiteluunsa; "minne Charles Hazlewood juoksee? — mikä hänet nyt vaatii pois?"
"Hän palaa piammiten", vastasi Lucy leppeästi.
Raunioista kuului nyt äänekästä puheen sorinaa. Lukijamme muistanee, että linnasta johti porraspolku rantaan, ja sitä myöten olivat puhujat kavunneet.
"Niin, raakkuja ja meriajokkaita on yltäkyllin lannotukseen, kuten näette — ja jos tahtoisi rakennuttaa uuden rakennuksen, joka saattaa tosiaan käydä tarpeelliseksi, niin onpa tätä hyvän, hakatun kiven paljoutta tässä vanhassa hornantyrmän röykkiössä —"
"Hyvä Jumala!" virkahti miss Bertram hätäisesti Sampsonille, "se on tuon katalan Glossinin ääni! Jos isäni hänet huomaa, niin se näky tappaa hänet siihen paikkaan!"
Sampson kiepahti seipäänä raunioita kohti ja asteli pitkin harppauksin toimitusmiestä vastaan tämän ilmestyessä näkyviin rauniolinnan holvikaaren alta. "Pakene pois!" hän käski. "Pakene pois! tahtoisitko tappaa ja anastaa?"
"So soh, herra mestari Sampson", vastasi Glossin röyhkeästi, "jos ette osaa pöntössä saarnata, niin emme saarnaanne täälläkään kuuntele. Me käytämme lakia, hyvä ystävä; evankeliumin me jätämme teille."
Tuon miehen pelkkä nimeltään mainitseminen oli viime aikoina mitä rajuimmin ärsyttänyt onnetonta potilasta. Hänen äänensä tehosi nyt heti. Mr. Bertram kavahti ilman apua jaloilleen ja käännähti häntä kohti; hänen kasvonpiirteittensä aaveellisuus oli omituisena vastakohtana huudahtelujen hurjalle voimalle.
"Pois näkyvistäni, kyykäärme! — luihu kyykäärme, jota lämmittelin kunnes minua pistit! Etkö pelkää, että isieni asumuksen seinät kaatuvat päällesi ja rusentavat luusi? Etkö pelkää, että Ellangowanin linnan kynnyskin aukeaa sinut nielemään? Etkö ollut ystävätön, — koditon, — pennitön, kun otin sinut suojellakseni — ja etkö nyt karkota minua — minua ja tuota viatonta tyttöä — ystävättömänä, kodittomana ja pennittömänä siitä huoneuksesta, joka on suonut suojaa meille ja suvullemme tuhannen vuotta?"