Tuo nuori mies se ensimäisenä huomasi eversti Manneringin. Hän astui heti tulijaa vastaan, ikäänkuin kohteliaasti estääkseen tätä tulemasta lähemmä murheellista ryhmää. Mannering heti pysähtyi selittämään. Hän sanoi olevansa vieras, jolle mr. Bertram oli aikoinaan osottanut ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Hän ei olisi tunkeutunut tämän seuraan tuollaisena hädän hetkenä, ellei se olisi näyttänyt jossakin määrin hylkäyksenkin hetkeltä. Hänen teki vain mieli tarjota mitä palvelusta kykenisi tekemään mr. Bertramille ja nuorelle neidille.
Hän seisahtui sitte pikku matkan päähän nojatuolista. Hänen vanha tuttavansa tuijotti häneen kiillottomin silmin, jotka eivät osottaneet mitään tuntemisen merkkiä. Koulumestari näkyi vaipuneen niin syvään murheeseen, ettei edes huomannut hänen läsnäoloaan. Nuori mies kuiskaili miss Bertramille, joka läheni arastellen ja kiitti eversti Manneringia hänen hyväntahtoisuudestaan, mutta sanoi kyynelten tulvahtaessa silmiinsä pelkäävänsä, ettei hänen isänsä ollut kylliksi entisellään, kyetäkseen tulijaa muistamaan.
Hän peräytyi sitte everstin seuraamana nojatuolin luo. "Isä", sanoi hän, "tässä on mr. Mannering, vanha ystävä, joka on tullut tiedustamaan sinua".
"Toivotan sydämestäni tervetulleeksi", vastasi vanhus, kohottautuen tuolissaan ja koettaen tehdä kohteliaan liikkeen, samalla kun vieraanvaraisen tyydytyksen välähdys näytti sävähtävän hänen riutuneille kasvonpiirteilleen. "Mutta Lucy rakas, lähtekäämme alas taloon; ethän saa pidätellä herraa täällä kylmässä. Mestari, ottakaahan viininjäähdyttäjän avain. Mr. äh-äh — herra varmaankin maistaa jotain ratsastuksensa jälkeen."
Manneringiin vaikutti tärisyttävästi vastakohta, joka hänen muistissaan kuvastui tämän vastaanoton ja sen välillä, jolla häntä oli sama mies tervehtinyt heidän viimeksi tavatessaan toisensa. Hän ei voinut pidättää kyyneliään, ja hänen ilmeinen liikutuksensa heti voitti hänelle ystävättömän neitosen luottamuksen.
"Voi!" huoahti tämä; "surkeata on tämä vieraallekin. Mutta saattaa olla isälleni parempi tämä tila, kuin että hän tietäisi ja pystyisi tuntemaan kaiken."
Livreijapukuinen palvelija kapusi nyt ylös polkua ja puhutteli matalalla äänellä nuorta herrasmiestä: "Mr. Charles, armollinen rouva kipeästi kaipaa teitä tuolla, jotta hänen puolestaan huutaisitte mustapuu-kaappia; ja lady Jean Devorgoil on hänen seurassaan ja kaikki — teidän on oitis tultava."
"Sano niille, ettet löytänyt minua, Tom; tai maltas, sano olevani katselemassa hevosia."
"Ei, ei, ei", sanoi Lucy Bertram vakavasti; "jos ette tahdo lisätä tämän kurjuuden katkeruutta, niin liittykää heti seurueeseen. Tämä herrasmies varmaankin saattaa meidät kääseihin."
"Ehdottomasti, hyvä neiti", vakuutti Mannering; "nuori ystävänne saa luottaa apuuni".