Joitakuita huoneita järjestettiin hätäisesti nuorta neitiä ja hänen isänsä ruumista varten. Mannering näki nyt enemmän sekaantumisen tarpeettomaksi ja helposti johtavan vääriin käsityksiin. Niinikään havaitsi hän, että useat Ellangowanin sukuun liittyvät perheet, jotka todella juonsivatkin siitä sukulaissuhteesta pääasiallisesti aatelisväittämyksensä, olivat nyt taipuisia osottamaan sukupuullensa kunnioitusta, jota esille saamaan ei heidän luultujen sukulaistensa kovaonnisuus ollut riittänyt. Godfrey Bertram-vainajan hautausmenojen ohjaajan kunniasta näkyi joutuvan kiistasille — kuten Homeroksen syntymäkaupungista kilvattiin — seitsemän arvokasta ja varakasta herrasmiestä, joista yksikään ei ollut hänelle hänen eläessään tarjonnut suojaa. Sen vuoksi hän päätti, koska saapuvillaolonsa oli hyödytön, matkustaa lyhyelle kierrokselle parin viikon ajaksi; tämän välikauden loputtua piti Ellangowanin omaisuuden lykätyn huutokaupan jatkua.
Mutta ennen lähtöään hän patisteli puheilleen koulumestarin. Kuullessaan erään herrasmiehen haluavan häntä puhutella ilmestyi mies-parka esille, jonkunlainen kummastuksen ilme laihoissa kasvoissaan, joihin uusi suru oli painanut yhä kaameamman leiman. Hän kumarsi pari kolme kertaa tavattoman syvään Manneringille, suoristausi sitte jäykäksi ja odotti kärsivällisenä tietoa tämän asiasta.
"Teidän on luultavasti mahdoton arvata, mr. Sampson", alotti Mannering, "mitä vieraalla voi olla teille sanottavaa?"
"Ellei se olisi pyyntö, että minä ottaisin kasvattaakseni jotakuta nuorukaista kaunotieteiden ja oppineiden aineiden harjotteluun — mutta minä en voi — en voi — minulla on vielä eräs tehtävä suoritettavana."
"Ei, mr. Sampson, toivomukseni eivät tähtää niin korkealle. Poikaa ei minulla ole, ettekä luullakseni katsoisi ainoata tytärtäni sopivaksi oppilaaksi."
"En vainenkaan", vastasi suoraluontoinen Sampson. "Silti minä se miss Lucylle kaikki hyödylliset tiedot opetin, — joskin emännöitsijä pänttäsi hänelle päähän nuo turhat pallistamisen ja leikkelyn harjotukset."
"No niin, sir", vastasi Mannering, "miss Lucysta puhua aioinkin. Ette kaiketi lainkaan muista minua?"
Sampson oli aina muulloinkin kelpo lailla hajamielinen. Mutta hänen ystävänsä äkillinen kuolema oli niin sotkenut hänen aatoksensa, ettei hän muistanut entistä tähtientietäjää eikä edes sitä vierasta, joka oli käynyt suojelemaan hänen isäntäänsä Glossinilta.
"Eipä väliä", jatkoi eversti; "olen mr. Bertram-vainajan vanhoja tuttavia ja halukas auttamaan hänen tytärtään nykyisissä olosuhteissaan. Sitä paitsi olen ajatellut huutaa itselleni tämän talon ja toivoisin kaiken sillaikaa pysyvän järjestyksessä. Otatteko ystävällisesti käyttääksenne tämän pikku rahaerän tavallisiin talousmenoihin?"
Hän pisti koulumestarin käteen kukkaron, joka sisälsi kultarahoja.