Määrähetki saapui, ja asianomaiset kokoontuivat Kippletringanin Vapaamuuraritalolle, jonne huutokauppa nyt oli siirretty. Mac-Morlan käytti alkuhommiin niin paljon aikaa kuin sopivasti päinsä kävi ja luetteli myyntiehdot yhtä verkalleen kuin olisi omaa kuolemantuomiotansa lukenut. Hän katsahti ovelle joka kerta kun se avautui, yhä heikommin ja heikommin toivein. Hän kuunteli jokaista kauppalan kadulta tunkeutuvaa hälyä ja yritti siitä erottaa kavioiden kopsetta tai rattaiden ratinaa. Kaikki oli turhaa.
Sitte juolahti hänen mieleensä se oivallinen aatos, että eversti Mannering oli saattanut käyttää jotakuta muuta henkilö asiamiehenään; hän ei olisi haaskannut silmänräpäyksenkään ajatusta siihen luottamuksen puutteeseen, mitä tuollainen toimenpide olisi häntä itseänsä kohtaan osottanut. Mutta tämäkin toive oli perätön. Juhlallisen vaitiolon jälkeen mr. Glossin tarjosi Ellangowanin tiluksista ja paroonikunnasta alkuperäisen huutohinnan. Mitään vastausta ei tullut, ketään kilpailijaa ei ilmestynyt. Tarjooja esitti asianmukaiset vakuudet, ja hietalasin juostua loppuun, vanhan tavan mukaan, täytyi mr. Mac-Morlanin lakikielellä "katsoa ja julistaa kauppa laillisesti tehdyksi ja vahvistaa sanottu Gilbert Glossin sanottujen tiluksien ja maiden omistajaksi".
Kelpo kirjuri kieltäysi ottamasta osaa komeihin kekkereihin, jotka muulle seurueelle kustansi Ellangowanin squire Gilbert Glossin. Hän palasi kotiinsa mieli katkeruutta kuohuen, purkaen äkäänsä valituksina noiden intialaisten pohattain huikentelevaisuudesta ja oikullisuudesta, ne kun eivät koskaan kymmentä päivää peräkkäin tienneet mitä tahtoivat. Kohtalo jalomielisesti päätti ottaa ikävyyden syykseen ja katkaisi tämänkin kiukunpuuskan Mac-Morlanilta.
Kello kuuden seuduissa illalla nimittäin saapui pikalähetti, "kovin erinomaisesti humalassa", sanoi sisäkkö, tuoden eversti Manneringilta paperikääryn, joka oli päivätty neljää päivää aikaisemmin eräässä pikku kauppalassa satakunnan penikulman päässä Kippletringanista. Se sisälsi täydet valtuudet mr. Mac-Morlanille tahi hänen määräämällensä päättää aijottu kauppa. Tärkeät perheasiat olivat vaatineet everstin itsensä matkustamaan Westmorelandiin, minne hänelle voitaisiin kirjottaa squire Arthur Mervynin luo, Mervyn Halliin.
Raivonsa riehahduksessa Mac-Morlan paiskasi valtakirjallaan viatonta sisäkköä päähän, ja hänet saatiin vain väkivoimalla pidätetyksi peittoamasta ratsuraipallaan sanansaattajan heittiötä, jonka vitkallisuus ja juopottelu oli tämän pettymyksen tuottanut.
15 luku.
KOULUMESTARI JA HÄNEN OPPILAANSA.
Heti kun oli kuullut tuskallisen ja viime päiviltä odottamattoman sanoman ryhtyi miss Bertram jatkamaan jo alottamiansa valmistuksia, viipymättä poistuakseen kartanosta. Mr. Mac-Morlan autteli häntä tässä järjestelyssä ja tarjoili hänelle niin ystävällisesti kotinsa vieraanvaraisuutta ja suojaa, kunnes hän saisi serkultaan vastauksen tai ennättäisi omaksua jonkun vakinaisen suunnitelman vastaisuuttansa varten, että hänestä tuntui tylyltä hyljätä noin hartaasti suositeltua kutsua. Mrs. Mac-Morlan oli sivistynyt nainen, synnyltään ja tavoiltaan hyvin sopiva vastaanottamaan sellaisen vierailun ja tekemään miss Bertramin oleskelun mieluisaksi. Koti ja sydämellinen kohtelu olivat hänelle siten varatut, ja keveämmin mielin kävi hän maksamaan palkkoja isänsä talouden harvoille palkollisille ja heitä hyvästelemään.
Missä on arvossapidettäviä ominaisuuksia molemmin puolin, siellä on tämä tehtävä aina sydämelle käypää, ja silloiset olosuhteet saattoivat sen kaksin verroin liikuttavaksi. Kaikki saivat saatavansa ja hiukan ylikin, ja he lausuivat jäähyväisensä nuorelle emännälleen kiitoksin ja hyvin toivotuksin, toiset kyynelsilmin. Vierashuoneeseen jäivät lopuksi vain mr. Mac-Morlan, joka oli tullut noutamaan vierastansa asuntoonsa, mestari Sampson ja miss Bertram.
"Ja nyt", virkkoi tyttö-poloinen, "täytyy minun jättää hyvästi yhdelle vanhimpia ja parhaita ystäviäni. Jumala teitä siunatkoon, mr. Sampson, ja palkitkoon teille kaiken sen sydämellisyyden, jolla olette oppilas-parkaanne ohjaillut, ja ystävyytenne vainajaa kohtaan; toivon usein kuulevani teistä." Hän sujautti opettajansa käteen muutamia kultakolikolta sisältävän käärön ja nousi kuin lähteäkseen huoneesta.