"Hävetkääs nyt, mr. Dinmont, eihän ole teidän tapaistanne antaa seudulle pahaa nimeä. Ei ole tietääkseni kuulunut arolta hivaustakaan siitä maakauppias Sawney Cullochista asti, jonka takia Rowley Overdees ja Jaakko Penny kaksi vuotta takaperin Carlislessa silmukan saivat. Ei ole Bewcastlessa ketään, joka nykyään ryhtyisi tuollaiseen — oikeata väkeä olemme tätänykyä kaikki."
"Kyllä kai, Tib; se taitaa jäädä siksi, kun paholainen on sokea — eikä sillä vielä ole silmät kipeinäkään. Mutta kuulkaahan, emäntä, minä olen kiertänyt enimmän osan Gallowayta ja Dumfriesshirea, ja Carlislessa olen käväissyt, ja tänäpänä olin Staneshiebankin markkinoilla, eikä tekisi mieleni joutua vorojen käsiin näin lähellä kotia, niin että lähden minä nyt."
"Oletteko käynyt Dumfriesissa ja Gallowayssa?" kysyi vanha vaimo, joka tupakoitsi pankon korvalla eikä ollut vielä sanaakaan hiiskunut.
"Olenpa kyllä, eukkoseni, ja väsyksiin asti sainkin siellä kierrellä."
"Sitte kenties tunnette Ellangowaniksi nimitetyn paikan?"
"Ellangowan, joka oli mr. Bertramin — tunnen hyvinkin. Lairdi kuuluu pari viikkoa takaperin kuolleen."
"Kuolleen!" huudahti vaimo piippunsa pudottaen, nousi seisaalleen ja astahti lähemmä. "Kuollutko on? oletteko varma siitä?"
"Miksenkäs", sanoi Dinmont, "kun siitä joka paikassa pakistiin. Kuolikin juuri karjansa ja kalustonsa huutokaupan aikaan; myynti keskeytettiin ja monet ihmiset olivat pettyneellä mielellä. Sanovat hänen olleenkin vanhaa sukua viimeisen, ja sitäkin toiset pahoilivat — sillä jalo veri on Skotlannissa niukemmalla kuin se on ollut."
"Kuollut!" toisti vaimo, jonka lukijamme ovat jo tunteneet vanhaksi tuttavakseen Meg Merriliesiksi; "kuollut! Se kuittaa kaikki tilit. Ja sanoitteko hänen kuolleen ilman perillistä?"
"Sen teki, ja maatila myytiin samaisesta syystä; sillä sanovat, ettei sitä olisi saatu vasaran alle, jos olisi ollut miespuolinen perillinen olemassa."