"Myytiin!" kertasi mustalainen puolittain kirahtaen; "ja kuka rohkeni ostaa Ellangowanin, olematta Bertramin verta? Ja kuka tiesi taata, etteikö se herttainen poikalapsi voine palata vaatimaan omaansa! Kuka rohkeni ostaa Ellangowanin maatilan ja linnan?"
"Häi tuollainenpahan vain kirjuriherra, jotka kaikkea osteskelevat —
Glossiniksi taisivat sanoa."
"Glossin! Gibbie Glossin, jota minä olen senkin sata kertaa helmoissani kanniskellut, sillä hänen äitinsä ei ollut paljoa parempi kuin minäkään — hänkö julkesi ostaa Ellangowanin paroonikunnan! Herra armahtakoon — on tämä oltava maailma! Toivotin hänelle pahaa — mutta en sentään noin suurta vaipumista — sääli, sääli ajatellakin!"
Hän vaikeni tuokioksi, mutta vastusti yhä kätensä liikkeellä maamiehen poistumista; tämä oli joka kysymyksen lomassa kääntämäisillään selkänsä, mutta pysähtyi hyvänsävyisesti, huomatessaan vastaustensa näköjään herättämän hartaan mielenkiinnon.
"Se tulee näkyviin ja kuuluviin — maa ja meri eivät kauvemmin pysy hiljaa! Voitteko sanoa, onko piirikunnan sheriffinä nyt sama mies, joka on ollut joitakuita vuosia takaperinkin?"
"Ei, hänen sanovat saaneen jonkun muun paikan Edinburghissa — mutta hyvästi nyt, eukkoseni, minun on lähdettävä."
Vaimo seurasi häntä hevosen luo ja hänen kiristäessään satulavyötä, sovitellessaan reppuaan ja asetellessaan suitsia teki hänelle yhäti kysymyksiä mr. Bertramin kuolemasta ja hänen tyttärensä kohtalosta; niihin hän kelpo maamieheltä sai kuitenkin vain niukasti valaistusta.
"Oletteko koskaan nähnyt Derncleughiksi nimitettyä paikkaa noin peninkuorman paikkeilla Ellangowanin Sijalta?"
"Olen maar; kolkon näköinen notko se on rapistuneine hökkelinjäännöksineen — näin sen kiertäessäni maatilaa erään kanssa, joka halusi ottaa viljelykset haltuunsa."
"Se oli sievä sija aikoinaan!" puheli Meg itsekseen. "Huomasitteko siellä vanhaa halavaa, jonka on tuuli enimmältä osaltaan katkonut, mutta juuret ovat vielä maassa ja se kallistuu pikku törmän yli — monena päivänä toin kutimeni ja istuin rahillani tuon halavan juurella."