"Olenko nähnyt unta tuollaisesta ilmestyksestä?" ihmetteli hän itsekseen; "vai johtaako tuo inha ja oudon näköinen vaimo muistiini jonkun niistä omituisista olennoista, joita olen intialaisissa pagodeissa katsellut?"
Hänen pulaillessaan näissä mietteissä ja emännän kaivellessa kätköistään hopealantteja puolen guinean vaihtamiseksi astui mustalainen äkkiä kahdella harppauksella esiin ja tarttui Brownia käteen. Tämä luonnollisesti odotti hänen näyttävän taitoansa käsistä ennustajana, mutta toisella näyttikin olevan muuta mielessä.
"Sanokaa", pyysi hän, "sanokaa Jumalan nimessä, nuori mies, mikä on nimenne ja mistä tulette?"
"Nimeni on Brown, muoriseni, ja Itä-Intiasta minä tulen."
"Itä-Intiasta!" huoahtaen laski hän käden putoamaan; "sitten on mahdotonta — minä olen semmoinen vanha hupakko, että kaikki, mitä katselen, tuntuu siltä, mitä hartaimmin haluaisin nähdä. Mutta Itä-Intiasta! ei sovi yhteen. No, olkaahan mitä tahansa, teillä on kasvot ja kieli, jotka johdattavat mieleeni vanhoja aikoja. Hyvästi jääkää — kiiruhtakaa tietänne, ja jos meidän väkeämme näette, niin ne eivät teille mitään vahinkoa tee, kunhan ette puutu ettekä pukahda."
Brown oli saanut kultarahansa vaihdetuksi; hän pisti eukon käteen shillingin, lausui jäähyväisensä emännälleen ja lähti maamiehen edellänsä alottamalle taipaleelle, kävellen rivakasti eteenpäin, opastuksenansa kun olivat äskeisen seuralaisensa ratsun verekset kavionjäljet. Meg Merrilies katseli jonkun aikaa hänen jälkeensä ja jupisi sitten itsekseen:
"Minun täytyy vielä saada tuo poika nähdäkseni — ja Ellangowaniinkin on minun palattava. Lairdi kuollut — niin, niin, kuolema maksaa kaikki velat — hyvä oli hän mies aikoinaan. Sheriffi siis on muuttanut, ja minä voin pysytellä sievästi pensaikoissa — eipä siis ole paljoa vaaraa rautavitjoihin joutumisesta. Haluaisin nähdä kaunoisen Ellangowanin vielä ennen kuolemaani."
Brown sillävälin talsi aimo vauhtia pohjoiseen päin pitkin Cumberlandin aroksi nimitettyä nevaperäistä kangasta. Hän sivuutti yksinäisen talon, jota kohti edeltä mennyt ratsumies oli kavion jäljistä päättäen kääntynyt. Hiukan etäämpänä hän näkyi poikenneen takaisin tielle. Mr. Dinmont oli todennäköisesti käväissyt siellä joko liikeasioilla tai huvin vuoksi. Soisinpa, ajatteli Brown, että tuo kelpo maamies olisi viivähtänyt kunnes minä kohdalle ennätin; mielelläni olisin kysellyt joitakuita selityksiä tiestä, joka tuntuu käyvän kolkommaksi ja kolkommaksi.
Tuntuu tosiaan siltä, kuin olisi luonto tarkottanut tätä seutua kahden vihamielisen kansan suluksi, niin karua ja autiota se on. Kunnaat eivät ole korkeita eivätkä kallioisia, mutta maa on pelkkää kanervikkoa ja rämettä, mökit köyhiä ja viheliäisiä sekä pitkien välimatkojen päässä toisistaan, ihan niiden seinävierillä on yleensä jotakin viljelystä hiukan yritelty; mutta sekarotuinen varsa tai pari, kompuroimassa jalkavitjat aitojen säästämiseksi takakoipiin kahlittuina, ilmaisee asukkaan pääelinkeinoksi hevoshoidon.
Väestökin on töykeämpää ja jurompaa kuin muualla Cumberlandissa, osaksi omien tapojensa takia, osaksi kulkurien ja rikollisten elämisestä heidän keskuudessaan, ne kun käyttävät tuota harvaan asuttua tienoota turvapaikakseen viranomaisilta. Niin suuresti olivat näiden seutujen asujamet entisinä aikoina epäiltäviä ja vastenmielisiä sivistyneemmille naapureillensa, että Bewcastlen ammattikunnan säännöissä oli ja kenties vieläkin on pykälä, joka kielsi ketään kaupungin porvaria ottamasta oppiin muutamien nimeltään lueteltujen laaksojen nuorukaisia.