"Ja mikä on hänen nimensä?"
"Gabriel."
"Mutta Gabriel mikä?"
"Sen tietköön Luoja; me emme täällä paljoakaan välitä ihmisten jälkinimistä, ne kun heimoissa ovat niin yhtä ja samaa."
"Katsokaas, sir", selitti muuan vanha paimen, nousten seinälle ja puhuen hyvin verkalleen, "ihmiset ovat täällä päin kaikki Armstrongeja ja Ellioteja ja sellaisia — joitakuita harvoja nimiä vain — ja niinpä lairdit ja talonpojat selvyyden vuoksi käyttävät asuinpaikkojensa nimiä — kuten Kettuviidan Tuomo, Tasamaan Ville, Pihlajiston Hobbie ja tämäkin hyvä Kaarlolan isäntä. Niin, sir, ja sitte alempi kansa, nähkääs, useastikin tunnetaan kaikenlaisilla lisänimillä, niinkuin Kaihi-Risto, Herttuan Taavetti tai ammattinsakin mukaan, kuten tämä Kaaperi Kettu-Kaaperina. Hän ei ole ollut kauvaa aikaa näillä main, sir, enkä luule kenenkään häntä muulla nimellä tuntevan. Mutta oikein ei ole morkata miestä seljän takana, sillä hän on hanakka ketunpyytäjä, jos kohta ei lienekään tuulakselle niin kätevä kuin jotkut täkäläiset."
Pakistiin yhtä ja toista, kunnes arvokkaammat pyyntimiehet vetäysivät lopettamaan iltaansa omalla tavallaan, jättäen toiset huvitteleimaan heidän läsnäolonsa pidättelemättöminä. Brownin kaikkien Kaarlolassa viettämien iltojen tavoin kului nytkin aika viattomassa rattoisuudessa ja seuranpidossa. Jälkimäinen olisi saattanut lähetä rähinän rajoja, ellei olisi kelpo naisia ollut, sillä useita naapuriemäntiä oli kerääntynyt Kaarlelaan katselemaan muistettavan illan tuloksia. Nähdessään punssimaljaa täyteltävän niin tiheään, että oli vaaraa heidän armollisen saapuvillaolonsa unohtumisesta, ryntäsivät he urheasti luopiomässääjäin huoneeseen, etunenässään kelpo Ailie-emäntämme, joten Venus väleen kukisti Bacchuksen. Tuossa paikassa ilmestyivät viuluniekka ja pillinpuhaltaja esille, ja paras osa yötä pantiin uljaaseen tanssintaan noiden soitannon tahdissa.
Seuraava päivä hurahti saukonajoon, sitä seuraava mäyränhätistelyyn. Toivoakseni ei matkamiehemme arvo alene lukijan silmissä, jos hän on urheilumieskin, vaikka ilmotan hänelle, että Brown viimeksi mainitussa tilaisuudessa, nuoren Pippurin menetettyä toisen etukäpälänsä ja Sinappi Toisen oltua vähällä kuristua kuoliaaksi, pyysi erityisenä ja henkilökohtaisena suosionosotuksena mr. Dinmontilta, että noin uljaasti puolustautuneen mäyrä-paran sallittaisiin enemmättä ahdistelutta peräytyä koloonsa.
Talonpoika olisi anomusta luultavasti kohdellut mitä syvimmällä halveksimisella, jos sen olisi kukaan muu esittänyt, mutta Browniin nähden hän tyytyi lausumaan äärimäisen ihmettelynsä. "No jo nyt jotakin!" haastoi hän. "Mutta koska käytte otuksen puolelle, niin ei sitä minun eläissäni saa enää ainoakaan hurtta härnätä — vieläpä merkitsemmekin sen ja nimitämme kapteenin karjuksi — ja totisesti minä mielihyvällä mitä tahansa teen mieliksenne — mutta, taivasten tekijä, metsäsiastako moinen surku!"
Maalaisurheiluissa vietetyn viikon jälkeen, jonka kelpo isäntä oli vilpittömällä auliudellaan tehnyt mitä miellyttävimmäksi, Brown jätti jäähyväiset Liddelin äyräille ja Kaarlolan vieraanvaraisuudelle. Hän oli jo päässyt kaikkien lasten likeiseksi tuttavaksi ja suosikiksi, ja nämä hartaasti hälisivät täyttä kurkkua hänen lähtiessään, pakottaen hänet pariinkymmeneen kertaan lupaamaan pian palaavansa ja soittelevansa taas heidän mielisäveliänsä flageoletilla, kunnes he osaisivat ne ulkoa. "Tulkaa taas takaisin, kapteeni", sanoi eräs tanakka poju, "niin Jenny rupeaa vaimoksenne". Jenny oli noin yksitoistavuotias — hän kirmasi maammonsa taakse piiloon.
"Kapteeni, tulkaa takaisin", kehotti kuusivuotias tytön tyllerö, suipistaen suutansa suutelolle, "niin minä itse rupean vaimoksenne".