"Vaara ja kuolema ovat Richardin leikkikumppaneita", vastasi kuningas kopeasti, "ja hän on uhaten kohdannut kovin monta miekkaa, puukkoa peljätäkseen".
"Vaara ja kuolema ovat lähellä", vastasi tietäjä, ja alentaen äänensä matalaksi, ikäänkuin maan alta tulevaksi, hän lisäsi: "ja kuoleman jälkeen tuomio!"
"Hurskas, pyhä isä", sanoi Richard, "minä kunnioitan sinua ja sinun pyhyyttäsi —"
"Älä minua kunnioita", keskeytti häntä erakko; "kunnioita kernaammin halvinta hyönteistä, joka Kuolleen Meren rannoilla matelee ja elää sen kirotusta limasta. Vaan kunnioita Häntä, jonka käskyjä minä ilmotan — kunnioita Häntä, jonka haudan olet luvannut pelastaa — muista valaa, jolla olet vannonut yksimielisyyttä kannattavasi, äläkä katkaise sitä liiton ja uskollisuuden hopealankaa, jolla olet sitonut itsesi ruhtinaallisiin liittolaisiis".
"Hurskas isä", sanoi kuningas, "te, kirkon miehet, rupeatte mielestäni liika rohkeiksi pyhän virkanne puolesta, jos maallisen miehen on lupa sanoa näin paljon. Kieltämättä oikeuttanne ottamaan huostaanne omiatuntojamme, pitäisi teidän mielestäni jättää omaksi huoleksemme kunniamme suojelemisen".
"Rohkeiksi!" kertoi erakko, "sopiiko minun ruveta rohkeaksi, kuninkaallinen Richard, joka vain olen kello, totellen soittajan kättä — vain tunnoton, vähäpätöinen torvi, ilmottaen sen käskyjä, joka siihen puhaltaa? — Katso, polvillani rukoilen sinua armahtamaan kristikuntaa, Englantia ja itseäsi!"
"Nouse ylös, nouse", sanoi Richard, pakottaen häntä nousemaan; "polvien, jotka niin usein Jumalan kunniaksi laskeuvat alas, ei sovi kosketella maata ihmistä kunnioittaakseen. Mikä vaara meitä uhkaa, arvoisa isä? Taikka milloin Englannin valta kävi niin vähäiseksi, että tuon vasta herttuaksi lyödyn melskaajan pahastuminen saattaisi vaaraan sitä eli sen kuninkaan rauhaa?"
"Minä olen kalliotornistani katsellut tähtien taivaallista joukkoa, kun ne öisillä matkoillaan jakelevat viisautta toisilleen ja tietoa niille harvoille, jotka heidän kieltänsä ymmärtävät. Elosi asunnossa väijyy vihollinen, herra kuningas, joka kadehtii sekä onneasi että kunniaasi — laskulainen Saturnosta, joka uhkaa sinua pikaisella ja verisellä vaaralla ja joka kohta masentaa sinut ylpeydessäni, ellet nöyryytä kopeaa tahtoasi velvollisuuden alle".
"Pois, pois! Tuo on pakanallista oppia", sanoi kuningas. "Kristityt eivät sitä harjota — ymmärtäväiset ihmiset sitä eivät usko. Vanhus, sinä höpiset".
"En höpise, Richard", vastasi erakko — "minä en ole niin onnellinen. Minä tunnen tilani, ja että hiukka järkeä vielä on minulle suotu ei omaksi, vaan kirkon ja ristin hyödyksi. Minä olen sokea mies, joka toisille soittoa pitelen, mutta jolle ei itselleen siitä ole valoa. Kysele minulta kaikkea, mitä kristikunnnan ja tämän ristiretken hyötyyn kuuluu, niin olen puhuva sinulle kuin viisain neuvonantaja, jonka kielellä vielä vakuutus on olostanut. Puhu kanssani omasta kurjasta olennostani, ja puheeni muuttuu kadotetun mielipuolen soperrukseksi".