Tämän sanottuaan, hän kohotti käsivartensa ilmaan ja päästi kovan, kimeän huudon merkiksi seuralaisilleen, jotka heti hajosivat niin monelle eri taholle kuin kuulat rukousnauhassa, rihman katketessa. Sir Kenneth ei joutanut enään ottaa vaari mitä sitte seurasi; sillä samassa silmänräpäyksessä El Hakim tarttui hänen hevosensa ohjakseen ja kiiruhti omaansa, ja niin molemmat yhtä haavaa lähtivät nuolen nopeudella menemään, että skotlantilainen ritari tuskin saattoi hengittää eikä mitenkään olisi voinut, jos olisi tahtonutki, hillitä saattajansa salamantapaista vauhtia. Sir Kenneth oli kyllä ensi lapsuudestansa harjaantunut ratsutaitoon, mutta nopein hevonen, jolla hän tähän saakka oli ratsastanut, oli hidas kuin kilpikonna viisaan arapialaisen hevosiin verraten. Ne potkivat hiekan taaksensa — ne näyttivät ikäänkuin nielevän erämaata edestänsä — neljänneksen ne lensivät muutamassa minutissa, ja kuitenkin niiden voima näytti olevan vähenemättä ja niiden hengitys yhtä vapaa, kuin milloin ne ensin alottivat ihmeellisen juoksunsa. Liikunto oli sen ohessa yhtä tasainen kuin joutusa, enemmän ilmassa lentämisen kuin maan päällä ratsastamisen tapainen, eikä sitä seurannut mikään vastenmielinen tunne, jos ei ota lukuun sitä pelkoa, jota näin kummastuttavalla nopeudella ennen kokemattoman tietysti täytyi tuntea, ja sitä vaikeutta hengittämisessä, jonka ilman vastustus synnytti näin kiireellä kululla.
Vasta kun he tätä suunnatonta vauhtia olivat tuntikauden matkustaneet ja kaikki takaa-ajajat olivat kaukana, kaukana heidän jälissänsä, hillitsi El Hakim viimein ratsujansa ja vähentäen heidän kulkuansa tavalliseen laukkaan, alkoi niin tyynellä ja vakavalla äänellä, kuin jos hän koko viimeisen tunnin olisi vain ollut kävelemässä, skotlantilaiselle ylistellä juoksiainsa kelvollisuutta, vaikka tämä, hengästyneenä, puolisokeana, puolikuurona ja aivan pyörryksissä tuon omituisen ratsastuksen kiivaudesta, tuskin käsitti niitä sanoja, jotka niin sujuvasti juoksivat hänen seuraajansa huulilta.
"Nämä hevoset", hän sanoi, "ovat niinkutsuttua siivellistä rotua eivätkä tiedä vertaistansa nopeudessa, paitsi Profeetan Borakia. Niitä ruokitaan Jemenin kultaohralla, johon sekotetaan kryytejä sekä vähän kuivattua lampaanlihaa. Kuninkaat ovat maakuntia antaneet niitä saadakseen ja ne ovat vanhoina yhtä vireöitä kuin nuoruudessansa. Sinä olet ensimäinen nazareni, jolla on allasi ollut hevonen tätä jaloa rotua — lahja itse profeetalta siunatulle Alille, hänen sukulaisellensa ja sijaisellensa, jota syystä on kutsuttu Jumalan leijonaksi. Aika laskee kätensä niin kepeästi näihin uljaisiin eläimiin, että se tamma, jolla istut, on nähnyt viisi kertaa viisi vuotta jo kuluvan, ja on kuitenkin säilyttänyt koko alkuperäisen voimansa ja vilkkautensa, vaikka se nyt vaatii ohjausta tottuneemmalta kädeltä kuin sinun on. Siunattu olkoon profeeta, joka oikea-uskoisille on suonut välikappaleet rynnäköntekoon ja peräytymiseen, joitten kautta heidän rautaan puetut vihollisensa uupuvat omasta raskaasta painostansa! Kuinka noitten temppelikoirain konit ovat mahtaneet läähöttää ja puhkua, vuohista myöten upoten hiekkaan päästäksensä eteenpäin kahdennenkymmenennen osan siitä matkasta, jonka nämät kelpo juoksiat ovat taaksensa jättäneet ilman ainoaakaan sydämen ailahusta taikka ainoaa vaahtopisaraa sileällä samettikarvallansa!"
Skotlantilainen ritari, joka nyt alkoi saada takaisin hengitys- ja ajatuskykynsä, ei voinut muuta kuin mielessään myöntää sitä etua mikä itämaalaisilla sotureilla oli hevosrodussa, joka yhtä hyvin kelpasi ryntäyksiin kuin pakenemiseen ja oli ihmeellisen sovelias Syrian ja Arapian erämaitten hiekkatasangoilla. Mutta hän ei mielinyt musulmanin ylpeyttä enentää tämän pöyhkeitä etevyyden vaatimuksia myöntämällä, jonka tähden hän antoi puheen katketa siihen ja rupesi silmäilemään ympärillensä; ja kun he nyt kulkivat hiljempaa vauhtia, havaitsi hän ei enään olevansa ventovieraalla paikalla.
Kuolleen meren kuihtuneet rannikot ja synkät aallot, se röysteinen ja jyrkkä vuoriharjanne, joka kohosi vasemmalla kädellä, tuo pieni palmupuulehto, joka oli ainoa vihreä paikka keskellä ääretöntä erämaata — esineitä, joita kerran nähtyään ei kernaasti voinut unhottaa — näyttivät sir Kennethille, että he lähestyivät Erämaan Timantiksi kutsuttua lähdettä, jonka luona hän joku aika taapäin oli kohdannut saracenilaisen emirin Shirkohfin eli Ilderimin. Muutaman minutin jälkeen he seisahtivat hevosensa lähteen reunalle, ja El Hakim käski sir Kennethin nousta alas levähtämään, koska nyt oltiin turvallisella paikalla. He riisuivat suitset hevosiltaan, jolloin El Hakim muistutti, että heidän ei tarvinnut niistä muuta huolta pitää, sillä muutamat hänen parhaimmista orjistaan tulisivat kohta heidän luo toimittamaan mitä vielä vaadittaisiin.
"Syö ja juo sillä välin", sanoi hän asetellen ruohikolle vähän ruokaa, "äläkä ole alakuloisena. Onnetar voipi tavallisen ihmisen ylentää eli alaspainaa; mutta viisaan ja sotilaan tulee halveksia hänen oikkujaan".
Skotlantilainen ritari koetti tottelemalla osottaa kiitollisuuttaan; mutta vaikka hän kohteliaisuudesta koki syödä, niin kumminkin se merkillinen erinkaltaisuus hänen nykyisen tilansa välillä ja sen, jossa hän viimein tällä samalla paikalla oli ollut, kun hän toimitti ruhtinasten asioita ja oli kaksintaistelussa jäänyt voittajaksi, synkisti ikäänkuin pilvi hänen sielunsa ja paastoominen, väsymys sekä rasitukset masentivat hänen ruumiinvoimansa. El Hakim tutki hänen kiivaasti tykyttävää valtasuontansa, hänen punaisia, tulehtuneita silmiänsä, hänen kuumaa kättänsä ja pikaista hengenvetoansa.
"Sielu", hän sanoi, "viisastuu valvomisesta; mutta sen sisar, ruumis, on karkeammista aineista kokoonpantu ja tarvitsee lepoa. Sinun täytyy nukkua; ja että uni sinua virvottaisi, pitää sinun juoda tällä eliksiirillä sekotettua juomaa".
Hän otti povestaan pienen filigrantekoiseen tuppeen pistetyn kristallipullon, ja kaasi muutamia pisaroita tummankarvaista ainetta pieneen kultapikariin.
"Tämä", sanoi hän, "on yksi niistä tuotteista, joilla Allah on maan siunannut, vaikka ihmisten heikkous ja pahuus toisinaan ovat sen kiroukseksi kääntäneet. Sillä on sama voima kun nazarenein viinillä laskemaan esiripun unettoman silmän eteen ja huojentamaan huolestuneen sydämen kuormaa; mutta kun sitä käytetään nautintoon ja hekumaan, se veltostuttaa hermot, heikentää voimat, tylsyttää järjen sekä lyhentää elin-ajan. Mutta älä pelkää sen voimaa tarpeen hetkenä käyttämästä, sillä viisas lämmittelee itseänsä saman tulennoksen edessä, jolla mielipuoli polttaa koko teltan".