"Minä olen nähnyt kyllin tiedostasi, viisas Hakim, tehdäkseni määräyksellesi tenää," sanoi sir Kenneth, ja nielaisi nukutusaineen, joka oli sekotettu lähdeveteen, kääriytyi sitten siihen haikiin eli arapialaiseen levättiin, joka oli hänen satulanpukaansa sidottu ja paneutui lääkärin käskyn mukaan siimekseen luvattua lepoa odottamaan. Uni ei heti tullut, vaan sen sijaan joukko suloisia, vaikka ei kiihdyttäviä eli herättäviä tunteita. Sitte seurasi olo, jossa ritari täydellä tunnolla itsestänsä ja tilastansa katseli onnensa kovia kohtaloita ei ainoastaan ilman huoletta ja surutta, vaan yhtä tyvenesti kuin jos hän olisi nähnyt niitä teaterilla esitettävän, eli pikemmin niinkuin ruumiistaan eronnut sielu katselisi taaksensa edellisen elämänsä toimintoihin. Tästä lepotilasta, joka entisyyden suhteen melkein vivahti tunnottomuuteen, hänen ajatuksensa kääntyivät eteenpäin tulevaisuutta kohti, joka, vaikka niin paljo löytyi sitä synkäksi tekemään, kuitenki loisti niin heleöissä väreissä, että hänen mielikuvituksensa entisinä onnellisimpina aikoina ei edes enimmän kiihtyneessä tilassaan olisi voinut senvertaista aikaansaada. Vapaus, kunnia, palkittu rakkaus, näytti olevan se varma eikä kovin etäältä siintävä osa, joka odotti maanpakoon ajettua orjaa, häväistyä ritaria ja toivotonta rakastajaa, joka oli asettanut onnellisuutensa toiveen niin korkealle, että sen toteuttaminen näytti sijaitsevan mahdollisuuden äärimmäisten rajain tuolla puolen. Vähitellen, sikäli kuin sielun näkö himmeni, poistuivat myös nämä iloiset harhakuvat, kuten iltaruskon pelehtyvä puna, kunnes ne viimein katosivat täydelliseen unhotukseen ja sir Kenneth makasi El Hakimin jalkain juuressa niin liikkumatonna, että olisi voinut häntä hengettömänä ruumiina pitää, ellei hänen syviä hengenvetojansa olisi kuullut.
Kolmaskolmatta luku.
Se sauva, jonk' on velho nostanut,
On ihmeenmaaksi paikan muuttanut,
Niin kummallista missä kaikki on
Kuin epäselvät näyt hourion.
Astolpho, romanssi.
Kun Leopartin ritari heräsi pitkällisestä ja sitkeästä unestansa, huomasi hän olevansa oloissa, niin eriävissä niistä joissa hän oli asettunut levolle, että hän ei oikein tiennyt, josko hän vielä näki unta, vai josko paikka oli loihtimalla muutettu. Hänen makuusijana ei enään ollut kostea ruohikko, vaan vuode, koristettu enemmällä kuin itämaalaisella komeudella, ja hellät kädet olivat hänen nukkuessaan riisuneet hänen päältä sen säämiskänahkatakin, jota hän piti asunsa alla, ja sen sijaan hänen päällensä pukeneet hienoimmasta palttinasta tehdyn yönutun sekä väljän silkkitakin. Häntä olivat vain korven palmut varjostaneet, vaan nyt hän makasi silkkiteltan alla, joka helotti mitä ihanimmilla kiinalaisilla väreillä, ja hieno harsovaate oli vedetty hänen vuoteensa ympäri suojaamaan häntä niiltä hyönteisiltä, joitten alituinen ja kärsivällinen saalis hän tähän ilmanalaan tulostansa asti oli ollut. Hän katseli ympärilleen, ikäänkuin vakaantuakseen että hän tosiaan oli valveilla, ja kaikki, mikä hänen silmäänsä kohtasi, oli yhtä loistavaa kuin hänen vuoteensa. Siirrettävä, hopeapantainen kylpyamme cederipuusta oli vettä täynnä, ja tuoksutteli niitä hajuaineita, joita oli käytetty sitä valmistettaissa. Pienellä ebenholtsipöydällä sängyn vieressä seisoi hopea-astia, sisältäen parhaimmanlaatuista sorbetia, kylmää kuin lumi ja joka erittäin suloisesti sammutti sen janon, joka oli väkevän unijuoman seuraus. Vielä enemmän poistaaksensa sitä huumauksen tunnetta, jonka se oli jälkeensä jättänyt, päätti ritari kylpeä ja tunsi siitä hyvän virvotuksen. Kuivattuaan itsensä pumpulisiin käsiliinoihin olisi hän mielellänsä pukeutunut omiin karkeisiin vaatteisiinsa, voidakseen lähteä ulos katsomaan josko mailma oli yhtä paljo muuttunut ulko- kuin sisäpuolella telttaa; niitä hän ei kumminkaan voinut havaita missään, mutta niitten sijasta hän huomasi kallisarvoisen saracenilaisen puvun sapelilla, puukolla ja kaikella, mikä sopi ylhäiselle emirille. Hän ei keksinyt mitään syytä näin liialliseen huolenpitoon, vaan alkoi peljätä että tämän hyväntahtoisuuden tarkotus oli saada häntä uskonnossaan horjumaan; sillä hyvin tunnettu oli, että sulttanin kunnioitus europalaisia tietoja ja rohkeutta kohtaan teki hänen rajattoman anteliaaksi niille, jotka hänen vangiksi jouduttuaan olivat suostuneet turbania kantamaan. Sir Kenneth sentähden hartaasti teki ristinmerkin, ja päätti uhatenki vastustaa kaikkia tuommoisia ansoja; ja voidaksensa sitä lujemmin tehdä niin, hän aikoi niin vähän kuin suinki hyväksensä käyttää sitä huolenpitoa ja sitä ylellisyyttä, jota häntä kohtaan niin liiallisesti osotettiin. Hän tunsi vielä päänsä raskaaksi ja uneliaaksi, ja arvellen ettei yöpukunsa ollut varsin sovelias ulkona käyttää, hän uudestansa vaipui vuoteellensa ja oli kohta jälleen unen helmoissa.
Mutta tällä haavaa ei hänen leponsa jäänyt häiritsemättä; sillä häntä herätti telttaoven takana seisova lääkäri, joka kyseli kuinka hän jaksoi ja jos hän oli kylliksi nukkunut. "Saanko astua telttaanne?" hän lopuksi sanoi; "sillä esirippu on vedetty sisäänkäytävän eteen".
"Isännän", sir Kenneth vastasi tahtoen näyttää ettei hän ollut antanut viekotella itseänsä tilansa unohtamiseen, "ei tarvitse pyytää lupaa astuakseen orjan telttaan".
"Mutta jos minä en tule isäntänä?" sanoi El Hakim, astumatta sisään.
"Lääkäriä", vastasi sir Kenneth, "lasketaan aina sairaan vuoteelle estämättä".
"Vaan minä en nyt tule lääkärinäkään", jatkoi El Hakim; "ja sentähden vielä kerran pyydän lupaa, ennenkuin telttasi alle astun."