"Jokainen, joka tulee ystävänä", vastasi sir Kenneth, "ja semmoiseksi olet tähän saakka osottanut itseäsi, tapaa aina ystävänsä oven auki".
"Mutta vielä kerran", sanoi itämaalainen viisas kansalaistensa tavallisella monisanaisuudella, "otaksutaan etten tule ystävänä?"
"Tule sitte minä haluat", sanoi skotlantilainen ritari, vähän kyllästyneenä näihin mutkiin. — "Olit mitä olit, niin tiedät kyllä, että minä en voi enkä tahdo estää sinua sisään tulemasta".
"Sitten tulen", El Hakim sanoi, "entisenä vihollisenasi, mutta rehellisenä ja jalomielisenä vihollisena".
Hän astui samassa sisään; ja kun hän seisoi sir Kennethin sängyn vieressä, oli hänen äänensä yhä arapialaisen lääkärin Adonebekin, mutta vartalo, puku ja kasvoinjuonteet olivat Ilderimin Kurdistanista, Shirkohfiksi kutsutun. Sir Kenneth tuijotti häneen, niinkuin hän olisi odottanut että ilmestys, mielikuvituksen luomana, katoaisi.
"Kummastuttaako sinua, joka olet kokenut soturi", sanoi Ilderim, "kun näet sotilaan hieman lääketiedettä tuntevan? Minä sanon sinulle, nazareni, että täydellisen ratsumiehen tulisi osata hevostansa hoitaa yhtä hyvin kuin sillä ratsastaa; takoa miekkaansa alasimella yhtä hyvin kuin sitä sodassa käyttää; kirkastaa asunsa yhtä hyvin kuin sitä kantaa, ja ennen kaikkia lääkitä haavoja yhtä hyvin kuin tehdä niitä".
Hänen puhuessaan, ummisti skotlantilainen ritari useasti silmänsä, ja niin kauan kuin ne olivat kiinni, kuvastui hänen mieleensä El Hakim, pitkillä liehuvilla mustilla vaatteillaan, korkealla tatarilaisella lakillaan ja arvokkailla liikunnoillaan; mutta niin pian kuin hän ne aukaisi, tuo sievä ja kalliilla jalokivillä koristettu turbani, tuo hieno pansari yhteenliitetyistä teräs- ja hopearenkaista, joka kiilsi ja hohti ruumiin vähimmästä liikunnosta, sekä nuo juhlallisesta muodostaan muuttuneet ja vähemmän mustat kasvot, joita ei enään tuuhea tukka varjostanut ja jotka päättyivät hyvinhoidettuun partaan, ilmaisivat, ei viisasta, vaan sotamiestä.
"Oletko yhä vielä kummissasi", sanoi emiiri; "ja oletko mailman läpi matkannut niin huonolla huomaavaisuuden aistilla, että kummastelet jos ihmiset eivät aina ole mitä näyttävät olevan? Sinä itse — oletko sinä se miltä näytät?"
"En, pyhän Andreaksen kautta!" huudahti ritari; "sillä koko kristitty leiri minua pitää petturina, ja kuitenki tiedän olevani rehellinen, joski erehtyväinen ihminen".
"Juuri niin minä sinusta ajattelin", sanoi Ilderim, "ja koska olimme yksissä syöneet suolaa, pidin itseäni velvotettuna pelastamaan sinua kuolemasta ja häpeästä. — Mutta miksi vielä vuoteellasi makaat, kun aurinko jo on korkealla taivaslaella? Eli eivätkö ne vaatteet, jotka kuormakameelini myötänsä ovat tuoneet, kelpaa sinun pideltäviksi?"