"Kelpaavat kyllä varmaan, mutta eivät sovi", vastasi skotlantilainen; "anna minulle, jalo Ilderim, orjan puku, ja minä sen kernaasti panen päälleni; mutta vapaan itämaisen soturin pukua sekä mahomettiläisen turbania minä en voi kantaa".
"Nazareni", vastasi emiiri, "sinun kansakuntasi on niin epäilevä, että se sen kautta itse joutuu epäluulon alaiseksi. Enkö jo ole sinulle maininnut, että Saladin ei halua muita kääntyneiksi kuin niitä, jotka pyhä profeeta kehottaa lakiansa palvelemaan? Väkivaltaa ja lahjoomisia hän yhtä isosti inhoo oikean uskon levittämisessä. Kuule minua, veljeni! Kun sokea mies ihmetyön kautta sai näkönsä takaisin, heltyivät hilseet hänen silmistään pois Jumalan sallimuksesta — luuletko että kukaan maallinen lääkäri olisi voinut ne poisottaa? Ei; semmoinen tohtori olisi voinut potilasta kiusata koneillaan, eli hänen vaivojaan vähentää balsamillaan ja sydäntä rohkaisevilla rohdoillaan, mutta sokea olisi yhä sokeaksi jäänyt, ja niin on myöski järjen sokeuden laita. Jos löytyy frankilaisia, jotka maallisen voiton tähden ovat profeetan turbanin päähänsä käärineet ja Islamin lakeihin ruvenneet, niin olkoon heidän omatuntonsa heidän tuomarinsa. He ovat itse etsineet syötin — sulttani ei ole sitä heille viskannut. Ja jos he kuoleman jälkeen ulkokullattuina tuomitaan helvetin syvimpään syvyyteen, kristittyin ja juutalaisten, noitien ja epäjumalanpalveliain alle, sekä pakotetaan syömään Yacoun puun hedelmiä, jotka ovat paholaisten puita — niin heidän rikoksensa ja rangaistuksensa on luettava heidän omaksi eikä sulttanin syyksi. — Kanna siis arvelematta ja pelkäämättä sitä pukua, joka sinulle on hankittu, sillä oma pukusi vetäisi puoleesi kiusallisen huomion ja saattaisi sinun ehkä soimausten alaiseksi, jos lähdet Saladinin leiriin".
"Jos lähden Saladinin leiriin?" sanoi sir Kenneth emiirin sanoja kertoen. "Ah! olenko ma siis vapaasti liikkuva henkilö, taikka eikö minun pikemmin *täydy* mennä mihin haluatte minua viedä?"
"Oma tahtosi ohjatkoon askeleesi", sanoi emiiri, "yhtä vapaasti kun tuuli joka erämaan tomua kuljettaa mihin suuntaan mielii. Se jalo vihollinen, joka on kohdannut ja miltei voittanut miekkani, ei voi tulla orjakseni niinkuin se joka on sen alle notkistunut. Jos valta ja rikkaus voisivat sinua houkutella liittymään meidän kansaamme, voisin sinulle niitten saamista vakuuttaa, mutta se, joka sulttanin suosionosotukset hylkäsi silloin kuin telottajan kirves heilui hänen päänsä päällä, hän, pelkään mä, ei tahdo niitä nyt vastaanottaa, kun hänelle sanon että hänellä on täysi ehdon valta".
"Täytä ylevämielisyytesi määrän, jalo emiiri", sanoi sir Kenneth, "siten että luovut minulle osottamasta kiitollisuuden muotoa, johon omatuntoni ei salli minun suostua. Suo mun sen sijaan lausua sulimmat kiitokseni tästä ritarillisesta jalomielisyydestä, tästä ansaitsemattomasta hyvyydestä".
"Älä sano ansaitsemattomasta", vastasi emiiri Ilderim. "Eikö keskusteleminen sinun kanssasi ja kertomuksesi niistä kaunottarista, jotka tekevät Melek Ricin hovin niin viehättäväksi, rohkaissut minua valepuvussa lähtemään sinne, missä sain nähdä suloisimman näyn, minkä konsanaan olen nähnyt — minkä konsanaan tulen näkemään, ennenkuin paratiisin ihanuus silmäini edessä loistaa?"
"Minä en teitä ymmärrä", sanoi sir Kenneth, vuoroon punastuen ja vaaleten, ikäänkuin hän olisi tuntenut että keskustelu oli kääntyä tuskallisen araksi.
"Et minua ymmärrä!" huudahti emiri. "Jos se näky, jonka kuningas Richardin teltassa näin, jäi sinulta huomaamatta, on silmäsi tylsempi kuin terä narrin puumiekassa. Tosi kyllä että silloin olit kuolemaan tuomittu; mutta jos minä olisin ollut sinun sijassasi, niin jos pääni olisi niskasta pudonnut, olisi viimeinen tuijottava katse silmistäni ihastuneena kiintynyt niin viehättävään näkyyn, ja pääni olisi itsestään vyörynyt noitten verrattomain sulotarten eteen värähtelevillä huulillaan suutelemaan heidän hamettensa liepehiä. — Tuo englantilainen kuninkaatar, joka suloisuutensa vuoksi ansaitsisi olla koko mailman ruhtinatar — mikä hellyys hänen sinisessä silmässään — mikä loiste hänen liehuvissa kultakiharoissansa! Profeetan haudan kautta, tuskin se houri, joka minulle kerran ojentaa kuolemattomuuden timanttipikaria, ansaitsee niin hellää hyväilystä!"
"Saraceni", sanoi sir Kenneth jyrkästi, "sinä puhut Englannin Richardin puolisosta, josta ei ajatella eikä puhuta niinkuin rakastettavasta vaimonpuolesta, vaan niinkuin kunnioitettavasta ruhtinattaresta".
"Suo anteeksi", sanoi saraceni. "Minä olin unhottanut teidän kummallisen kunnioituksenne sukupuolta vastaan, jota te enemmän pidätte ihmettelemisen ja jumaloitsemisen, kun rakkauden ja omistamisen esineenä. Mutta koska sinä vaadit niin syvää kunnioitusta tuota hentoa olentoa kohtaan, jonka kaikki liikunnot, askeleet ja katseet ilmaisevat naista, niin arvaan, ettei voi osottaa muuta kuin täydellistä jumaloitsemista hänen kumppanilleen noilla tummilla kiharoilla ja ylevillä kirkkailla silmillä. Hänellä tosiaan, sen myönnän, on jalossa ryhdissään ja majesteetillisessä katsannossaan jotain samalla haavaa viatonta ja vakavaa; mutta ole varma siitä, että hänkin sopivassa tilaisuudessa sydämessään kiittäisi rohkeaa rakastajaa, joka kohtelisi häntä pikemmin kuolevaisena ihmisenä kuin jumalattarena".