Useita syrialaisia päälliköitä oli nyt paikalle saapunut, ja Konrad, jonka kasvoissa ja äänessä harmi, häpeä ja hämmästys vihan kanssa taisteli, huusi: "mitä tämä merkitsee? — Mistä minua syytetään? — Miksi tämä häpäisevä kohtelu, nämät solvaavat nuhteet? Onko tämä se sovinnollisuus, johon Englanti juuri on jälleen sitoutunut?"
"Pitääkö kuningas Richard ristiretken ruhtinaita jäniksinä ja metsänotuksina, koska hän heidän päälle koiria härsyttää?" virkkoi temppelikunnan suurimestari syvällä, kolkolla äänellään.
"Tämä lienee joku omituinen sattumus — joku onneton erehys", sanoi
Franskan Philip samassa ratsastaen esiin".
"Joku paholaisen ansa", lausui Tyron arkkipiispa.
"Joku saracenein temppu", huusi Champagnen Henrik. "Pitäisi hirttää koira ja laskea orja kidutuslaudalle".
"Joka henkeänsä kalliina pitää, älköön kättänsä heihin satuttako!" sanoi Richard. — "Astu esille, Konrad, jos uskallat, ja kiellä tyhjäksi se syytös, jonka tämä puhumaton eläin jalon vaistonsa kautta on sinua vastaan tehnyt, että sinä olet sitä haavottanut ja kelvottomasti Englannin kunniaa loukannut!"
"Minä en ole koskenut lippuun", vastasi Konrad pikaisesti.
"Omat sanasi pettävät sinun. Konrad!" sanoi Richard; "sillä kuinka tiesit että kysymys koskee lippua, ellei omatuntosi sinua vaivais?"
"Etkö sinä vain sen tähden ole koko leirissä nostanut melun?" Konrad vastasi; "ja rohkenetko syyttää prinssiä ja liittolaisia rikoksesta, jonka arvattavasti joku katala rosvo on tehnyt kultakutousten tähden? Taikka tahdotko liitossa olevaa ruhtinasta nyt syyttää koiran kanteen johdosta?"
Meteli alkoi tähän aikaan käydä niin yleiseksi, että Franskan Philip astui väliin.