Joko tottumuksesta taikka luultavimmin näyttääkseen halveksimista sen juhlatempun suhteen, jota hänen nyt tuli täyttää, oli Leopold todellaki toverikseen ottanut Spruch-Sprecherinsä ja hovinarrinsa, ja Richardia lähetessään hän vihelsi, tavalla jonka piti näyttää huolettomalta, vaikka hänen tylsistyneissä kasvoissaan kuvastui se pelvonsekainen nyreys, jolla havaitsee laiskan koulupojan opettajaansa lähestyvän. Kun tuo vastahakoinen ylimys häveten ja äreännäköisena teki määrätyn tervehyksen, helisti Spruch-Sprecher sauvaansa ja julisti ikäänkuin sota-airut, että mitä Itävallan arkkiherttua nyt teki, ei ollut pidettävä itsenäisen ruhtinaan arvoa ja oikeuksia alentavana; siihen narri vastasi ääneensä amen, joka sai ympärillä seisojat hartaasti nauramaan.
Kuningas katsoi useat kerrat nubialaiseen ja hänen koiraansa; mutta edellinen ei liikahtanut eikä jälkimmäinen temponut kahleitansa, niin että Richard vähän ylenkatseellisesti sanoi orjalle: "vaikka sinä, musta ystäväni, olet ottanut koirasi tarkan aistin omasi avuksi, pelkään kuitenki että menestyksesi tässä seikassa ei tule erittäin enentämään loihtiamainettasi, eli lisäämään ansioitasi minun suhteen".
Nubialainen vastasi, tavallisuuden mukaan, vain syvällä kumarruksella.
Sillä aikaa Montserrat'n markiisin joukot kulkivat Englannin kuninkaan sivutse. Saadaksensa sotavoimansa näyttämään suuremmalta kuin se todella oli, oli tämä mahtava ja viekas paroni jakanut sen kahteen osaan. Edellistä, johon kuului hänen vasallinsa ja läänitysmiehensä ja joka oli nostettu hänen syrialaisista alusmaistaan, johdatti hänen veljensä Enguerrand ja hän itse seurasi jälestä kahdentoista sadan pulskan stradiotin etupäässä; ne olivat eräs laji keveästi varustettua hevosväkeä, jonka venetialaiset olivat dalmatialaisista maakunnistansa pestanneet, ja jonka olivat asettaneet tasavallalle moninaisissa velvollisuuden suhteissa seisovan markiisin komentoon. Nämät stradiotit olivat osaksi europalaisen, vaan vielä enemmän itämaisen vaateparren mukaan puetut. Heillä oli vallan lyhyet haarniskat, mutta niitten yllä kallisarvoiset, moniväriset levätit sekä väljät roimahousut ja puolisaappaat jaloissa. Päähineinä heillä oli korkeat, pystössä sojottavat lakit, kuin kreikkalaisilla, ja aseina sapeleita, puukkoja, joutsia, nuolia ja pienet kilvet. Hevoset olivat valittuja ja hyvin hoidettuja Venetsian tasavallan kustannuksella; satulat ja hevoskalut olivat turkkilaisten näköiset, ja he ratsastivat näitten tavalla lyhyillä jalustimilla, paksusti täytetyissä satuloissa. Tämä sotajoukko oli hyvin hyödyllinen kahakoissa arapialaisia vastaan, vaikka ei niin kelpaava taistelemaan suljetuissa riveissä kuin läntisen ja pohjoisen Europan rautaanpuetut ratsastajat.
Tätä kaunista joukkoa johdatti Konrad, jolla oli samankaltainen puku kuin stradioteilla, mutta niin kalliista kankaasta, että hän hohti kullalle ja hopealle; ja lumivalkea, timanttisoljella lakkiin kiinnitetty höyhentupsu näytti kyllin korkealta pilviin kosimiseen. Jalo ratsu, jolla hän istui, hyppeli ja pyöri sekä osotti tulista vireyttänsä tavalla, joka olisi peljättänyt jokaista vähemmän taitavaa ratsastajaa kuin markiisi oli; vaan hän sitä sievästi ohjasi yhdellä kädellään, toisessa pitäen komentosauvaa, jonka valta niiden sotilasten yli, joita hän johti, näytti yhtä rajattomalta. Kuitenkin hänen valtansa stradiotein suhteen oli enemmän näennäinen kuin todellinen; sillä hänen sivullansa ratsasti mitä kesuimmalla konkarilla pieni, mustiin puettu ukko, ilman partaa ja viiksiä, ja joka näytti varsin halvalta ja mitättömältä, verrattuna tuohon suureen loistoon hänen ympärillä. Mutta tämä näöltään vähä-arvoinen vanhus oli yksi niistä lähettiläistä, joita venetialaisen hallituksen oli tapa lähettää leireihin komentavien kenraalin käytöstä valvomaan ja voimassa pitämään sitä epäluuloista vakoamis- ja tarkastusjärjestelmää, josta tasavallan politiiki jo kauan oli tunnettu.
Konrad, joka Richardin luonteen jälkeen mukaantumalla oli jossakin määrin päässyt hänen suosioon, ei ennen ollut ehtinyt näkyviin, ennenkuin Richard ratsasti muutaman askeleen häntä vastaan, huudahtaen: "ah, terve sinulle, herra markiisi, keveäin stradiotein etupäässä, ja musta varjosi muassas niinkuin tavallisesti, paistoi päivä eli ei! — Eikö sinulta saisi kysyä, josko varjo vaan ruumis sotajoukkojasi komentaa?"
Konrad aikoi hymyillen ruveta vastaamaan, kun Roswal, tuo jalo koira, vimmatusti haukkuen, syöksi esiin. Nubialainen samassa päästi kahleen irti, ja koira hyökkäsi Konradin jalon ratsun päälle, iski markiisia kurkkuun ja tempasi hänen satulasta alas. Tupsupää ratsastaja vyöryi pitkänään hieditolla, ja säikähtänyt hevonen karkasi täyttä neliä läpi leirin.
"Koirasi on kaatanut oikean otuksen, sen takaan", kuningas sanoi nubialaiselle, "ja minä vannon pyhän Yrjön kautta, että se on kymmenhaarainen hirvi! — Mutta ota koirasi pois, se puree hänen muutoin kuoliaaksi".
Ethiopilainen erotti tämän johdosta, vaikka ei ilman vaivatta, koiran Konradista, ja piteli sitä kiinni, kun se yhä oli varsin ärtyneenä ja riuhtoi kahlenuoraa. Sillä välin juoksi paljon väkeä paikalle, etenki Konradin vasalleja ja stradiotein upseereja, jotka, kun näkivät päällikkönsä pitkänään maassa tuimasti tuijottaen ilmaan, nostivat hänen ylös, sekaisin huutaen: "hakatkaa orja ja hänen koiransa kappaleiksi!"
Mutta Richardin kaunis kaikuva ääni kuului selvään yli kaikkein toisten huutojen: "se kuolee paikalla, joka koiraan koskee! Hän on vain velvollisuutensa tehnyt, sen terävän aistin jälkeen, jonka Jumala ja luonto ovat jalolle eläimelle lahjottaneet. — Astu esiin ilmisaatuna konnana. Konrad, Montserrat'n markiisi! Minä syytän sinua petoksesta".