Konrad ei kiirehtinyt tarttumaan siihen taistelunmerkkiin, jonka Richard oli nakannut keskelle seuraa, ja Philip kuningas ennätti vastata, ennenkuin markiisi liikahtikaan hansikkaa nostamaan.
"Kuningas", sanoi Philip, "on arvossa yhtä paljon markiisi Konradia ylempi kuin koira on häntä alempi. — Veli Richard, tätä ei voida sallia. Sinä olet tässä ristiretkessä johtajamme — kristikunnan kilpi ja miekka".
"Minä panen vastalauseen semmoista tappelua vastaan", sanoi venetialainen proveditori, "ellei Englannin kuningas maksa niitä viittäkymmentätuhatta byzantiniä, jotka hän on tasavallalle velkaa. Siinä on kyllin, että meitä uhkaa saamisemme menetys, jos velallisemme pakanain iskusta kuolee, eikä määräämme tarvitse lisätä sillä mahdollisuudella, että hän kaatuisi tappelussa kristityn kanssa, koirain ja lippujen tähden".
"Ja minä", sanoi Wilhelm Pitkämiekka, Salisburyn kreivi, "panen vuorostani vastaan, että kuninkaallinen veljeni tämmöisessä asiassa uskaltaa henkensä, joka on Englannin kansan omaisuus. Kas tässä, jalo veljeni, ota takaisin hansikkasi ja ajattele vain, että tuuli on sen kädestäsi puhaltanut. Minun on tuossa sen sijasta. Kuninkaan poika, joskin hänen kilvessään on poikkipuu, lienee ainakin yhtä hyvä kuin tuo markiisi marakatti".
"Ruhtinaat ja aatelismiehet", sanoi Konrad, "minä en myönny Richard kuninkaan taistelunvaatimukseen. Hän on valittu johtajaksemme saraceneja vastaan, ja jos *hänen* omatuntonsa voipi vastata siitä, että hän niin mitättömästä asiasta vaatii liittolaistansa tappeluun, ei *minun* ainakaan voi sallia sitä vaatimusta vastaanottamaan. Mutta mitä hänen luonnolliseen veljeensä, Wilhelm Woodstockiin tulee, eli ketä vastaan tahansa, joka hänen sijassaan ottaa hyväksyäkseen ja kannattaakseen tuota häpäisevää syytöstä, olen valmis turnauskentällä kunniaani puollustamaan ja näyttämään että jokainen syyttäjä on kamala valehtelia".
"Montserrat'n markiisi", sanoi Tyron arkkipiispa, "on puhunut kuin viisas ja ymmärtäväinen herra, ja minun mielestäni voisi riita tähän loppua, ilman häpeättä kummallekaan puolelle".
"Minäkin arvelen, että se tällä tapaa voipi päättyä", sanoi Franskan kuningas, "jos kuningas Richard peruuttaa kanteensa, koska se on kovin heikkoihin syihin perustettu".
"Franskan Philip", vastasi Leijonasydän, "sanani eivät koskaan tule olemaan niin vastariitaiset ajatukselleni. Minä olen tätä Konradia syyttänyt varkaaksi, joka yön pimeydessä on vienyt Englannin arvollisuuden merkkikuvan paikaltansa. Vielä yhä luulen ja syytän häntä siksi; ja jos päivä määrätään taistelua varten, niin olkaa siitä vakuutetut, että, koska Konrad kieltää meitä itseämme kohtaamasta, minä kyllä löydän taistelian, joka rupeaa syytöstäni kannattamaan; sillä sinä, Wilhelm, et ilman meidän erityisettä luvatta saa vetää pitkää miekkaa tässä riidassa".
"Koska minun arvoni tekee minun tuomariksi tässä varsin ikävässä asiassa", sanoi Franskan Philip, "määrään viidennen päivän tästä lukien asian ratkaisemiseksi ritarien tavalla kaksintaistelun kautta — jolloin Richard, Englannin kuningas, saapukoon taisteliansa kautta paikalle päällekantajana, ja Konrad, Montserrat'n markiisi, itse vastaajana. Mutta minun täytyy sanoa, etten tiedä missä löydämme rauhallisen paikan taistelun suorittamiseksi; sillä se ei saa tapahtua lähellä leiriä, jossa kumpaisenki puolueen sotilaat helposti voisivat joutua kahakkaan toisiensa kanssa".
"Olisi ehkä parasta", Richard vastasi, "vetoa kuninkaallisen Saladinin jalomielisyyteen; sillä, niin pakana kuin hän on, en ole koskaan tuntenut jalompaa ritaria eli ketään, jonka rehellisyyteen paremmin voisimme turvautua. Minä sanon tätä heidän tähden, jotka pahoja pelkäävät — mitä itseeni tulee, niin missä vihamieheni tapaan, siinä tappelen".