"Käyköön niin", sanoi Philip; "me tahdomme antaa Saladinille tästä tiedon, vaikka senkautta ilmaisemme viholliselle sen eripuraisuudenhengen, jota meidän kernaammin pitäisi koettaa salata itseltämmeki, jos se olisi mahdollista. Ja sillä hajotan tämän kokouksen ja varotan teitä kaikkia kristittyinä miehinä ja jaloina ritareina, ettette salli tämän riidan aikaansaada leirissä muuta kiistaa, vaan pidätte sitä juhlallisesti laskettuna Jumalan tuomittavaksi, jolta jokainen teistä rukoilkoon voittoa sille jolla on oikeus puolellaan; ja niin hänen tahtonsa tapahtukoon!"
"Amen, amen!" vastattiin kaikilta tahoilta; jolla välin temppeliherra kuiskasi markiisille: "Konrad, etkö aio tähän liittää rukouksen, että pääsisit koiran vallasta, niinkuin psalttarissa seisoo?"
"Ole sinä vaiti —!" vastasi markiisi; "ulkona liikkuu kielevä haltia, joka muitten uutisten muassa voisi kertoa, kuinka laajasti sinä selittelet veljeskuntasi mietelausetta — Feriatur Leo".
"Sinä siis aiot otteluun lähteä?" sanoi temppeliherra.
"Älä epäile sitä", sanoi Konrad. "Tosin en kernaasti olisi kohdannut Richardin omaa rautakouraa, enkä häpeä tunnustamasta, että iloitsen kun pääsen hänen kanssa ottelemasta. Vaan hänen luonnollisesta veljestä alkaen ei hänen armeijassaan löydy ainoaakaan jota pelkäisin kohdata".
"Hyvä, että olet niin varma asiastasi", jatkoi temppeliherra; "ja siinä tapauksessa tuon koiran hampaat ovat tehneet enemmän tämän ruhtinasliiton hajottamiseksi, kuin sekä sinun paulat että charegitin puukko. Etkö näe, kuinka Philip, vaikka hän on otsaansa rypistävinään, tuskin voipi salata sitä tyytyväisyyttä, jota hän tuntee toivoessaan olevansa kohta vapaa liitosta, joka niin raskaasti häntä painaa? Huomaa, kuinka Champagnen Henrik itsekseen hymyilee, ikäänkuin säihkyvä pikari hänen omaa viiniänsä — ja katso kuinka Itävaltalainen hartaasti irvistää ajatellessaan, että hänen oma häpeänsä kohta on kostettu ilman vaaratta eli huoletta hänelle itselleen. Vaiti, hän lähenee. — Hyvin surullinen tapaus, kuninkaallisen Itävallan hallitsia, että nämät halkeamat meidän Zionin muureissa —"
"Jos tarkotat tätä ristiretkeä", vastasi herttua, "niin soisin että se olisi särkynyt kappaleiksi ja että jokainen onnellisesti olisi kotonansa. — Olkoon tämä sanottu meidän kesken."
"Mutta", sanoi Montserrat'n markiisi, "kukapa olisi voinut ajatella, että kuningas Richard olisi tämän eripuraisuuden herättänyt, hän, jonka oikkuja niin uskollisesti olemme kärsineet ja jolle olemme olleet yhtä nöyrät, kuin orja herralleen, toivoen että hän käyttäisi urhollisuuttansa vihollistamme, eikä ystäviämme vastaan!"
"Minä en puolestani voi havaita, että hän olisi niin suuresti muita urhoollisempi", sanoi arkkiherttua. "Jalo markiisi olisi luullakseni kyllä kurittanut häntä turnauskentällä; sillä vaikka saarelainen tapparalla lyöpi kovia iskuja, ei hän siltä ole erittäin taitava keihään pitämisessä. Minä itse en olisi epäillyt kohdata häntä vanhan riitamme vuoksi, jollei kristikunnan etu kieltäisi kahta hallitsevaa ruhtinasta saattamasta henkeänsä kaksintaistelossa vaaranalaiseksi. — Vaan jos niin haluat, jalo markiisi, rupean kummiksesi tässä taistelussa."
"Ja minä myös", sanoi suurimestari.