"Tulkaat sitte, jalot herrat, päivälliselle telttaani", sanoi herttua, "niin saamme keskustella tästä asiasta, juodessamme pullon puhdasta Nierensteiniä."
He kulkivat yksissä arkkiherttuan teltalle.
"Mistä patronamme ja nuo vallat juttelivat?" sanoi Jonas Schwanker toverilleen Spruch-Sprecherille, joka omin lupinsa oli tunkeunut herransa luokse, niin pian kuin neuvoskunnan kokous oli päättynyt, kun narri jäi seisomaan kunnian-arvoisemman matkan päähän,
"Hulluuden palvelia", vastasi Spruch-Sprecher, "hillitse uteliaisuuttasi! Ei minun sovi sinulle ilmaista herramme tuumia."
"Viisaudenmies, sinä erehdyt", vastasi Jonas; "me olemme kumpikin herramme alituiset seurakumppanit ja yhtä tärkeätä on meille molemmille tietää, onko sinulla vai minulla — viisaudella vai hulluudella — suurempi valta hänen luonansa."
"Hän sanoi markiisille ja suurimestarille", vastasi Spruch-Sprecher, "että hän oli kyllästynyt tähän sotaan ja mielellään olisi onnellisesti kotonaan taasen."
"Tämä on seisontaheitto, eikä lueta pelissä miksikään", sanoi narri; "tuo oli hyvin järkevästi ajateltu, vaan sen kertominen muille oli suuri tyhmyys. — Jatka!"
"Hm!" sanoi Spruch-Sprecher; "hän sanoi sitten että Richard ei ollut muita urhoollisempi, eikä liioin taitava turnausradalla."
"Puumiekkani nimessä", sanoi Schwanker, "tämä oli ääretön tyhmyys. —
Entäs vielä!"
"Olepas vaiti, olen jotenkin huonomuistinen", vastasi viisauden mies, "hän käski heidän tulla juomaan pullon Nierensteiniä."