"Mitä nyt?" sanoi sulttani ankarasti,
"Accipe hoc!" ähkyi kääpiö.
"Hoc! Mitä sanot?" jatkoi sulttani.
"Accipe hoc!" vastasi tuo hämmästynyt raukka, tietämättä kenties, että kertoi samat sanat kuin ennen.
"Mene tiehes!" sanoi sulttani. "Minua ei huvita kuulla hullutuksia".
"En minä ole hullu", sanoi kääpiö, "enemmän kuin tarvitaan, että hulluuteni auttaisi järkeäni ansaitsemaan minulle, kurjalle raukalle, jokapäiväisen leipäni. Kuule, kuule minua, suuri sulttani!"
"No, jos sinä valitat jostakin todellisesta vääryydestä", sanoi Saladin, "on kuningas velvollinen kuulemaan sanojasi, olitpa viisas tai hullu. — Tule tänne kanssani", jatkoi hän vieden hänen teltan sisempään osaan.
Mitä heidän puheensa lie koskenutki, keskeytti sitä pian torvien toitotus, joka ilmotti kristittyjen ruhtinasten tuloa. Saladin tervehti heitä teltassaan kuninkaallisella kohteliaisuudella, joka oli sekä hänen että heidän arvonsa mukainen, vaan erityistä kohteliaisuutta hän osotti nuorelle Huntingdonin kreiville, jolle hän jalomielisesti toivotti onnea hänen nykyisten iloisten toivettensa johdosta, vaikka ne olivatkin tehneet tyhjäksi Saladinin omat toiveet.
"Mutta älä luule, jalo nuorukainen", sanoi sulttani, "että Skotlannin prinssi on enemmän tervetullut Saladinin luokse, kuin Kenneth oli yksinäiselle Ilderimille, kun he tapasivat toisensa erämaassa, tahi kuin alakuloinen etiopialainen oli Adonebek El Hakimille. Urhoollisella ja jalolla sielulla, kuten sinun, on oma arvonsa, huolimatta säädystä ja syntyperästä, juuri kuin tämä raikas juoma, jonka tässä sinulle tarjoan, on yhtä makeaa, juotiinpa se savi-astiasta tahi kultaisesta maljasta".
Huntingdonin kreivi antoi sopivan vastauksen, kiitollisesti tunnustaen niitä monia ja suuria palveluksia, joita jalomielinen sulttani oli hänelle tehnyt; vaan juotuaan Saladinin maljan siitä sorbetipikarista, jonka tämä oli tarjonnut hänelle, ei hän voinut olla hymysuin sanomatta: "urhoollinen ratsumies Ilderim ei tiennyt, miten jää muodostui; vaan antelias sulttani jäähdyttää sorbetinsa lumella".