"Tahdotko, että arapialainen tahi kurdilainen olisi yhtä ymmärtäväinen kuin Hakim?" sanoi sulttani, "joka pukeutuu valepukuun, hänen täytyy antaa sydämensä tunteiden ja päänsä opin olla sen puvun kaltainen, jonka hän on ottanut ylleen. Minä halusin nähdä, miten urhoollinen ja rehellinen ritari Frangistanista käyttäisi itseänsä väittelyssä semmoisen henkilön kanssa, kuin minä silloin näytin olevan. Sentähden olin epäilevinäni yleisesti myönnetyn asian totuutta nähdäkseni, millä perustuksella väitteitäsi puollustaisit".
Kummastelematta kuullen, että jäähdytettyä sorbetia oli saatavissa, tarttui Itävallan arkkiherttua, joka seisoi vähän syrjässä, erinomaisella mielihyvällä ja hiukan kömpelösti suureen maljaan, juuri kun Huntingdonin kreivi oli laskemaisillaan sen luotansa.
"Hyvin virkistyttävää!" huudahti hän aika kulauksen perästä, jonka päivän helle ja kuume-oireet eilispäivän päihtymyksen vuoksi tekivät erittäin tervetulleeksi; ja huoahtaen hän kurotti maljan temppeliritarein suurimestarille. Saladin antoi merkin kääpiölle, joka astui esiin ja karkealla äänellä lausui sanat: Accipe hoc! Temppeliherra säpsähti, kuten hevonen, joka äkkää jalopeuran pensaan juuressa polun varrella; vaan hän tointui heti ja nosti maljan huulilleen, kenties näin salatakseen hämmennystään. — Vaan nämä huulet eivät koskaan koskeneet maljan laitaa. Saladinin miekka lensi tupestaan, kuten salama pilvistä iskee. Se välähti ilmassa ja suurimestarin pää vyöryi teltan toiseen päähän, vaan ruumis jäi sekunniksi seisomaan malja yhä kädessä, ja kaatui sitten, jolloin juoma sekaantui suonista purskahtavan veren kanssa yhteen.
"Petosta!" huudettiin joka taholta ja Leopold, joka seisoi lähinnä Saladinia ja hänen veristä miekkaansa, juoksi taaksepäin, ikäänkuin peljäten että nyt tulisi hänen vuoro. Richard ja muut laskivat kätensä miekkaan.
"Älä pelkää mitään. Itävallan arkkiherttua", sanoi Saladin, yhtä tyynesti, kuin jos ei mitään olisi tapahtunut, "älkääkä tekään. Englannin kuningas, liioin suuttuko siitä, mitä olette nähneet. Ei moninaisten konnantöittensä vuoksi; ei sen väijymyksen tähden, jota hän hänen oman asekantajansa tunnustuksen mukaan mietti kuningas Richardin henkeä vastaan; ei sentähden että hän erämaassa ajoi minua ja Skotlannin prinssiä takaa, niin että meidän täytyi pelastaa henkemme hevosten nopeuden kautta; ei sen vuoksi että hän juuri nyt on yllyttänyt maroniteja karkaamaan päällemme, joka hanke ainoastaan sen kautta on tyhjäksi rauennut, että minä vasten luuloa olin kutsunut kokoon liian monta arapialaista — ei kaikkein näiden rikosten tähden, vaikkapa jokainen niistä olisi ansainnut semmoisen rangaistuksen, hän makaa kuolleena tuossa, vaan sentähden että hän tuskin puolta tuntia, ennenkuin hän läsnä-olollaan saastutti seuraamme, niinkuin samumtuuli myrkyttää ilman, työnsi puukon kumppaninsa ja rikosveljensä. Konrad Montserrat'n sydämeen, jottei tämä tunnustaisi niitä ilkeöitä salahankkeita, joihin he yhteisesti olivat olleet osalliset".
"Mitä! Konrad murhattu? Ja suurimestari, hänen kumminsa ja likin ystävänsä, on hänen murhannut!" huudahti Richard. "Jalo sulttani, en tahdo epäillä sanojasi — kuitenkin tämä on todistettava — muuten —
"Tuossa seisoo todistaja", sanoi sulttani, osottaessaan peljästynyttä kääpiöä. "Allah, joka lähettää meille kiiltomadon valaisemaan yötä, voi saada salaiset rikokset halvimmilla keinoilla ilmi".
Saladin kertoi nyt kääpiön historian, joka kuului lähes näin: mielettömässä uteliaisuudessaan, tahi, kuten hän osaksi tunnusti, näpistelläksensä oli Nectabanus hiipinyt Konradin telttaan, josta hänen palveliansa olivat luopuneet, kiiruhtaen muutamat leiristä pois, ilmottamaan hänen veljelleen tappelun päätöstä, ja toiset nauttien niitä virvotuksia, joita sulttanin anteliaisuus oli heille jättänyt. Haavotettu nukkui Saladinin ihmeellisen talismanin vaikutuksesta, niin että kääpiöllä oli tilaisuus mieltä myöten nuuskia joka paikassa, kunnes raskaiden askelten kopina pelotti häntä menemään piiloon. Hän hiipi esiriipun taakse, josta hän saattoi kuulla ja nähdä kaikki, mitä suurimestari, joka tuli sisään ja huolellisesti sulki teltan oven jälkeensä, sanoi tahi teki. Hänen uhrinsa, joka äkkiä heräsi unesta, näkyi kohta aavistaneen vanhan toverinsa tarkotuksen, sillä hän oli peljästyneellä äänellä kysynyt, minkä tähden suurimestari häiritsi häntä.
"Minä tulen sinua ripittämään ja synneistäsi päästämään", vastasi suurimestari.
Pelästynyt kääpiö ei voinut paljon muistella heidän muuta keskustelua, paitsi että Konrad oli pyytänyt suurimestaria ei taittamaan särkynyttä ruokoa ja että temppeliherra oli työntänyt turkkilaisen tikarin hänen sydämeensä, sanoen: Accipe hoc! jotka sanat sitten kauan kummittelivat piilossa olevan todistajan peljästyneessä mielikuvituksessa.