"Haa, niinkö arvelet?" sanoi kopea paroni. "Vaan tiedä sitten, sinä, joka lienet kuninkaitten ja ruhtinasten lähettiläs, ettei kukaan lääkäri saa lähestyä Englannin Richardin tautivuodetta ilman Gilslannin Tuomaan suostumuksetta; ja he varokoot itseään, jotka mielivät sinne pyrkiä ilman sitä".
Hän kääntyi ylpeästi pois, kun skotlantilainen astui häntä vielä likemmäksi ja asettuen suoraan hänen tiellensä, tyynellä äänellä, jossa kuitenkin värähti vissi määrä ylpeyttä, kysyi jos Gilslannin lordi piti häntä aatelismiehenä ja hyvänä ritarina.
"Kaikki skotlantilaiset ovat syntyperänsä puolesta aatelismiehiä", vastasi de Vaux hiukan ivallisesti, vaan havaiten oman vääryytensä, ja huomattuaan kuinka veri nousi Kennethille kasvoihin, hän lisäsi: "että te olette hyvä ritari, olisi ainakin sen synti kieltää, joka on nähnyt teidän hyvin ja urhokkaasti toimittavan velvollisuutenne".
"No hyvä", sanoi skotlantilainen ritari, viimeisen myönnytyksen suoruudesta hyvillänsä, "minä vannon teille, Thomas Gilslannista, että, niin totta kuin olen rehellinen skotlantilainen, jota pidän yhtä suurena etuoikeutena kun vanhaa aatelisuuttani, ja niin totta kun olen lyöty ritari ja tänne tullut saavuttamaan kunniaa ja mainetta tässä elämässä ja syntieni sovitusta tulevaisessa niin totta, ja sen siunatun ristin kautta, jota kannan, minä vakuutan teille, että ainoastaan tarkotan Richard Leijonasydämen parasta, kun pyydän hänen antaumaan mahomettiläisen lääkärin hoidettavaksi".
Tämä juhlallinen vakuutus teki vaikutuksen englantilaiseen, joka suuremmalla suopeudella, kuin hän tähän saakka oli osottanut, virkki: "olkoon — jota en itse puolestani epäile — herra Leopartin Ritari, että itse olet varma asiasta, niin sano, teenkö oikein, jos maassa, missä myrkytystaito on yhtä yleinen kuin keittotaide, annan tuon tuntemattoman lääkärin käyttää rohtojaan sairasta kohtaan, jonka henki on kristikunnalle niin kallis?"
"Mylord," skotlantilainen vastasi, "tähän voin ainoastaan vastata, että asekantajani, ainoa seuralaisistani, jonka sota ja taudit ovat minulle jälelle jättäneet, nyt on kovasti sairastanut samaa kuumetta, joka urhoollisen Richard kuninkaan persoonassa on halvannut pyhän yrityksemme etevimmän jäsenen. Tämä lääkäri, tämä El Hakim, on vain tuntikausi taapäin antanut hänelle lääkkeitään ja nyt hän jo on vaipunut virkistyttävään uneen. Että hän voipi parantaa tätä tautia, joka on niin vaarallinen, sitä en epäile; ja että hän tahtoo sitä tehdä, luulen siitä näkyvän, että kuninkaallinen sulttani, joka on niin vilpitön ja rehellinen, kuin sokaistu uskoton voipi olla, on hänen lähettänyt; ja muutoin minusta tuntuu, että varmuus palkinnosta, jos hän onnistuu, ja rangaistuksesta, jos hän tahallansa jää onnistumatta, on täydellinen takuu yrityksen mahdollisesta menestymisestä".
Englantilainen kuunteli häntä silmät maahan luotuina, ikäänkuin olisi epäillyt, mutta kernaasti halunnut tulla vakuutetuksi. Viimein hän katsoi ylös ja sanoi: "voinko saada nähdä sairasta asekantajaanne, sir?"
Skotlantilaista ritaria näytti kysymys arveluttavan; hän punastui, vaan vastasi vihdoin: "kernaasti, mylord Gilsland; mutta kun näette koristelemattoman asuntoni, tulee teidän muistaa, että skotlannin ritarit ja aatelismiehet eivät syö niin herkullisesti, makaa niin pehmeästi, eivätkä huoli asua niin komeasti, kuin heidän eteläiset naapurinsa. Asuntoni on *köyhä*, mylord Gilsland", hän lisäsi ylpeällä painolla tuolle sanalle, lähtiessään vähän vastahakoisesti näyttämään tietä kortteriinsa.
Mitä ennakkoluuloja de Vaux'lla olikin uuden tuttavansa kansaa kohtaan, ja vaikka emme tahdo kieltää että ne suureksi osaksi johtuivat heidän sananlaskuksi tulleesta köyhyydestä, oli hän kuitenkin kovin jalomielinen nauttiakseen nöyryyttämisestä, jota uljas mies ei voinut olla tuntematta, kuin hänen täytyi paljastaa puutteita, joita hänen ylpeytensä kernaasti olisi salannut.
"Häpeä sille ristin soturille", hän sanoi, "joka ajattelisi maallista loistoa eli ylellistä mukavuutta, rientäessään pyhän kaupungin pelastukseksi. Kuinka paha meidän lieneeki, niin kumminkin meidän on parempi olla kuin kaikkein niiden marttyrain ja pyhimysten, jotka ennen meitä ovat näillä paikoilla vaeltaneet ja nyt pitelevät kultaisia lamppuja ja ijäti vihannoita palmuja käsissänsä".