[1] Tällä hän tarkotti että hänellä oli se tietomäärä, jonka sadassa vuodessa voipi hankkia.
Gilslannin paroni, joka käsittäen tätä sanojen mukaan luuli saracenin väittävän, että hän olisi vuosisadan vanha, katsoi epäilevästi pappiin, joka, vaikka hän paremmin ymmärti El Hakimin tarkotusta, kuitenkin vastasi hänen silmäykseensä päätä armelevasti puistamalla. Hän rupesi taasen arvokkaan näköiseksi ja kysyi uudelleen ylpeällä äänellä, mitä todistuksia lääketaidostansa Adonebek saattoi esiintuoda.
"Teillä on mahtavan Saladinin sana", viisas vastasi, kunnioituksen merkiksi kohottaen kättä lakkiinsa; "sana, jota ei konsanaan rikottu ystävää eitä vihollista kohtaan — mitä, nazareni, voit vaatia enempää?"
"Minä vaadin silminnähtäviä todistuksia taidostasi", sanoi paroni, "ja ilman niitä et saa Richard kuninkaan vuodetta lähestyä".
"Lääkärin taitavuus", sanoi arapialainen, "näkyy parhaiten sairaan parantumisesta. Katsokaa tätä sotamiestä, jonka veri on kuivettunut tuosta kuumeesta, joka on leirinne täyttänyt vaalenneilla luurangoilla ja jota vastaan nazarenilaisten lääkäreinne taito on ollut kuni silkkitakki teräspeistä vastaan. Katselkaa hänen sormiansa ja käsivarsiaan, jotka ovat niin laihtuneet että näyttävät kurjen kynsiltä ja sääriltä. Kuolema oli tänä aamuna jo pannut merkkinsä häneen; mutta jos Azrael olisi seisonut hänen vuoteensa toisella puolla, ja minä toisella, ei hänen sieluansa olisi voitu tempaista hänen ruumiistansa. Älkää minua pitemmillä kyselmillä häiritkö, vaan vartokaa ratkaisevan hetken lähenemistä, ja katselkaa hiljaisella kummastuksella ihmeellistä tapausta".
Lääkäri otti nyt astrolabinsa, eli tähtikiikarinsa, itämaitten viisaiden ennustuskalun, ja odotettuaan vakavalla tarkkuudella säntilleen sitä hetkeä, jolloin iltarukouksen aika oli tullut, hän lankesi polvilleen, kasvot Mekkaan päin käännettyinä, ja luki ne rukoukset, joilla mahomettiläiset päättävät päivän työt. Piispa ja englantilainen paroni katselivat sillävälin toinen toistansa ylenkatsetta ja vihaa ilmaisevin silmin, vaan ei kumpikaan pitänyt soveliaana häiritä El Hakimia hänen hartaudessaan, kuinka jumalaton se heistä olikin.
Arapialainen nousi maasta, johon hän oli polviansa notkistanut, ja käyden majaan, jossa sairas makasi, otti hän pienestä hopeakotelosta sienen, joka lienee ollut jossain kryytivedessä kasteltu; sillä kun hän pisti sen nukkuvan sairaan nenän alle, tämä aivasti, heräsi ja katseli ympärilleen hämmästynein silmin. Hän oli hirvittävän näköinen, kun hän miltei alastomana nousi istualleen makuusijaltaan; sillä hänen luunsa ja rustonsa kuultivat nahkan alta niin selvään kuin ei niitä liha koskaan olisi peittänyt; kasvonsa olivat kaitaisen pitkät ja ryppyiset, mutta silmänsä jotka ensin levottomasti olivat liikkuneet sinne tänne, muuttuivat vähitellen rauhallisemmiksi. Hän näkyi huomaavan ylhäisten vierasten läsnäolon, sillä hän yritti heikosti, kunnioituksensa osotteeksi, nostaa lakkiaan päästä, pidätetyllä ja nöyrällä äänellä kysyessään herraansa.
"Tunnetko meitä, palvelia?" sanoi Gilslannin lordi.
"Enpä oikein, mylord", vastasi asekantaja voipuneesti. "Uneni on ollut pitkä ja näköjä täynnä. Kuitenkin huomaan punaisesta rististä, että olette ylhäinen englantilainen lordi ja että tuo toinen on pyhä pappismies, jonka siunausta minä vaivainen syntinen pyydän".
"Se on sinulle suotu — Benedictio domini sit vobiscum", sanoi pappi tehden ristinmerkin, mutta sairaan sänkyä lähemmäksi menemättä.