"Ei", sanoi Gilslannin paroni, "miksi miesparkaa pettäisimme? —
Ystäväni, herrasi on palannut leiriin ja kohta saat häntä tavata".
Sairas kohotti kiitollisena käsiään taivasta kohti ja voimatta kauvemmin vastustaa juoma-annoksen nukuttavaa vaikutusta, vaipui suloiseen uneen.
"Te olette parempi lääkäri kuin minä, sir Tuomas", sanoi pappi; "rauhottava valhe on sairashuoneessa soveliaampi kuin ikävä totuus".
"Mitä te tarkotatte, korkea-arvoinen herra?" sanoi de Vaux kiivaasti. "Uskotteko te että minä sanoisin valheen, joskin sillä voisin pelastaa tusinamäärän samanlaisia henkiä kun tuo?"
"Te sanoitte", pappi vastasi, nähtävästi levottomana, "että asekantajan herra oli palannut — hän, tarkotan ma, Leopartin ritari".
"Ja niin hän todella *onki*", sanoi de Vaux. "Minä puhuttelin häntä pari tuntia sitte. Tämä oppinut tohtori tuli hänen seurassaan".
"Pyhä neitsyt! Miksikä ette hänen takaisintulostaan minulle maininneet?" sanoi pispa ilmeisesti hämillään.
"Enkö minä sanonut, että Leopartin ritari oli palannut tämän lääkärin seurassa? Minä luulin sen tehneeni", vastasi de Vaux huolettomasti; "mutta mitä yhteyttä on hänen palaamisellaan tohtorin taitavuuden eli hänen majesteetinsa parantamisen kanssa?"
"Paljon, sir Tuomas — paljon", sanoi pispa puistaen nyrkkiään, polkien jalkaa maahan ja ikäänkuin vasten tahtoansa osottaen suurinta malttamattomuutta. "Mutta mihin on tuo ritari nyt saattanut mennä? Jumala meitä armahtakoon — tässä on tapahtunut joku onneton ereys!"
"Tuo orja etuhuoneessa", sanoi de Vaux, vähin kummastellen pispan mielenliikutusta, "voipi luultavasti meille sanoa missä hänen herransa on".