He kutsuivat nyt pojan luokseen, joka heille melkein ymmärtämättömällä kielellä vihdoin sai selvitetyksi, että eräs upseeri vähän ennen heidän tuloaan oli kutsunut ritarin kuninkaan telttaan.
Pispan mielenliikutus yltyi nyt niin suureksi, että de Vaux'kin sen huomasi, vaikka hän ei ollut mikään tarkka vaarinottaja taikka muuten luulevainen. Vaan samassa määrässä näytti myös hänen halunsa sitä salata ja hillitä hänessä yltyvän. Hän heitti hätäisen jäähyvästin de Vaux'lle, joka kummastellen katseli hänen jälkeensä vähän aikaa, ennenkuin hän kohotellen olkapäitään lähti saattamaan arapialaista lääkäriä kuningas Richardin telttaan.
Yhdeksäs luku.
Ei lääkärillä tuoll' oo vertaistaan;
Kun kuume, rutto, hänen havaitsevat,
Ne jäsenistä kiusatuista rientää.
Anonymus.
Gilslannin paroni kulki hitailla askelilla ja huolestuneilla kasvoilla kuninkaallista telttaa kohti. Hän epäili suuresti omaa kykyään muualla kuin taistelutanterella, ja kun hän tiesi ymmärryksensä ei olevan kovin terävää laatua, hän tavallisesti tyytyi kummastelemaan asioita, joita vilkkaammalla mielenkuvituksella lahjotettu ihminen olisi koettanut selittää ja käsittää eli ainaki tehnyt tutkistelemisen esineeksi. Mutta aivan merkillistä oli hänestäkin, että pispan huomio niin kerrassaan oli kääntynyt tuosta ihmeellisestä lääkityksestä ja niistä toiveista Richardin parantumisen suhteen, joita se herätti, ja että siihen saattoi olla syynä hänen mielestään niin vähäpätöinen asia kuin köyhän skotlantilaisen matkat edestakaisin — skotlantilainen ritari oli nimittäin Tuomas Gilslannilaisen mielestä halvin ja ylenkatsottavin kaikista aatelisista; ja vaikka hän tavallisesti väliäpitämättä katseli tapausten menoa, koki hänen sielunsa tavattomilla ponnistuksilla nyt arvata tämän asian oikeaa laitaa.
Viimein johtui hänelle mieleen, että kaikki tyyni mahtoi olla liittolaisten leirissä tehty salatuuma Richard kuningasta vastaan, ja että luultavaa oli, että pispa, jota muutamat pitivät viekkaana eikä erittäin tunnollisena, saattoi olla yksi osamiehistä siihen. Tosi oli, että hänen mielestään ei toista ihmistä ollut niin täydellistä kuin hänen herransa; sillä Richard oli ritariston kaunistus ja kristittyin johtajien päällikkö, ja noudatti kaikin puolin pyhän kirkon käskyjä; eikä de Vaux'n käsitteet täydellisyydestä vaatineet enempää. Lisäksi hän tiesi että hänen herransa aina oli syyttömästi suurten omaisuuttensa osottamisesta saanut niittää yhtähyvin vihaa ja moitetta kuin kunniaa ja uskollisuutta, sekä että itse leirissä ja niitten ruhtinasten joukossa, jotka valalla olivat ristiretkeen sitouneet, löytyi monta, jotka kernaasti olisivat heittäneet kaikki toivot voitosta saracenein suhteen, jos olisivat voineet kukistaa tai edes nöyryyttää Englannin Richardia.
"Sentähden", arveli paroni itsekseen, "ei ole ollenkaan mahdotonta, että tämä El Hakim sillä parannuskeinollaan, jota hän on käyttänyt skotlantilaista asekantajaa kohtaan, ainoastaan tarkottaa koirankuria, johon Leopartin ritari on myöntynyt ja johon Tyron piispalla, niin pappi kuin hän lieneeki, myöski voipi olla osa".
Tämä arvelu ei kuitenkaan tahtonut hyvästi sopia yhteen sen levottomuuden kanssa, jota piispa oli osottanut kuullessaan, että ritari vastoin hänen luuloansa äkkiä oli palannut ristiretkeiliäin leiriin. Mutta de Vaux noudatti ainoastaan yleisiä ennakkoluulojaan, jotka hänelle antoivat sen varman vakuutuksen, että viekas italialainen pappi, epäluotettava skotlantilainen ja saraceniläinen lääkäri oli joukko aineita, joista kaikkea mahollista pahaa, vaan ei suinkaan mitään hyvää ollut saatavana. Hän päätti kuitenki suoraan esittää epäilyksensä kuninkaalle, jonka älyä hän melkein piti yhtä suuressa arvossa kuin hänen urhoollisuuttaan.
Sillä välin oli Tuomas de Vaux'n arveluille varsin vastaisia asioita tapahtunut. Hän oli tuskin kuninkaan teltasta lähtenyt, ennenkuin Richard, niin hyvin kuumeen synnyttämästä, kuin oman luonteensa malttamattomuudesta, alkoi hänen poissaoloansa pitkäksyä ja hartaasti odottaa hänen takaisintuloaan. Hän oli kyllin kokenut yrittääksensä viihdyttää mielikiihkoansa, joka isosti enensi hänen ruumiillista kipuansa. Palvelioita hän kiusaksi asti pyysi hankkimaan hänelle huvitusta ja papin rukouskirjaa, oppineen romania ja hänen enin suosittunsa ministrelin soittoa käytettiin turhaan. Viimein, pari tuntia auringonlaskun edellä ja siis paljo varemmin kuin hän taisi toivoa minkäänlaista luotettavaa tietoa maurilaisen eli arapialaisen parantamistavan vaikutuksesta, hän lähetti, kuten jo olemme kuulleet, käskyn Leopartin ritarille hetimiten tulemaan hänen luokseen, toivoen lievittävänsä kärsimättömyyttään sir Kennethiltä saamalla tarkemman kertomuksen niistä syistä, joitten tähden hän oli leiristä ollut poissa ja niistä asianhaaroista, joissa hän oli mainion tohtorin kanssa tullut yhteen.