"Mylord", sanoi sir Kenneth, "minä tahdon puhua totta aivan kuin rippi-isälleni. Maan-alaisessa kappelissa, johon erakko minua saattoi, näin vaimonpuolisen köörin osottavan hartauttansa kaikkein pyhimmälle reliikille; mutta kun en nähnyt heidän kasvojansa, enkä kuullut heidän ääniänsä, paitsi niissä ylistysvirsissä, joita he lauloivat, en voi sanoa, josko Englannin kuninkaatar oli seurassa".
"Ja ettekö noista vaimonpuolista tunteneet ketään?"
Sir Kenneth seisoi ääneti.
"Minä kysyn teiltä", sanoi kuningas, nojaten kyynäspäälleen, "ritarina ja ylimyksenä, ja vastauksestanne näen mitä arvoa kummalleki annatte — tunsitteko, vaan ettekö tunteneet yhtään naista näitten rukoiliain joukossa?"
"Mylord", sanoi Kenneth, sanoja tavotellen, "minä saatoin kenties arvata".
"Ja minä saatan ehkä myöskin arvata", sanoi kuningas rypistäen kulmakarvojaan; "vaan tästä kyllin. Niin leoparti kuin olette, herra ritari, älkää härnätkö leijonan käpälää. Muistakaa — kuuhun rakastuminen olisi vain hulluus; vaan korkean tornin rintavarustuksilta alas hyppääminen, siten tullaksensa sen piiriin, olisi itsemurhaajan mielettömyyttä".
Tällä hetkellä kuului ulkohuoneesta liikettä, ja kuningas, äkkiä muuttaen äänensä tavalliseksi, sanoi: "hyvä — mene — kiiruhda de Vaux'n luokse ja käske hänen tänne arapialaisen tohtorin kanssa. Henkeni sulttanin rehellisyydestä! Jos hän vain tahtoisi väärästä uskostansa luopua, niin minä miekallani auttaisin häntä ajamaan noita franskan ja itävallan hylkyjoukkoja pois hänen valtioistaan, ja pitäisin Palestinaa yhtä hyvästi hallittuna häneltä, kuin jos sen kuninkaat olisivat itse taivaan päätöksen mukaan voideltuja".
Leopartin Ritari poistui ja heti senjälkeen kamaripoika ilmotti että lähetyskunta suuresta neuvostosta pyysi saada Englannin majesteetille tehdä kunniatervehyksensä.
"He siis vielä tunnustavat minun hengissä olevan", oli hänen vastauksensa. "Ketä ovat nuo arvoisat lähettiläät?"
"Temppeliherrain Suurimestari ja Montserrat'n markiisi".