Hän valitsi päivällisajan käyntiänsä varten ja tekosyynä oli arkkiherttualle lahjottaa erästä harvinaista lajia Cyperinviiniä, joka juuri oli sattunut hänelle saaliiksi, ja keskustella sen ansioista unkarin ja rheinin viinien rinnalla. Tämä kohteliaisuus tietysti palkittiin kutsuilla herttuan pöytään ja kaikkia keinoja koetettiin saadakseen sitä hallitsevan ruhtinaan arvon mukaiseksi. Italialaisen hieno aisti kuitenkin huomasi enemmän tuhlaavaa ylellisyyttä kuin somuutta ja komeutta niiden ruokalajien paljoudessa, joilla pöytä oli katettu.
Vaikka saksalaisilla vielä oli sama sotaisa ja suora luonne, kuin heidän esi-isillänsä, jotka kukistivat Roman vallan, olivat he kumminkin säilyttäneet jommoisenkin osan heidän sivistymättömästä raakuudesta. Ritarillisuuden tapoja ja periaatteita ei heidän kesken viljelty siihen hienonnuksen määrään, kuin englannin ja franskan ritareissa, eivätkä he noudattaneet niitä seurustelemisen sääntöjä, joita näissä molemmissa kansoissa pidettiin suurimpana sivistyksenä; ja Konradin korvaa ja mieltä, kun hän istui arkkiherttuan pöydässä, hurmasi sentähden niiden teutonilaisten äänten melu, jotka kaikilta suunnilta kuuluivat, ruhtinaallisten pitojen juhlallisuudesta huolimatta. Vierasten puku näytti hänestä yhtä narrimaiselta, koska useoilla itävallan ylimyksillä oli pitkä parta ja melkein kaikilla lyhyet, kirjavat takit, leikatut, koristetut ja reunustetut länsi-Europassa tuntemattomalla tavalla.
Suuri joukko palvelioita, vanhoja ja nuoria, toimittivat teltassa palvelusta, sekaantuivat välin herrainsa puheeseen, saivat ruanjäännöksiä, ja söivät niitä seisoen seuran seljän takana. Narreja, kääpiöitä ja ministrelejä oli siellä mahdotoin määrätä ja ne melusivat kovemmin ja olivat kärkkäämpiä, kuin mitä paremmin järjestetyissä seuroissa suvaittiin. Kun he saivat runsaan osansa viinistä, jota kullekin kaadettiin yltäkyllin, niin heidän vallaton hälinänsä kävi yhä hurjemmaksi.
Koko ajan ja keskellä tätä huutavaa laumaa, joka paremmin olisi sopinut saksalaisten markkinakapakkaan kuin hallitsevan ruhtinaan telttaan, arkkiherttuaa palveltiin turhamaisella tarkkuudella, joka osotti kuinka arka hän oli sen arvon ylläpitämisestä, jonka hänen ylentämisensä oli hänelle antanut. Ainoastaan aatelissukuiset hovipojat saivat häntä polvillaan palvella, hän söi hopealautaselta ja joi Tokay- ja Reininviinejänsä kultapikarista. Hänen herttuallinen levättinsä oli kärpännahoilla komeasti reunustettu, hänen kruununsa veti kalleudessa vertaa kuninkaalliselle kruunulle ja hänen jalkansa, jotka olivat pistetyt päittensä kanssa ehkä kyynärän pituisiin samettikenkiin, lepäsivät raskaalla hopiojakkaralla. Mutta miehen luonnetta sopi osittain ilmaisemaan, että vaikka hän koki osottaa huomaavaisuuttansa Montserrat'n markiisille, jonka hän kohteliaasti oli asettanut oikealle puolellensa, hän paljo suuremmalla huomiolla kuunteli Spruch-Sprecheriänsä s. o. puheliamiestään eli *sananlaskujen saneliaa*, joka seisoi hänen oikean olkapäänsä takana.
Tuo henkilö oli komeasti puettu levättiin ja takkiin mustasta sametista, — viimeksimainittu koristettu useilla kulta- ja hopearahoilla, jotka olivat siihen kiinnitetyt niiden anteliasten ruhtinasten muistoksi, jotka ne olivat lahjottaneet ja kädessä hänellä oli lyhyt sauva, johon myöski useita hopearahoja oli renkailla kiinnitetty ja jota hän helisteli huomiota saadakseen, kun hän aikoi sanoa jotakin joka hänen mielestään ansaitsi mainitsemista. Tämän henkilön virka arkkiherttuan hovissa oli jotain ministrelin ja neuvoksen välillä; hän oli vuorottain imartelia, runoilia ja kaunopuhelia; ja ne jotka pyrkivät herttuan ystävyyteen, kokivat tavallisesti saavuttaa Spruch-Sprecherin suosioa.
Estääksensä tämän virkamiehen viisautta kovin väsyttäväksi tulemasta, oli herttualla toisen olkapäänsä takana hovinarrinsa Jonas Schwanker, joka miltei piti yhtä kovaa nujakkaa narrilakillaan, kulkusillaan ja kepakallaan, kuin puheen mies eli sanalaskia helisevällä sauvallaan.
Nämä molemmat henkilöt laskettelivat vaihetellen totista ja naurettavaa mielettömyyttä, jolloin heidän herransa, samalla kuin hän itse heitä kiitteli eli heille nauroi, sen ohessa tarkasti piti silmällä jalon vieraansa kasvoja, havaitakseen kuinka nämät näytteet itävaltalaisesta kaunopuheliaisuudesta ja sukkeluudesta vaikuttaisivat niin täydelliseen ritariin. Vaikea on sanoa josko viisauden tai hulluuden mies enin huvitti seuraa eli nautti suurinta arvoa ruhtinaallisen herransa luona; mutta kumpaisenki kokkapuheet näkyivät häntä erinomaisesti miellyttävän. Väliin he kiistelivät keskenään, kumpika saisi sananvuoron ja huiskuttelivat kilvan kalisevia kapineitaan kovin arveluttavalla kiihkolla; mutta ylipäätäin he näyttivät olevan hyvässä sovussa ja niin tottuneet toistensa leikin säestämiseen, että Spruch-Sprecher usein alenti itsensä liittämään selityksen narrin sukkeluudelle, tehdäkseen sen kuuntelioille paremmin ymmärrettäväksi; niin että hänen viisautensa tuli jonkulaiseksi narrin hulluuden selitykseksi. Ja välin narri vuoroonsa höystytti puhelian ikäviä lauselmia pistävällä pilkkasanalla.
Minkäkaltaiset Konradin todelliset ajatukset lienevätki olleet, varoi hän huolellisesti etteivät hänen kasvonsa osottaisi muuta kuin tytyväisyyttä siihen mitä hän kuuli, ja hän nauroi eli taputti käsiään yhtä uutterasti kuin arkkiherttua itse Spruch-Sprecherin juhlalliselle hulluudelle ja narrin lörpöttelevälle sukkeluudelle. Itse teossa hän tarkasti odotteli milloin toinen taikka toinen heistä sattuisi laskemaan lauseen, soveliaan sille tarkotukselle, joka hänellä oli mielessä.
Kauan ei viipynyt, ennenkuin Englannin kuningas joutui keskustelun alaiseksi narrin kautta, joka oli tottunut pitämään Dickon of the Broomia[1] mieluisena ja loppumattomana ilveen aineena. Puheen mies oli vaiti ja vasta kun Konrad pyysi häneltä selitystä, hän lausui "että ginsti eli broom-kasvi oli nöyryyden vertauskuva, ja että olisi hyvä, jos ne, jotka sitä käyttivät, muistaisivat sen merkitystä".
[1] Dickon of the Broom on englantilainen käännös Leijonasydämen normannilaisesta sukunimestä Richard Plantagenet; vaan englantilainen sana Broom merkitsee sekä ginstikasvia (fransk. genet) että luutaa, niin että narri tässä on käyttänyt tavallista sananpartta, jota ei voi suomentaa.