"No, Hänen nimensä kautta, jota enimmän taivaassa pelkään," kristitty sanoi, "ja sen vaimonpuolen muiston kautta, jota tässä mailmassa enimmän kunnioitan, etkö ole erehtynyt ja sokaistu pakana! — Tuo timanttisormus, jota sormessasi kannat, sitä epäilemättä pidät äärettömän kallisarvoisena?"
"Balsora ja Bagdad eivät sen vertaista voi ilmituoda," saracenilainen vastasi, "vaan mitä se nykyiseen keskustelu-aineeseemme kuuluu?"
"Kuuluu kyllä," frankilainen vastasi, "niinkuin itse tulet myöntämään. Ota sotanuijani ja särje kivi kahteenkymmeneen palaseen — onko jokainen näistä palasista koko timantin arvoinen, eli ovatko kaikki yhteensä vain kymmenes osa sen arvosta?"
"Tuo on lapsen kysymys," vastasi saraceni; "tämmöisen kiven sirpaleet eivät vastaisi koko timantin arvoon edes siinä suhteessa kuin yksi sataan."
"Saraceni," vastasi kristitty soturi, "se rakkaus, minkä totinen ritari omistaa yhdelle ainoalle, ihanalle ja uskolliselle kaunottarelle on tuo kalliskivi kokonaisenaan; se hellyys, jonka sinä tuhlaat orjallisille vaimoillesi ja puoleksi naiduille orjillesi, on verrattain yhtä arvoton kuin särjetyn timantin välkkyvät sirpaleet."
"No pyhän Kaaban kautta," sanoi emiiri, "etkö ole mielipuoli, joka hyväilet rautakahlettasi ikäänkuin se olisi kultaa! Katso tarkemmin. Tämä sormukseni kadottaisi puolet kauneuttansa, ellei kantakiveä ympäröisi ja reunustaisi nuo pienemmät hohtokivet, jotka sitä somistavat ja ylentävät. Tuo keskimäinen timantti on mies, luja ja kokonainen, jolla itsessään on oma arvonsa; ja tuo kehä pienempiä hohtokiviä on naiset, jotka hänestä saavat valonsa, minkä hän heille jakaa sen mukaan kuin hänelle parhaiten sopii. Ota keskimäinen kivi sormuksesta pois ja timantti pysyy yhä saman-arvoisena kuin ennen, kun sitävastoin nuo pienemmät kivet jäävät verrattain arvottomiksi. Ja näin on vertauksesi oikein ymmärrettävä; sillä mitä runoilia Mansour sanoo? "Miehen suosio se on, joka kauneutta ja suloutta naiselle suopi, aivan kuin virtasen kalvo ei kimaltele enään, kun auringon säde herkeää sitä suutelemasta."
"Saraceni," vastasi ristiretkeläinen, "sinä haastelet sen tavoin, joka ei konsanaan ole nähnyt naista, joka sotilaan lempeä ansaitseisi. Usko minua, jos näkisit europalaisia kaunottareita, joita me, ritariston jäsenet, Jumalan jälkeen palvelemme ja kunnioitamme, iäksi sinä kyllästyisit noihin hekumallisiin orjaraukkoihin haremissasi. Meidän kaunottareimme sulo kärjestää keihäämme ja terottaa miekkamme; heidän sanansa ovat lakimme, ja yhtä hyvin voisi sytyttämätön lamppu valoa levittää, kuin ritari, jolla ei olisi sydämensä hallitsiatarta, kunnostaa itseänsä sankaritöillä."
"Olen kuullut kerrottavan tuosta länsimaisten ritarien hurjuudesta," sanoi emiiri, "ja olen aina pitänyt sitä sen mielettömyyden sivu-oireena, joka on saanut teidät tänne tyhjää hautaa vallottamaan. Vaan kuitenkin ne frankit, jotka olen tavannut, ovat niin isosti ylistäneet naistensa ihanuutta, jotta varsin kernaasti omilla silmilläni mielisin niiden hempeyttä nähdä, jotka voivat muuttaa rohkeoita sotureita oikkujensa orjiksi."
"Urhoollinen saraceni", sanoi ritari, "ellen olisi matkalla pyhälle haudalle, pitäisin ylpeytenäni viedä teidät, täydellä turvallisuuden vakuutuksella, Richard Englantilaisen leiriin, jota paremmin ei kukaan ymmärrä jaloa vihollista kunnioittaa; ja vaikka olen köyhä ja yksinäinen, niin kuitenkin luulisin sinulle ja jokaiselle sinun kaltaiselles saattavani taata ei ainoastaan turvallisuutta vaan myöskin arvoa ja kunnioitusta. Siellä saisit nähdä useain Franskan ja Britannian ihanimpain kaunotarten muodostavan seuran, jonka loistoisuus kymmentuhatkertaisesti voittaa semmoisten timanttiläjäin hohteen, kuin sinulla on."
"No, Kaaban kulmakiven kautta", sanoi saraceni, "minä tahdon kutsumuksesi yhtä vapaasti vastaanottaa kuin se on tehty, jos nykyisen retkesi lykkäät vastaiseksi; ja usko minua, urhea nazareni, sinulle olisi parempi kääntää hevosesi pään kohti kansalaistesi leiriä, sillä matkustaminen Jerusalemiin ilman passitta on henkensä heittäminen suotta."