"On minulla passi," vastasi ritari vetäen pergamentin esiin, "Saladinin nimellä ja sinetillä varustettu."
Saraceni kumartui maahan asti, nähdessään Egyptin ja Syrian kuuluisan sulttanin käsialan ja sinetin; ja suurella kunnioituksella paperia suudeltuaan hän painoi sitä otsaansa vastaan, ja jätti sen sitten ritarille takaisin, sanoen: "rohkea franki, sinä olet tehnyt syntiä minun ja omaa vertasi vastaan, kuin et heti tavatessamme tätä minulle näyttänyt."
"Te tulitte kohotetulla peitsellä," sanoi ritari; "jos joukko saracenejä olisi minua ahdistanut, olisi kunniani minun sallinut heille näyttää sulttanin passin, vaan yksinäiselle miehelle ei koskaan."
"Ja kumminkin yksi mies," sanoi saraceni ylävästi, "riitti matkaasi katkaisemaan."
"Tosi kyllä, urhea mahomettilainen", vastasi kristitty; "vaan harvassa sinun vertaisiasi löytyy. Tuollaiset haukat eivät lentele parvittain, ja jos sen tekevät, ei koko parvi iske yhteen ainoaan."
"Sinä ajattelet meistä oikein," sanoi saraceni, nähtävästi yhtä mielissään imarruksesta, kuin hän oli ollut pahoillaan siitä ylenkatseesta, jota europalaisen edellinen kerskaileminen oli sisältänyt; "meiltä sinun ei olisi tarvinnut peljätä mitään pahaa; vaan onni oli minulle, etten voinut sinua kaataa kun sinulla oli kuningasten kuninkaan suojeluskirja päälläsi. Todella olisi hirsipuu eli miekka ollut semmoisen rikoksen sovelias kostaja."
"Minua ilahuttaa kuulla, että sen vaikutus voipi minulle olla hyödyllinen," sanoi ritari; "sillä minulle on kerrottu, että tietä häiritsee rosvoheimot, jotka eivät pidä väliä millään, kuin tilaisuutta ryöstämiseen on tarjona."
"Sinulle on kerrottu totta, uljas kristitty," sanoi saraceni; "mutta profeetan turbanin kautta vannon, että jos noitten roistojen kautta mitään vahinkoa kärsisit, niin itse viiden tuhannen hevosen kanssa lähden sinua kostamaan; minä kaadan jokaisen heidän miehenpuolensa ja lähetän heidän naisensa niin etäiseen vankeuteen, että heidän heimokuntansa nimeä ei ikänä enään ole kuultava viidensadan peninkulman sisässä Damaskosta. Suoloja tahdon kylvää heidän kylänsä raunioille eikä elävä olento koskaan, siitä ajasta eteenpäin, ole siinä asuva."
"Kernaammin soisin, että se vaiva, jonka itse lupaatte päällenne ottaa, jalo Emiiri, tapahtuisi jonku toisen suurempi-arvoisen hengen tähden kuin minun," vastasi ritari; "vaan minun lupaukseni on taivaissa kirjotettu muistiin, seurasi tuosta hyvä tai paha, ja minun täytyy pyytää, että neuvoisitte minulle tietä tulevan yön lepopaikkaan."
"Sen," sanoi saraceni, "täytyy olla isäni teltan mustan vaipan alla."