Sir Kenneth muuttui aivan äänettömäksi, nähdessään tuommoisen merkin tuommoisissa käsissä.
"Kaiken pyhän kautta, keneltä olet tuon merkin saanut?" sanoi ritari; "koeta, jos voit, hetkeksi saada häälyvän järkesi tasapainoon ja kerro minulle, kuka sinun on lähettänyt, ja mikä lähetyksesi oikea tarkotus on; mutta ajattele sanojasi tarkkaan, sillä tämä ei ole leikin asia".
"Yksinkertainen ja typerä ritari", sanoi kääpiö; "tarvitseeko sinun tässä asiassa tietää muuta kuin että prinsessa sinua kunnioittaa käskyillänsä, jotka kuningas saattaa perille? Me emme kauvemmin huoli sinun kanssasi keskustella, vaan käskemme sinua, tämän sormuksen nimessä ja voimasta, seuraamaan meitä sen omistajan luokse. Jok'ainoa minuuti, jonka viivyt, on rikos uskollisuuttasi vastaan".
"Hyvä Nectabanus ajattele tarkkaan", sanoi ritari. — "Voipiko ladyni tietää, millä paikalla ja missä palveluksessa minä tänä yönä olen? — Tietääkö hän että henkeni — pyh, mitä hengestäni vaan että kunniani riippuu siitä, että vartioitsen tätä lippua päivänkoittoon asti — ja voipiko hän tahtoa että sen luota lähtisin, olkoonpa vaikka hänelle kunnioitusta osottaakseni? Se on mahdotonta — prinsessa on suvainnut laskea leikkiä palveliansa kanssa tuommoisen sanan lähettämällä; ja sitä tulee minun sitä pikemmin uskoa, koska hän on tuonlaisen sanansaattajan valinnut".
"No, pysykää uskossanne", sanoi Nectabanus, ja kääntyi pois, ikäänkuin mennäkseen; "minulle se on sama, olittepa uskollinen tai uskoton tuolle kuninkaalliselle naiselle — hyvästi siis!"
"Viivy, viivy — minä rukoilen sinua, viivy!" sanoi sir Kenneth; "vastaa vain yhteen kysymykseen: onko se lady, joka sinun lähetti, lähellä tätä paikkaa?"
"Entä sitte?" sanoi kääpiö; "tuleeko uskollisuuden lukea virstoja ja neljänneksiä, niinkuin kuriiri parka, jolle vaivastansa maksetaan kuljetun matkan pituuden jälkeen? Kuitenkin voin sinulle, sinä epäilevä sielu, ilmottaa että se ihana neito, joka nyt on lähettänyt tuon sormuksen niin kelvottomalle vasallille, jolla ei ole uskollisuutta eikä rohkeutta, ei ole etempänä tästä paikasta, kun että joutseni sinne kantaa".
Ritari katseli sormusta uudestaan ikäänkuin vakuuttaakseen itseänsä, ettei merkin suhteen mitään mahdollista petosta löytynyt. — "Sano", lausui hän kääpiölle, "vaaditaanko läsnä-oloani kauvaksi aikaa?"
"Kauvaksi aikaa!" vastasi Nectabanus epämääräisellä tavallaan; "mitä te ajalla tarkotatte? Minä en sitä näe — en sitä tunne — se on vain varjontapainen nimitys — jakso hengenvetoja, jotka kellon lyönti yöllä määrää, ja päivällä tiimataulua kiertävä varjo. Etkö tiedä että tosiritarin aika vain on luettava niiden sankaritöitten jälkeen, jotka hän Jumalan ja lemmittynsä kunniaksi toimittaa?"
"Totuuden sanoja, vaikka hulluuden suussa", sanoi ritari. "Ja kutsuuko lemmittyni minua tosiaan johonki sankarityöhön hänen nimessään ja hänen tähden? Ja eikö sitä sovi lykätä edes ne muutamat tiimat eteenpäin, jotka vielä puuttuvat aamunkoittoon?"