»Nyt» virkkoi hän, »on jokaisella totisella, uskollisella skotlantilaisella paras tilaisuus todistaa, että syynä siihen häpeään, jonka alaiseksi meidän maamme viime aikoina on tullut, on ainoastaan muutamain harvain vallatonten ja levotonten miesten itsekäs kunnianhimo ynnä hullu uskonnollinen kiihko, joka viidestäsadasta saarnastuolista purkautuen on tulvana levinnyt Skotlannin alankojen yli. Minulla on pohjoisesta Skotlannista Huntlyn markiisilta kirjeitä, jotka aion näyttää jokaiselle teistä erikseen. Tämä herra, joka on yhtä uskollinen kuin mahtava, lupaa ponnistaa viimeisetkin voimansa yhteisen asiamme edistämiseksi; ja suurivaltainen Seaforthin kreivi valmistautuu samaa lippua seuraamaan. Yhtä lujat lupaukset minulla on myös Airlyn kreiviltä sekä Ogilvien suvulta Angusshirestä. Ja tottahan nämä herrat, kun yksin tuumin Hay'den, Leith'ien, Burnet'ien ja muiden kuninkaanpuoleisten aatelismiesten kanssa vähän ajan päästä nousevat hevostensa selkään, saavat kokoon enemmänkin kuin tarpeeksi suuren voiman, masentaaksensa kaiken toivon pohjoisten seutujen Covenantilaisilta, jotka jo ovat saaneet kokea heidän urhoollisuuttansa kuuluisassa, tavallisesti Turiff'in raviksi kutsutussa teloituksessa. Forth- ja Tay-lahtien eteläpuolella», jatkoi hän, »on niinikään kuninkaalla paljo ystäviä, jotka suutuksissaan pakkovaloista, väkinäisistä sotamiehenotoista, vääryydellä määrätyistä ja epätasaisesti kootuista raskaista veroista, sääty-liittokunnan väkivallasta ja presbyteriläispappien hävyttömistä nuuskimisista, tarttuvat aseisiin, niin pian kuin näkevät kuninkaallisen lipun liehuvan. Douglas, Traquair, Hume, kaikki kuninkaan ystäviä, vetävät kyllä vertoja Covenantilaispuolueen voimalle eteläisissä seuduissa; ja kaksi korkeammista, suuriarvoista herraa Pohjois-Englannista on tässä läsnä takaamassa Cumberlannin, Westmorelannin sekä Northumberlannin harrasta uskollisuutta. Näitä lukuisia, uljaita aatelisherroja vastaan ei eteläisillä Covenantilaisilla ole panna muuta kuin oppimattomia rekryyttejä: läntisten kreivikuntain Whigamoreja ynnä alankojen talonpoikia ja käsityöläisiä. Länsivuoristossa en tiedä Covenantilaisilla olevan puolenpitäjiä, paitsi tuota yhtä miestä, joka on yhtä vihattu kuin tunnettu. Mutta tokko löytynee ainoatakaan miestä, joka ympäri tätä salia silmät luotuansa ja tässä koossa olevain päälliköiden mahtavuutta, urhoutta sekä arvoa ajatellen hetken aikaakaan epäilisi, että he saavat voitetuksi suurimmankin sotavoiman, minkä Gillespie Grumach[22] saattanee koota heitä vastaan. Vielä minun tulee lisätä, että jokseenkin suuret raha- ja muonavarat on varustettu armeijan tarpeiksi»—(tällä kohtaa Dalgetty herkisti korviansa)—»että taitavia, ulkomaan sodissa oppineita upseereja, joista yksi on tässä läsnä»—(kapteeni ojensi itsensä suoraksi ja katsahti ympärilleen)—»on pestattu opettajiksi niille rekryyteille, jotka kenties tarvitsevat harjoitusta, ja että lukuisa apujoukko Irlannista, Antrim'in kreivin lähettämä, on onnellisesti tullut yli salmen ja nyt, Clanranaldin väen avulla valloitettuansa ja vahvistettuansa Mingarryn linnan, par'aikaa marssii tänne meidän kokouspaikkaamme kohti, tehden tyhjäksi kaikki Argylen kreivin laittamat esteet. Muuta ei nyt puutu», pitkitti hän, »kuin että te, jalot, läsnäolevat herrat, sysäätte syrjään kaikki mitättömät pyrinnöt ja yhdistätte sydämenne ja kätenne tämän yhteisen asiamme edistämiseksi. Lähettäkää tulinen risti (arpakapula) ympäri klanejanne kulkemaan, käskien heidän nousta joka kynsi ja kokoontua niin joutuisasti, ettei viholliselle jää aikaa varustautua, eipä edes tointuakaan siitä säikähdyksestä, jonka pibrochin (sotamarssin) ensimmäiset sävelet synnyttävät. Minäkin», lopetti hän, »vaikken ole Skotlannin rikkaimpia, mahtavimpia aatelisherroja, tunnen, että minun nyt tulee suojella vanhan, kunniallisen sukuni arvoa ja vanhan, kunniallisen kansani vapautta, ja näiden puolesta olen valmis antamaan sekä tavarani että henkeni alttiiksi. Jos muut mahtavammat ovat yhtä kernaat, niin tiedän varmaan heidän saavan kuninkaansa kiitokset ja tulevain polvikuntain ylistykset siitä palkinnoksi.»
Kovilla hurraa-huudoilla otettiin tämä kreivi Menteithin puhe vastaan; ne ilmaisivat, että kaikki läsnäolevat yhtyivät hänen esiintuomiinsa mielipiteisiin. Mutta huutojen vaijettua päälliköt yhä vielä katsoivat toinen toiseensa, ikäänkuin joku seikka vielä olisi jäänyt ratkaisematta. He kuiskuttelivat vähän keskenänsä, ja sitten muuan vanha mies, jota hänen harmaitten hiustensa tähden pidettiin suuressa arvossa, vaikka hän ei ollut mahtavimpia päälliköitä, vastasi puheeseen.
»Menteithin thane (kreivi)», lausui hän, »hyvin te olette puhunut; eikä ole meidän seurassamme yhtään, jonka sydämessä eivät samat tunteet hehkuisi täydellä tulella. Mutta miesluku yksin ei voitolle saata; johtajan pää on menestyksen saavuttamiseksi yhtä tärkeä kuin sotamiesten käsivoima. Sentähden kysyn teiltä: kuka ottaa kohottaakseen ja kantaakseen sitä lippua, jonka ympärille meitä käsketään nousemaan ja kokoontumaan? Luuletteko, että annamme poikamme ynnä paraat miehistämme vaaralle alttiiksi, ennenkuin tiedämme, kenenkä johtoon heidät pitää uskoa? Lähettäisimmehän, niin tehden, heidät teloitettaviksi, joita meidän velvollisuutemme, niin Jumalan kuin ihmissääntöjen mukaan, on suojella. Missä on se kuninkaan käskynhaltija, jonka komentoon uskollisten alamaisten tulee kokoontua aseet kädessä? Oppimattomiksi ja sivistymättömiksi meitä sanotaan; mutta me ymmärrämme sentään jotakin sodankäynnin säännöistä samoin kuin oman maamme laeista. Emmekä tahdo aseihin tarttumalla rikkoa Skotlannin valtakunnan rauhaa muuten kuin kuninkaan nimenomaisesta käskystä ja sellaisen päällikön johdossa, joka kelpaa komentajaksi sellaisille miehille, mitä tässä on koolla.»
»Mistä te semmoisen johtajan löytäisitte», lausui toinen päällikkö, pystyyn kavahtaen, »jos ette siksi ota Saarien Herran edusmiestä, jolla sekä syntynsä että sukuperänsä nojalla on oikeus johtaa kaikkien vuoriston klanien sotavoimia. Ja missä tämä arvo löytyisi, jos ei Vich Alister Moren suvussa?»
»Todeksi myönnän», virkkoi toinen kiivaasti, »puheen alkulauseen, vaan en sen loppupäätöstä. Jos Vich Alister More tahtoo, että hänet tunnustettaisiin Saarien Herran edusmieheksi, niin näyttäköön ensin verensä olevan punaisempaa kuin minun vereni.»
»Sen saamme pian nähdä», tiuskasi Vich Alister More, miekkansa kahvasuojukseen tarttuen. Mutta kreivi Menteith riensi väliin, kehoittaen ja rukoillen kumpaakin muistamaan, että koko Skotlannin onni, heidän kotimaansa vapaus ja kuninkaan etu nyt olisi kalliimpana pidettävä kuin yksityiset kiistat sukuperästä, arvosta tai etusijasta. Useammat muut vuorelaispäälliköt, joiden ei tehnyt mieli kummankaan kiistelijän vaatimuksiin suostua, rupesivat myös välittämään, kaikista hartaimmin kuuluisa Evan Dhu.
»Minä olen», sanoi hän, »tullut järvilaaksoistani, niinkuin koski vuorelta, perille asti kuohuakseni enkä kesken palatakseni. Ei Skotlantia eikä Kaarle kuningasta sillä auteta, että me käännämme silmät taaksepäin, omia oikeuksiamme tarkastellen. Minä annan ääneni sille kenraalille, jonka kuningas määrää; sillä hänellä on epäilemättä kaikki avut, joita meikäläisiä miehiä komentamaan pantu tarvitsee. Korkeasta suvusta hänen pitää olla, ettemme häntä totellen alentaisi arvoamme—viisas ja taitava, ettei meidän väkemme henki joudu hukkaan—urhoollisin urhoollisista, ettei oma kunniamme joudu häpeään—tasamielinen, luja ja miehuullinen, niin että kykenee meitä koossa pitämään. Semmoinen sen miehen pitää olla, joka sopii meille johtajaksi. Oletteko te valmis, Menteithin thane, ilmoittamaan, mistä tämmöinen ylipäällikkö olisi saatava?»
»Ei semmoisia ole useampi kuin yksi!» lausui Allan Mac Aulay, »ja tässä», hän laski kätensä kreivi Menteithin takana seisovan Andersonin olkapäälle, »tässä hän seisoo!»
Läsnäolevain herrain yleinen kummastus ilmeni vihaisella nurinalla. Mutta Anderson viskasi maahan viitan, jolla oli peittänyt kasvonsa, ja puhui esiin astuen tällä lailla: »En aikonutkaan paljo kauemmin olla äänetönnä kuuntelijana tässä tärkeässä keskustelussa, vaikka maltiton ystäväni tosin on pakottanut minut ilmoittamaan nimeni vähä aikaisemmin kuin aioin. Ansaitsenko minulle tällä valtuuskirjalla uskotun kunniapaikan, se näkyy paraiten siitä, mitä ehkä kykenen saamaan toimeen kuninkaan hyväksi. Tämä on valtiosinetillä vahvistettu valtuuskirja Jaakko Grahamille, Montrosen kreiville, komentamaan niitä sotajoukkoja, jotka tässä maassa ovat koottavat kuninkaallisen majesteetin palvelusta varten.»
Yleinen suostumushuuto kajahti nyt läsnäolevain rinnasta. Ei ollutkaan todella ketään toista miestä, jonka sukuperä olisi ollut niin korkea, että ylpeät vuorelaiset olisivat suostuneet häntä tottelemaan. Hänen vanha perintövihansa Argylen markiisia vastaan takasi samassa, että hän ryhtyisi sotaan kyllin tulisella innolla, ja hänen kuuluisa sotataitonsa sekä koeteltu urhoutensa vahvistivat toiveita sodan onnellisesta menestyksestä.