»Sinuako?» vastasi herra Duncan Campbell ylenkatseellisesti.
»Niin—juuri minua», toisti Montrose,—»kreivi Montrosea, jos ette minua enää tunne.»
»Vähä vaikea kumminkin», virkkoi herra Duncan Campbell, »minun oli teitä tuntea tuossa tallirengin puvussa.—Vaan olisipa minun sentään pitänyt arvata, ettei pahoista voimista mikään vähempi kuin te, joka olette kuuluisa Israelin rauhan turmelija, olisi voinut tuoda kaikkia näitä eksyneitä miehiä tämmöiseen ajattelemattomasti hommattuun kokoukseen.»
»Tahdonpa vastata teille», virkkoi Montrose, »teidän omain puritanienne puhetavalla. Minä en ole Israelin rauhaa turmellut, vaan sinä itse ja sinun sukusi.—Mutta jättäkäämme tämä riita, joka ei koske ketään muuta paitsi meitä itseämme ja antakaa meidän kuulla, mitä sanomia tuotte päälliköltänne, Argylen markiisilta. Sillä hänen nimessään, arvaan ma, olette kai tullut tähän kokoukseen.»
»Argylen markiisin nimessä», lausui herra Duncan Campbell, »ja Skotlannin sääty-liittokunnan nimessä minä vaadin selitystä tämän eriskummallisen kokouksen tarkoituksesta. Jos se tarkoittaa maan rauhan rikkomista, olisi teidän velvollisuutenne, koska te olette meidän naapureitamme ja kunnian miehiä, antaa meille siitä jokin tieto, niin että voimme olla varuillamme.»
»Ovatpa nyt asiat täällä Skotlannissa oudolla ja uudella kannalla», virkkoi Montrose, kääntyen herra Duncan Campbellista muiden läsnäolijain puoleen, »kun ei korkeasukuisia Skotlannin miehiä enää saa tulla kokoon jonkin yhteisen ystävänsä taloon, ilman että meidän hallitsijamme kohta lähettävät urkkijoita kysymään, mitä meidän kokouksemme tarkoittaa! Tottahan, luullakseni, meidän esi-isillämme on ollut tapana kokoontua vuoristometsästyksiä tai muita toimia varten, lupaa kysymättä itse suurelta Mac Callum Morelta[23] taikka joltakulta hänen sanansaattajaltaan ja käskyläiseltään.»
»Semmoiset ovat ajat olleet Skotlannissa», vastasi eräs läntisistä päälliköistä, »ja semmoiset ajat tulevat jälleen, kunhan vanhan perintömme anastajat, jotka nyt ovat yli koko maan levinneet niinkuin heinäsirkka-parvi, taas ovat alennetut olemaan ainoasti Lochow'n laird'eina (herroina).»
»Pitääkö minun siis niin ymmärtää asia», sanoi herra Duncan, »että nämä sotahankkeet tarkoittavat ainoastaan minun sukuani? Vai tulevatko Diarmidin lapset[24] yhteisesti Skotlannin kaikkien muidenkin rauhallisten ja siivotapaisten asukasten kanssa tämän turmion alaisiksi?»
»Yhtä», tiuskaisi muuan hurjannäköinen päällikkö, äkisti kavahtaen seisaalle, »minä kysyisin Ardenvohrin ritarilta,[25] ennenkuin hän tätä uskaliasta katkismustansa jatkaa.—Onko hänellä, tähän linnaan tullessaan, useampia kuin yksi henki ruumiissaan, koska hän uskaltaa astua meidän keskellemme meitä haukkuakseen?»
»Hyvät herrat», lausui Montrose, »hillitkää, minä rukoilen, mielenne. Lähettiläänä tulleelle sanansaattajalle pitää suoda puheen vapaus ja turvallinen matka. Ja koska herra Duncan Campbell on niin utelias, saakoon hän sitten, minun puolestani, sen tiedon—jonka mukaan voi suunnitella käytöstään—että hän näkee tässä joukon kuninkaan uskollisia alamaisia, jotka minä olen kutsunut kokoon kuninkaallisen majesteetin nimessä ja vallan kautta, kuninkaalliselta majesteetilta saadun valtuuskirjani nojalla.»