»Olkaa sitten hyvä, herra markiisi, ja lukekaa se», kehoitti toinen Campbelleista. »Meidän hyvä nimemme ei saa tulla tahratuksi mokoman miehen tähden.»

»Kuolleesta kärpäsestä», lisäsi muuan pappismies, »voi apteekkarin voide saada pahan haisun.»

»Arvoisa kirkkoherra», virkkoi kapteeni Dalgetty »sen hyvän avun tähden, joka minulle siitä tulee, annan vertauksenne törkeyden anteeksi. Samaten en tahdo pahaksi panna sitä halveksivaa nimitystä 'mies,' jota tuo punalakkinen herra niin epäkohteliaasti on minusta käyttänyt. Sillä minuun ei semmoinen nimitys suinkaan sovi, paitsi merkityksessä 'aika mies', jossa olen saanut sitä kuulla kuuluisan Kustaavus Adolfuksen, Pohjan Leijonan, ynnä muiden mainioiden sotaherrain suusta sekä Saksassa että Alankomailla. Mutta mitä herra Duncan Campbellin takaukseen tulee, tahdon panna pääni pantiksi siitä, että hän todistaa sanani todeksi, kun huomenna tänne tulee.»

»Jos herra Duncan jo niin pian saapuu tänne, herra markiisi», virkkoi muuan kapteenin puolustajista, »niin olisi liikaa kovuutta, jos ratkaisisimme tämän miesparan asian ennen hänen tuloaan.»

»Paitsi sitä pitäisi teidän, korkea herra», sanoi toinen,—»kaikella kunnioituksella puhuen—kumminkin ensin lukea Ardenvohrin herran kirje, että näkisitte, millä ehdoilla hän on tämän majuri Dalgettyn—siksihän se itseään sanoo—tänne lähettänyt.»

He kokoontuivat ahtaaseen piiriin markiisin ympärille ja keskustelivat matalalla äänellä, väliin gaelin-, väliin englanninkielellä. Klanipäällikköjen valta oli sangen suuri, ja erittäinkin itsevaltainen oli Argylen markiisi, jonka valtaa vielä enensivät perinnöllisen tuomariviran kaikki oikeudet. Mutta jokaisessa hallitusmuodossa, olipa se kuinka rajaton tahansa, on kuitenkin aina jonkinlaista jarrutusta. Se, mikä vähän hillitsi gaelilaispäällikön itsevaltaisuutta, oli pakko kuulla neuvoja sukulaisilta, jotka sodassa alapäällikköinä johtivat alhaista kansaa ja rauhan aikana olivat ikäänkuin klanin neuvoskuntana. Markiisinkin täytyi tässä tilaisuudessa ottaa kuullakseen ne muistutukset, jotka tämä senaatti eli oikealla nimellä mainiten »Couroultai» toi esiin. Hän astui ulos piiristä ja käski viedä vangin johonkin torniin lukon taakse.

»Vangin!» huusi Dalgetty ja ponnistihe niin voimallisesti, että olisi melkein saanut sysätyksi luotansa kaksi vuorelaista, jotka olivat jo vähän aikaa seisoneet hänen takanansa, odottaen käskyä siepata hänet kiinni. Varsin vähän puuttui, ettei soturi päässyt valloilleen. Argylen markiisi jo vaaleni ja astui pari askelta taaksepäin, kuitenkin tarttuen kädellään miekkaansa; ja useat hänen klanilaisistaan ryntäsivät reippaasti väliin, suojellakseen häntä vangin luullulta kostonyritykseltä. Mutta vuorelaisvartijat olivat niin väkevät, ettei heidän käsistään päässyt mihinkään. Meidän onnettomalta kapteeniltamme temmattiin aseet pois, ja hänet itse kuljetettiin laahaamalla useampien pimeiden käytäväin kautta pienelle rautaristikko-ovelle, jonka takana oli toinen puinen ovi. Tylynnäköinen vanha vuorelainen, jolla oli pitkä, valkea parta, aukaisi ne, jolloin tulivat näkyviin sangen ahtaat ja jyrkät, alaspäin menevät rappuset. Vartijat laahasivat kapteenia vielä pari, kolme porrasta alaspäin ja jättivät hänet sinne kompuroimaan pohjaan asti, miten paraiten taitaisi, joka tehtävä kävi sangen vaikeaksi, jopa vaaralliseksikin, kun molemmat ovet oli pantu kiinni ja vanki siis jäänyt pilkkopimeään.

KOLMASTOISTA LUKU.

Onneton oot, jos milloinkaan tähän linnahan astut;
Itkien muistelen vain, minkä sä kohtalon saat,
Jos »Hänen Armolleen» et nöyränä polvias saata
Kohta sä notkistaa, käskyä noudattain.

Burns'in epigrammi Inveraryssa käydessään.