Tällä tavoin, kuin yllä kerrottiin, päivän valosta suljettuna ja sangen epätoivoiseen tilaan jätettynä alkoi kapteeni niin varovasti kuin mahdollista laskeutua ahtaita ja epätasaisia portaita myöten siinä toivossa, että pohjassa toki viimein tulisi joku paikka, missä hän saisi levätä. Mutta kaikki hänen varovaisuutensa ei kuitenkaan voinut estää, että hän lopulla horjahti ja kulki viimeiset neljä tai viisi askelta liian kiireesti, voidaksensa pitää itseään tasapainossa. Pohjassa hän kompastui johonkin pehmeälle tuntuvaan myttyyn, joka huoaten liikahti ja sotki kapteenin jalat, niin että hän pyllähti kämmenilleen ja polvilleen kostealle, kivetylle permannolle.
Vähän toinnuttuansa Dalgetty ensi toimekseen kysäisi, keneen oli kompastunut.
»Olentoon, joka kuukausi takaperin oli mies», vastasi kolea, painunut ääni.
»Mitä lajia hän sitten nyt on», virkkoi Dalgetty, »kun näin käy makaamaan rappusten alimmaisen portaan eteen myttyrässä kuin siili, niin että kunnialliset, pulaan joutuneet kavaljeerit häneen kompastuvat ja ovat lyömäisillään nenänsä rikki?»
»Mitä hän nyt on?» vastasi sama ääni. »Hän on kurja pölkky, josta kaikki oksat on hakattu pois, toinen toisensa perästä, ja joka nyt ei piittaa siitä, kuinka pian hänet kiskotaan juurineen kumoon ja pilkotaan uuniin vietäviksi haloiksi.»
»Veikkonen», sanoi Dalgetty, »minun on sääli sinua. Mutta 'patienza' (malttia), sanoo espanjalainen. Jos olisit edes maannut liikkumatta niinkuin pölkky, johon itseäsi vertasit, niin olisi nahka nyt eheämpänä kämmenissäni ja polvissani.»
»Sinäkö olet soturi», vastasi vanki, »ja parut kompastuksesta, josta ei poikanenkaan itkisi?»
»Soturi!» virkkoi kapteeni. »Mistä sinä tämän kirotun luolan pimeydessä arvasit, että olen soturi?»
»Kuulin haarniskasi kalskahtavan, kun lankesit», vastasi vanki, »ja nyt näen sen myös kiiltelevän. Oltuasi tässä pimeydessä yhtä kauan kuin minä eroittavat silmäsi kyllä pienimmänkin maassa matelevan sisiliskon.»
»Ennen tulkoon piru kaivamaan silmäni ulos niiden kuopista!» virkkoi Dalgetty. »Jos asia on semmoinen, soisin itselleni mieluummin nuoran kaulaan, sotamiehen lyhyen siunauksen ja harppauksen alas tikapuilta! Mutta minkälaista muonaa täällä on tarjona—mitä ruokaa, tarkoitan ma, virkappas sinä, joka olet kumppaninani tässä pahassa pulassa?»