"Älä sitä ajattele", vastasi Fergus, jonka mielessä vain sotaiset suunnitelmat pyörivät. "Muistele vain miekkaasi, ja kuka sen antoi. Kaikki muut ajatukset ovat nyt liian myöhäiset."
Tämän epäämättömän huomautuksen lohdutuksella yritti Edward tyynnyttää ristiriitaisten tunteittensa melskettä. Päällikkö ja hän saivat levättinsä yhdistämällä mukavan ja lämpimän vuoteen. Callum istahti heidän pääpuoleensa, sillä hänen velvollisuutenaan oli valvoa päällikön turvallisuutta, ja alkoi matalalla, yksitoikkoisella äänellä hyräillä pitkää, surunvoittoista geeliläistä laulua, joka piankin tuuditteli heidät unen helmoihin.
XXXII.
Taistelu.
Muutaman tunnin saatuaan nukkua herätettiin Fergus Mac-Ivor ja hänen ystävänsä ja kutsuttiin saapumaan prinssin luo. Etäisen kylän tornikello löi kolmea, heidän rientäessään sinne missä hän makasi. Hän oli siellä jo ylempien upseeriensa ja klan'ien päälliköitten ympäröimänä, istuimenaan olkikupo, jota oli vuoteenaan käyttänyt. Juuri Ferguksen saapuessa päättyi neuvottelu. "Rohkeutta, hyvät miehet", huudahti chevalier, "ja asettukoon jokainen oitis osastoaan johtamaan! Muuan uskollinen ystävä on tarjoutunut opastamaan meidät kapeaa ja mutkittelevaa polkua myöten, joka hankalanakin on sentään kulkukelpoinen. Se johtaa oikean sivustamme ohi tuon rämeisen ja koluisen alueen poikki, lujalle tasangolle, jolle vihollisemme on asettunut. Tuosta pulasta päästyämme täytyy meidän taivaan ja teidän miekkojenne avulla suoriutua muusta."
Ehdotus herätti yleistä riemua, ja kukin päällikkö kiiruhti järjestämään miehiään niin hiljaa kuin mahdollista. Koko armeija siirtyi kapeana rivinä oikealle ja piankin löysi polun, hämmästyttävän äänettömästi ja kuitenkin hyvin joutuisasti marssien sitä myöten nevan läpi. Sumu ei ollut noussut ylävämmälle maalle, joten heillä jonkin aikaa oli tähtien tuike valaistuksenaan. Mutta se katosi tähtien vaaletessa aamukajastuksen tieltä, ja marssivan kolonnan etupää painui sankkaan usmamereen, joka valkeana aaltoili koko alangon yli. Nyt oli eteneminen vaikeampaa, kun polku oli pimeä, ahdas, rosoinen ja toisin paikoin hyllyvään liejuun uppoileva, ja joukkoja oli kuitenkin pidettävä yhteen liittyneinä. Mutta ylämaalaiset olivat elämäntavoissaan tottuneetkin sellaisiin vastuksiin paremmin kuin säännöllinen sotaväki ja etenivät yhä, vauhtiaan suurestikaan vähentämättä.
Ivorin klan'in lähestyessä lujaa maaperää, edeltäjiensä kintereillä, kuului sumun läpi patrullin huuto, vaikk'eivät nähneet rakuunaa itseään: "Kuka siellä?"
"Hst", huudahti Fergus, "henkensä uhalla pitäköön jok'ainoa suunsa kiinni; eteenpäin vain", ja marssia jatkettiin yhtä äänettömästi ja rivakasti kuin ennenkin.
Patrulli laukaisi ratsupyssynsä joukkoa kohti ja laukausta seurasi heti kavioiden kopse, hänen nelistäessään pois. "Hylax in limine latrat", sanoi Bradwardinen parooni, kuullessaan laukauksen; "se poika hälyyttää koko leirin liikkeelle."
Ferguksen klan oli saapunut tasangolle, lavealle sänkipellolle, jonka lakeutta ei ehkäissyt ainoakaan nyppylä, puu tahi pensaskaan. Muu armeija seurasi nopeasti perässä, ja samalla jo kuului hälyytys vihollisarmeijasta. Yllätystä eivät he olleet suunnitelleetkaan, eivätkä sen vuoksi vähääkään välittäneet siitä, että tiesivät vihollisen nyt olevan varuillaan ja valmiina heitä vastaanottamaan. Havainto vain joudutti heidän taisteluvalmistuksiaan, jotka olivatkin sangen yksinkertaiset.