Ensi työkseen meni Edward nyt etsimään upseeria, jonka hengen oli pelastanut. Lukuisien onnettomuustoveriensa keralla vartioittiin häntä taistelukentän laidassa olevassa herrastalossa.
Astuessaan huoneeseen, jossa he seisoivat tiheään sulloutuneina, Waverley heti tunsi hakemansa ei ainoastaan erinomaisen arvokkaasta ulkomuodosta, vaan myös Dugald Mahonysta, joka oli tapparoineen seisonut kuin häneen kahlehdittuna siitä asti kuin hän vangiksi joutui. Dugald kaiketi tahtoi olla varma Edwardin lupaamasta palkinnosta, mutta siten hän pelasti englantilaisen rosvoukselta tässä yleisessä sekasorrossa, viisaasti harkiten, että lunastusmaksu luultavasti riippui lunastettavan lopullisesta tilasta.
Lähestyen upseeria Waverley sydämellisesti tarjoutui täyttämään niitä toivomuksia, joita vangitulla mukavuuteensa nähden saattoi olla nykyisissä hankalissa oloissa.
"En ole niin kokematon soturi, sir", vastasi englantilainen, "että valittaisin sotaonnen vaihtelua. Minua vain surettaa nähdä omassa kuningaskunnassamme tapauksia, jollaisille muualla olen ollut verrattain välinpitämättömänäkin todistajana."
"Jahka tulee vielä toinen päivä tämän lainen", virkkoi Waverley, "niin luulen huolienne aiheen häviävän ja kaiken palautuvan rauhaan ja järjestykseen."
Upseeri hymyili päätään pudistaen. "En saa unohtaa asemaani sikäli että yrittäisin muodollisesti kumota mielipidettänne; mutta, joskin olette menestyneet ja suurta urheutta osottaneet, niin olette ryhtyneet tehtävään, johon teillä ei ole lähimainkaan riittäviä voimia."
Tällä hetkellä raivasi Fergus itselleen tien tungoksen läpi.
"Tule, Edward: prinssi on lähtenyt Pinkiehouseen yöksi, ja meidän on mentävä perässä, jott'ei koko caligae-jnhla jäisi näkemättä. Ystävänne, parooni, on tullut syypääksi rajattomaan julmuuteen; hän on nimittäin raahustanut rättäri Macwheeblen mukanaan taistelukentälle. Tiedäthän että rättärin suurimpana kauhuna on aseellinen ylämaalainen ja ladattu pyssy; ja tuolla hän nyt seisoo kuuntelemassa paroonin ohjeita protestipaperista, kyyristyen ja lyyhistyen jokaisella laukauksella, minkä miehemme joutilaina ampuvat kedolla, levottomana kuin jänis etsiessään pensasta mihin päänsä pistäisi, rangaistuksekseen saaden jokaisesta säikähdyksen oireesta kiivaan nuhtelun herraltaan, joka ei myöntäisi kokonaisen tykkipatterinkaan yhteislaukausta vieressään puolusteluksi hänen sukunsa kunniaa koskevassa keskustelussa ilmenevästä tarkkaamattomuudesta."
"Mutta kuinka saikaan mr. Bradwardine hänen uskaltamaan tulla näin kauvas?" kysyi Edward.
"No, hän luullakseni tuli Musselburgiin asti siinä toivossa, että saisi kirjottaakseen testamentteja muutamille meistä; ja paroonin jyrkkä käsky pakotti hänet tänne Prestoniin taistelun päätyttyä. Hän valittaa parin roikaleemme saattaneen itsensä hengenvaaraan, tähtäämällä pyssynsä häntä kohti; mutta kun he rajottivat hänen lunnaikseen yhden englantilaisen pennin, niin ei meidän tarvitse vaivata sotaoikeutta sillä asialla. Tuleppa siis, Waverley."